Lukion opettaja Wei Xingzhi menehtyy vuosia jatkuneen vainon seurauksena

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Wei Xingzhi oli kemianopettajana Ziyunin läänin toisessa lukiossa. Koska hän kieltäytyi lopettamasta Falun Gongin harjoittamista, hänet pidätettiin useita kertoja ja pahoinpideltiin Ziyunin läänin poliisiosaston, 610-viraston ja Guizhoun maakunnan Zhongban pakkotyöleirin virkamiesten toimesta. Vankilassa hänet pakotettiin raskaaseen työhön ja alistettiin vakavalle pahoinpitelylle, jonka seurauksena hän joutui kärsimään pahoinvoinnista, oksentelusta, päänkivusta, rintakivuista ja hän yski verta. Wei kuoli 3. joulukuuta 2009, 48-vuoden ikäisenä.

1. Pidätetty ja koti ryöstetty

Wei Xingzhi alkoi harjoittaa Falun Gongia vuonna 1996. Lyhyessä ajassa hän pääsi eroon monista huonoista tavoistaan kuten tupakointi ja mahjongin pelaaminen. Lisäksi hänen terveydentilansa parani merkittävästi ja hänen sairaudet katosivat.

Kun Falun Gongin vaino alkoi, Ziyunin läänin poliisiviraston virkamiehiä tunkeutui Wein kotiin 4. huhtikuuta 2000 ja he ryöstivät hänen henkilökohtaista omaisuuttaan ja vangitsivat hänet kahdeksi viikoksi.

Poliisi pidätti Wein jälleen 18. syyskuuta 2001 ja vangitsi hänet 19. lokakuuta. Hänet pakotettiin maksamaan 2000 yuania ennen vapauttamista.

Tammikuun 20. päivä 2002, kolme kuukautta myöhemmin, Ziyunin läänin poliisiviraston poliisit pidättivät Wein ja hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön. Häntä pahoinpideltiin Zhongban pakkotyöleirillä Guizhoun maakunnassa.

2. Pakotettiin tekemään raskasta työtä ja altistettiin myrkyllisille aineille

Zhongban pakkotyöleirillä Wei pakotettiin tekemään raskasta työtä ja hänet altistettiin myrkyllisille aineille. Hänen oli työskenneltävä yli 12 tuntia joka päivä ilman palkkaa. Hän sai ainoastaan 0,07 yuania sairauskuluihin.

Huone, jossa vangit joutuivat työskentelemään, oli ahdas, siinä oli tilaa 40 m2 ja heikko valaistus. Tässä tilassa 30 henkilöä pakotettiin työskentelemään laitteineen. Lisäksi heidät altistettiin myrkyllisille aineille, joita muodostui lyhtyjen kasausvaiheen hitsaamisessa.

Koska ilmanvaihto huoneessa oli huono, vankien oli hengitettävä suuria määriä myrkyllistä kaasua. Kun heille tehtiin fyysinen tarkastus, useimmilla oli vakavia vaurioita keuhkoissa. Wei kärsi pahoinvoinnista, huimauksesta, päänkivusta, rintakivuista ja hän yski verta.

Jos joku ei selviytynyt vartijoiden määräämistä työtavoitteista, häntä rangaistiin. Vartijat veivät hänet pimeään huoneeseen ja pahoinpitelivät häntä vakavasti. Joskus niin vakavasti, että he olivat työkyvyttömiä yli kaksi viikkoa ja joskus tämä johti jonkun kuolemaan.

3. Käden täynnä verisiä haavoja

Wein vaimo vieraili kerran kesällä hänen luonaan kahden pienen tyttärensä kanssa. Kun hän huomasi, että mies piti pitkähihaista puseroa, vaikka oli niin lämmintä, mies kääri hihat ylös ja vaimo huomasi, että hänen kätensä olivat täynnä verisiä haavoja. Kun hän alkoi kysellä vahingoista, vartijat keskeyttivät vierailun ja veivät hänet nopeasti pois ja ulos pakkotyöleiriltä.
Tämän vierailun jälkeen Wei kirjoitti paperille kaiken kokemansa. Vaimon seuraavan vierailun aikana hän antoi tälle paperin, mutta vartijat näkivät sen. Välittömästi kolme vartijaa raahasivat Wein pois huoneesta, jossa hänen vaimo ja tyttärensä olivat. Häntä lyötiin kovaa. Yksi vartijoista sanoi: ”Sinut laitetaan eristysselliin neljäksi päiväksi. Kukaan ei saa tavata sinua seuraavan kolmen kuukauden aikana.” Vaimo ja tyttäret vietiin pois, kyyneleet silmissään he jättivät hänet.

