Helsingin Taiteiden yössä Falun Gongin harjoittajat saivat paljon huomiota osakseen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Taiteiden yö -tapahtuma järjestettiin 22. kerran koko kaupungin alueella. Arvioiden mukaan noin 60 000 ihmistä kävi tapahtumassa. Suomen Falun Gongin harjoittajat ovat myös osallistuneet tapahtumaan useina vuosina ja harjoitusliikkeiden esittely on saanut paljon huomiota osakseen.


Rauhalliset harjoitusliikkeet ja harjoittajien kauniit asut herättivät huomiota ja monet ihmiset jäivät katselemaan pitkäksi aikaa. Eräs rouva sanoi: ”Olen tutustunut tapahtumaanne jonkin aikaa enkä haluaisi vieläkään lähteä pois. Täällä on oikein hyvä rauhallisuuden tunne joka on syvästi vaikuttanut minuun.” Hänen mielestään tämänkaltaista rauhallisuutta tarvittaisiin tänä päivänä useilla työpaikoilla, jotta ihmiset voisivat pysähtyä tuntemaan itsessään jotain näin hienoa.

Taiteiden yö -tapahtumassa oli myös paljon eri kansallisuuksiin kuuluvia ihmisiä, ja eräs kiinalainen nuori mies sanoi suomalaiselle ystävälleen: ”Falun Gong olisi sinullekin hyvä asia.” Nuoret katselivat harjoitusliikkeitä ja keskustelivat vilkkaasti siitä kuinka voisi tulla hyväksi ihmiseksi.

Nuoret myös ymmärsivät, ettei ole oikein vainota ketään joka uskoo Totuuteen, Laupeuteen, Kärsivällisyyteen ja on kunnioitettava jokaisen uskonvapautta. Erään vanhemman naisen mukaan, ehkä ihmiset eivät edes ymmärrä kuinka paha tämä vaino on Kiinassa, koska itse elämme vapaassa yhteiskunnassa jossa voimme puhua kaikista asioista ilman pelkoa pidätetyksi tulemisesta.

Ihmiset lukevat vakavina informaatiotauluja joissa kerrotaan Falun Gongin vainosta Kiinassa

Vanhempi mies sanoi lähellä olleelle harjoittajalle: ”En voi ymmärtää miksi Kiinassa edelleen vainotaan näin rauhallisia ihmisiä, minä olen aina tuominnut Falun Gongin vainon ja toivoisin, että presidenttimme ottaisi rohkeasti kantaa vainoon. Olette tehneet hyvää työtä kertomalla ihmisille vainosta.”

Ihmiset olivat kiinnostuneita harjoittajien tapahtumasta Taiteiden yössä

Yleisön joukosta käveli nainen informaatiotaulun luo ja sanoi Falun Gongin harjoittajalle: ”Minä haluan kiittää teitä, että olette jaksaneet niin monta vuotta kertoa Falun Gongista ja vainosta Kiinassa ja toivon, että jaksatte edelleenkin ja uskon, että vaino tulee loppumaan. Toivon sydämestäni teille kaikkea hyvää.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.