Erittäin onnistunut, sanoi oopperalaulajatar

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Artikkeli julkaistu 5. huhtikuuta 2010 The Epoch Times –lehdessä Ruotsissa

Santanu ja Mira Pynen tytär Tara istui koko esityksen ajan kuin ”kynttilä”. (Kuva: Bengtsson/ Epoch Times Ruotsi)

Shen Yun -esitys oli Tukholmassa toisena pääsiäispäivänä. Esitystä oli saapunut katsomaan myös Mira Pyne puolisonsa Santanun ja tyttärensä Taran kanssa. Mira Pyne on yksi Ruotsin menestyneimmistä sopraanoista. Hänen ensiesiintymisensä oli vuonna 2008 ja löi itsensä läpi Kansanoopperassa viime vuonna ja lauloi viimeisimmässä Nobel-juhlassa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Mira Pyne perheineen näki klassista kiinalaista tanssia ja se oli hänen mielestään ”valtavan hienoa”.

En ole perehtynyt kiinalaiseen kulttuuriin, mutta koska mieheni on intialainen, niin tiedän paljon intialaisesta kulttuurista. Sehän on niin, että henkisyys on yhteydessä estetiikkaan taiteessa, tanssissa ja teatterissa ja ehkäpä kaikessa, mitä teemme. Tätä filosofiaa vasten Aasia tuntuu jollakin tavalla tiukemmalta, Mira Payne sanoo.

Hän pitää intialaisista tansseista, vanhoista saduista ja nyt hän sai kokea tanssin kautta kerrottavan tarinan kiinalaisista legendoista ja myyteistä.

Kiinalla on paljon kerrottavaa pitkän, 5000-vuotisen historiansa ajalta monista kansoista ja kulttuureista suuressa maassa.

- Pidimme paljon näytelmästä, joka oli kerronnallinen, jossa opiskellaan historiallisessa valossa satuja tai myyttejä, Mira sanoo.
Hän kertoo tyttärensä istuneen kuin ”palava kynttilä” koko esityksen ajan.

- Se kaikki oli todella erittäin onnistunut, hän sanoo.

Lähde: http://www.epochtimes.se/articles/2010/04/05/18972.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/201004/21650.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.