Pakkotyöleirin virkamiehet pakottivat useita kertoja Falun Gongin harjoittajia kirjoittamaan kolme raporttia, joissa he luopuvat Falun Gongista. Joka ei näitä raportteja kirjoittanut, joutui vakavan kidutuksen kohteeksi. Eräs vartija määräsi 3-5 vankia pahoinpitelemään yhden harjoittajan. Paitsi iskuja ja potkuja, he käyttivät myös sähköpamppuja antaessaan sähköiskuja harjoittajien herkille alueille. Joskus he käyttivät kirjaa, jonka he laittoivat harjoittajan rintakehälle ja iskivät siihen suurella vasaralla. Tämä aiheutti sisäelinvaurioita ilman päällepäin näkyviä merkkejä.

Pakkotyöleirin varajohtaja sai Guizhoun maakunnan 610-viraston päällikkyyden. Sen jälkeen hän sijoitti 610-viraston agentteja pakkotyöleirin eri alueille ja rakensi tiloja, joissa harjoittajia joutui vakavan kidutuksen kohteeksi. Useimmat vartijat ja vangit eivät tienneet tästä mitään. Falun Gongin harjoittajien vainoamiseen osallistuneet vangit saivat lievemmät tuomiot.

4. Altistettiin aivopesulle ja mentaaliselle kidutukselle

Zhongban pakkotyöleirin vartijat käyttivät erilaisia menetelmiä harjoittajien sielun romahduttamiseen. He käyttivät apunaan akateemisen koulutuksen saaneita henkilöitä joiden tehtävä leirillä oli panetella Falun Gongia ja pakottaa harjoittajat katsomaan Mestari Li Hongzhi'ta (Falun Gongin perustaja) panettelevia videofilmejä pitkiä jaksoja. Lisäksi he yrittivät videofilmien katsomisen jälkeen pakottaa harjoittajia kirjoittamaan Mestari Li'tä ja Falun Gongia panettelevia kirjoituksia. Ne, jotka kieltäytyivät, saivat kärsiä vakavasta pahoinpitelystä ja heitä estettiin nukkumasta. Myös muita rangaistusmenetelmiä käytettiin.

Wei oli lukittuna pimeään huoneeseen 21 vuorokautta. Hän sai vähän vettä ja ruokaa johon oli sekoitettu huumeita.

Wei Xingzhi vapautettiin vuonna 2005, jonka jälkeen hän sai tietää, että hänen vaimonsa oli tuomittu kolmeksi vuodeksi vankeuteen Guiyangin kaupungin Huaxiyangain vankilaan. Hän oli joutunut jättämään kaksi alaikäistä tytärtään kotiin. Kodissa ei ollut juoksevaa vettä sinä aikana ja tytöt joutuivat keräämään sade- ja kastevettä.

Wei oli joutunut kärsimään pitkäaikaista ja vakavaa vainoa ja pahoinpitelyä, erityisesti kolmena vuotena Zhongban pakkotyöleirillä, joten se oli vaikuttanut vakavasti hänen terveydentilaansa.

Tästä huolimatta, Ziyunin läänin poliisivirasto ja 610-virasto häiritsivät häntä jatkuvasti ja uhkasivat asettaa hänet kovan paineen alaiseksi ja aiheuttaa vielä pahempaa vahinkoa hänen terveydelleen. Wei Xingzhi menehtyi 48 vuoden iässä 3. päivä joulukuuta 2009.

Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/html/articles/2010/4/17/116150.html
Kiinaksi: http://www.minghui.org/mh/articles/2010/4/3/220900.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/201005/21675p.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.