Tianjinissa pidätetty seitsemän Falun Gongin harjoittajaa heidän avustaessa vangittujen harjoittajien perheitä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Noin kello 14 aikaan maaliskuun 4. päivänä 2010, Falun Gongin naispuoliset harjoittajat Feng Yuying, Han Keting, Sun Enqin, Zhao Yuping, ja nti Guiping, Cuihuangkoun kylästä, Wuqingin piirikunnasta Tianjinissa, sekä Quo Huili ja Liu Jinting, Baodin piirikunnasta, pidätettiin paikallisen poliisin toimesta. Harjoittajat olivat etsimässä kolmea lasta, joiden vanhemmat eivät pystyneet huolehtimaan heistä. Harjoittajat vangittiin Wuqingin pidätyskeskukseen.

Harjoittaja Wei Lianhua oli pidätettynä vuonna 2008. Hänet tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen ja hän on parhaillaan Tianjinin naisvankilassa. Kun vaimo oli tuomittu, Wein puoliso joutui valtaviin vaikeuksiin. Koska hän huolehti heidän kolmesta lapsestaan ja itsestään, hän meni kotikylänsä valtion virkamiesten luokse ja yritti saada heiltä yli kahdeksantuhatta yuania (1), jonka he olivat hänelle velkaa. Virkamiehet kuitenkin väittivät, että heillä ei ollut rahaa ja että se oli itse asiassa heidän edeltäjänsä, joka oli hänelle velkaa, joten he kieltäytyivät maksamasta. Wein aviomies oli erittäin kovilla ja hän ei kyennyt kestämään ahdistustaan: hän menetti kaiken todellisuudentajunsa eikä kyennyt tunnistamaan ketään. Hän käveli ilman vaatteita, ei syönyt eikä nukkunut ja käytti fyysistä väkivaltaa kenet vain hän näki. Hänet lähetettiin mielisairaalaan.

Kun Zhou pidätettiin ja hänen miehensä tila huononi, heidän vanhin tyttärensä, Zhou Hongyan, huolehti nuoremmasta veljestään ja sisarestaan. Hän ei pystynyt kantamaan raskasta taloudellista taakkaa ja huolehtimaan sairaalamaksuista ja hänessä näkyi merkkejä henkisestä epävakaudesta.

Falun Gongin harjoittajat ojensivat auttavan kätensä ja Zhoun henkinen tila alkoi hitaasti parantua. Maaliskuun 4. päivänä noin kello 14, useita harjoittajia vieraili hänen luonaan ja heistä ilmoitettiin poliisille. Wuqingin poliisiosaston virkamiehiä sekä poliiseja Huangkoun poliisiasemalta, pidättivät sekä Zhoun ja hänen luonaan vierailevat harjoittajat, heidät vietiin poliisiasemalle.

Paitsi Zhou ja eräs iäkkäämpi henkilö, jotka hänen tätinsä oli ottanut kotiinsa, muut seitsemän harjoittaa ovat pidätettynä Wuqingin pidätyskeskuksessa.

Wuqingin piirin poliisilaitoksen toimistopäällikkö Miao Hongwei: 86-22-82170001 (toimisto), 86-22-82179988 (koti).

Wuqingin piirikunnan pidätyskeskus: 86-22-82171513

Johtaja Zhao Guoquan

Cuihuangin poliisiasema: 86-22-2957-1330

Chie: Guo Qihe

Cuihuangkoun kylän puoluekomitean virkailija Shao Gang: 86-136-0202-5898 (Mobile)

Cuihuangkoun kylän poliisiasema:

Päällikkö Guo Qihe, apulaispäällikkö Li Junming: 86-13820486168 (Mobile)

Kommentti

Yuan on Kiinan rahayksikkö. 500 yuania vastaa kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräistä kuukausipalkkaa.

Kiinaksi: http://www.minghui.org/mh/articles/2010/3/9/219482.html
Englanniksi: http://en.clearharmony.net/articles/201003/52643p.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.