Zhuan Falunin kirjoittaminen ulkomuistista, ilmaisten selkeästi Fa´ta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Oma kultivointini on ollut asteittainen prosessi, jossa parannan ymmärrystäni Fa´sta ja kultivoinnin luonteesta ahkeran opiskelun ja tietoiseksi tulemisen kautta.

Vuoden 2006 ensimmäisellä puoliskolla, viranomaiset sieppasivat minut neljännen kerran, koska harjoitin Falun Gongia. He veivät minut aivopesukeskukseen. Kun minut vapautettiin, sain potkut työstäni ja mieheni haki minusta avioeroa. Kaikki perheeni jäsenet alkoivat hyökätä minua vastaan. Minulla ei ollut mitään tuloja ja minut eristettiin.

Mestari sanoi “ Ajaa pois häirintä" artikkelissa Olennaiset Ahkeraan Edistymiseen II:sessa:

“Kun opetin Fa´ta kerroin teille aikaisemmin kaikista ongelmista joita voi esiintyä tämän ilkeän ja tuhoisan prosessin takia. Niiden jotka eivät ole todella kultivoineet on todella vaikea selviytyä tästä. Nyt voit nähdä, miksi olen usein pyytänyt lukemaan kirjaa enemmän, vai mitä ? Fa voi poistaa kaikki kiintymykset, Fa voi tuhota kaiken pahan, Fa voi murskata kaikki valheet ja Fa voi vahvistaa oikeamielisiä ajatuksia." Niinpä päätin päästää irti kaikista ristiriidoista, rauhoittua lukemaan Fa´ta ja katsoa huolellisesti sisäänpäin.

Sitten aloin muistella Zhuan Falunia kohta kohdalta, kunnes nukahdin yöllä. Olin lukenut kirjaa tällä tavalla 10 kertaa vuonna 2008. Vuonna 2009, aloin kirjoittamaan kirjaa ylös ulkomuistista. Tunsin että tämä on prosessi, jonka avulla tasoni kohosi. Vain jos Fa on sydämissämme voimme tehdä kolme asiaa hyvin ( opiskella Fa´ta [Falun Dafan opetuksia], lähettää oikeamielisiä ajatuksia ja selventää totuutta Falun Dafasta ja vainosta maailman ihmisille ).

Eräs vanhempi harjoittaja ei voinut mennä ristiriitojen yli perheessään. Hän kirjoitti erokirjeen ja pyysi minua lukemaan ja korjaamaan sitä. Muutamaa päivää myöhemmin, kun lopetimme Fan opiskelun, menin hänen mukanaan hänen kotiinsa ja luin Fa´ta hänelle. Mestari sanoi Zhuan Falunissa:

“Kultivoinnissa voi olla kaksi eri tapausta kun käsitellään tiettyjä ristiriitoja tai kun muut kohtelevat sinua huonosti. Yksi on se, että olet ehkä kohdellut tätä henkilöä huonosti edellisessä elämässäsi. Tunnet sydämessäsi sen olevan epäreilua, “Kuinka tämä henkilö voi kohdella minua näin ? “ Miksi sitten kohtelit tätä henkilöä sillä tavalla menneisyydessä ? Saatat väittää että et itse tiennyt sitä tuolloin, ja että tällä elämällä ei ole mitään tekemistä aikaisempien elämien kanssa. Tämä ei toimi. On toinenkin asia. Konflikteihin liittyy myös karman muuntaminen. Siksi erilaisia ristiriitoja käsiteltäessä meidän pitäisi olla anteeksiantavaisia eikä käyttäytyä kuin tavalliset ihmiset.“

Kun Dafa harjoittajilla on ristiriitoja muiden ihmisten kanssa, ne on ehdottomasti aiheutuneet harjoittajien kiintymyksistä. Annoin hänelle muutaman lehtisen, jotka sisälsivät artikkeleita liittyen perheiden ristiriitoihin ja kannustin häntä katsomaan sisäänpäin. Jaoin kokemuksiani hänen kanssaan parin yön ajan peräkkäin. Hän ajatteli, että ryhmäopiskeluun osallistuminen ja kokemusten jako todella auttoivat häntä ja se oli parempi kuin että olisi yksin kotona. Kun harjoittajat ovat yhdessä, voimme edistyä nopeammin. Hän ei kerro enää perheensä konflikteista. Viimein, hän huomasi, että hänellä oli ongelmia oman Xinxinginsä kohottamisessa (sydämen ja mielenlaatu, luonteenpiirre).

Fa´n opiskelun avulla poistin pelkoni totuuden selventämistä kohtaan ja nyt voin puhua Falun Gongista avoimesti ja arvokkaasti. Tällä tavalla, laitoin Fan sille oikeutettuun asemaan. Ei väliä missä olen, voin selventää totuuden luottamuksellisesti, rauhallisesti ja avoimesti. Erään kerran, menin työnjohtajani toimistolle jättääkseni joitain Falun Gong materiaaleja hänelle luettavaksi. Kun avasin oven, huomasin, että toimisto oli täynnä kuvia kommunistipuolueen johtajista. Yksi niistä oli tuttu minulle. Hän sanoi, ”Hei, kuinka kehtaat jahdata minua kaikkialle kirkkaassa päivänvalossa pyytääkseni minua eroamaan KKP:stä ?” En ollut valmistautunut siihen kysymykseen. Oikeastaan, en ollut pyytänyt häntä koskaan eroamaan KKP:stä. Kuitenkin, huomasin nopeasti, että tässä oli tilaisuus selventää totuus ja pelastaa heidät. Sanoin, ”Todellakin, eroa vain ! Miksi ei ? He jahtaavat minua kirkkaassa päivänvalossa vainotakseen minua. ” Työnjohtajani hymyili ja kysyi ”millaisen aseman Falun Gong tarjoaa sinulle ?” Vastasin, ”Meillä ei ole sellaista organisaatiota, eikä meillä ole johtajia tai virkamiehiä. Meillä on vain yksi Mestari, joka opettaa meille kuinka kultivoida ja tulla paremmaksi ihmiseksi.”

Yksi johtajista, jotka työskentelivät julkisessa turvallisuusvirastossa sanoi, ”Jos hän ei olisi harjoittanut Falun Gongia, kuinka hänellä voisi olla niin terve keho!” Puhuin heille myös Dafan ihmeellisyydestä, Dafa harjoittajien korkeammista moraalivaatimuksista, kuinka ihmiset tarvitsevat Totuus – Laupeus- Kärsivällisyys periaatetta, ja siitä, että se on väärin, että hallitus vainoaa Falun Gongia. Kun kerroin heille näitä asioita, kukaan heistä ei väittänyt vastaan. Ajattelin, että he olivat tulleet tähän työpaikkaan, jotta heidät voitaisiin pelastaa.

Näinä vuosina, muistellessani ja kirjoittaessani Zhuan Falunia ulkomuistista, olen asteittain saanut selvemmän ymmärryksen Fa´n periaatteista. Voin verrata itseäni Fa´han tehdessäni kolmea asiaa ja olen poistanut monia kiintymyksiäni. Uskon, jos en olisi opiskellut Fa´ta hyvin, minulla ei olisi vankkaa perustaa kultivoinnissani ja en voisi todella pelastaa tuntevia olentoja.

Englanniksi: http://en.clearharmony.net/articles/201003/52687.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.