Ranska: Valokuvaraportti - Falun Gongin harjoittajat vaativat rangaistusta Jiang Zeminille ja muille vastuullisille henkilöille Liu Chengjunin kuolemasta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Maaliskuun 5. 2002, kahdeksalla eri TV-kanavalla Changchunissa näytettiin ohjelmaa joka paljastaa totuuden Taivaallisen rauhan aukion itsemurhapolttotapauksen taustoista ja näytti Falun Dafan leviämisen maailmalla. Lähetykset kestivät lähes 40 minuuttia ja tämä ihmeellinen tapaus antoi mahdollisuuden useille ihmisille oppia totuus Falun Gongista ja vainosta; sillä oli suuri vaikutus ihmisiin Kiinassa sekä ulkomailla asuviin kiinalaisiin. Lähetyksien jälkeen Jiang oli raivoissaan ja määräsi teloituksia ja antoi samalla myös salaiset ohjeet ?tappaa vastuussa olevat Falun Gongin harjoittajat ilman armoa.? Kaikki lähetyksissä mukana olleet ihmiset pidätettiin, samoin kuin 5000 muuta ihmistä. Liu Chengjun oli yksi mukana olleista. Dafa-verkkosivun raportin mukaan 28. joulukuuta 2003, Liu Chengjun menehtyi neljän aikaan aamuyöstä 26. joulukuuta 2003, Jilinin yliopiston Japani-Kiina ystävyyssairaalassa, kärsittyään julmaa kidutusta ja pahoinpitelyä vankilassa lähes 2 vuoden ajan. Samana päivänä suuri määrä poliiseja kokoontui sairaalaan ja virkamiehet Jilinin vankilasta krematoivat Liun ruumiin. Krematointi tehtiin ilman ruumiinavausta ja perheen toiveita vastaan. Silminnäkijät kertoivat, että Liu Chengjunin keho oli veressä sieraimista, korvista, reisistä ja muilta alueilta.

Manner-Kiinassa Jiangin propaganda on estänyt monien ihmisten tietää vainosta. Ohjelmien lähettäminen Kiinassa on turvannut monien asukkaiden vapauden puhua ja uskoa, se on sallinut useampien ihmisten tietää tosiasiat. Liu Chengjunia pitäisi kunnioittaa ihmisoikeussankarina, joka on rauhanomaisesti pysynyt uskossaan ja paljastanut petoksen verkon, jonka Jiang on luonut piilottaakseen vakavat rikoksensa ihmisyyttä vastaan. Liu käytti elämänsä selventämään tosiasioita ihmisille ja vastustamaan pahaa vainoa. Historia muistaa tuon epäitsekkyyden ja valtavan uhrauksen, jonka Liu Chengjun teki maailman hyväksi.

http://www.clearharmony.net/articles/200401/17114.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a17114-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.