Kaksi harjoittajaa menehtyi vainon seurauksena Gansun ja Liaoningin maakunnissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Yang Shengchun menehtyi Gansun maakunnassa

Yang Shengchun oli eläkkeellä oleva 80 -vuotias valtion työntekijä. Hän asui Yanwan kylässä Xintianissa, Lintaon kunnassa, Gansun maakunnassa. Yang aloitti Falun Dafan harjoittamisen vuonna 1998 ja lyhyessä ajassa hänen sairautensa hävisivät. Kun Falun Gongin vaino oli alkanut 20. heinäkuuta 1999, hän päätti mennä jakamaan Falun Gongin totuudenselvennysmateriaalia. Tammikuussa 2001, poliisi petkutti häntä sanomalla, että hänen olisi tultava kaupungin toimistoon keskustelemaan heidän kanssaan. Kun Yang meni toimistoon hänet vangittiin ja vietiin pidätyskeskukseen vuodeksi. Heinäkuussa 2002, poliisi vei hänet pakolla Lintaon aivopesukeskukseen, jossa hänet tuomittiin vielä vuoden lisärangaistukseen.

Maaliskuussa 2007, Yang oli jakamassa Falun Gongin vainosta kertovaa materiaalia naapurikylässä Caojiahessa, kun hän joutui kylän johdon pidättämäksi. Kun Yangia hakattiin ja päätä poljettiin, hän menetti tajuntansa. Yang sai vakavan aivovaurion, jotka vaikuttivat häneen mentaalisella tasolla. Joulukuun 18. päivä 2009, hän oli niin sekava, että ei löytänyt kotiinsa. Seuraavana päivänä hänet löydettiin paleltuneena ojasta.

Guan Tiancai, Lintaon pidätyskeskuksen ja huumevieroituskeskuksen johtaja, sekä aivopesutapahtumien johtaja: 86-932-2244344
Lintaon poliisipäällikkö: 86-932-2242232
Xintianin poliisiasema: 932-2873035


Teng Fengrong menehtyi vainon seurauksena Liaoningin maakunnassa

Teng Fengrong oli 61-vuotias ja asui Gaominlin naapurina rakennuksessa 26, Dalien kaupungissa, Liaoningin maakunnassa. Maaliskuussa 2006, Wanlin poliisi pidätti hänet ja erään toisen harjoittajan, kun he jakoivat Falun Gongin vainosta kertovaa materiaalia. Molemmat harjoittajat vietiin Yaojian pidätyskeskukseen, mutta Fengrong vapautettiin seuraavana aamuna heikon terveydentilansa vuoksi. Poliisi vaati hänen perheeltään 5000 yuania jonkinlaisena vakuusmaksuna.

Heinäkuussa 2007, 610-viraston henkilökuntaa ja kehitysvyöhykkeen paikallispoliisi piirittivät Tengin asuinrakennuksen pidättääkseen hänet. Kahden tunnin jälkeen Teng huusi ikkunasta: ”Falun Dafa on hyvä! Poliisi pidättää hyviä ihmisiä!” Poliisi poistui paikalta.

Heinäkuussa 2008, juuri ennen Olympialaisia, Wanlin poliisi pidätti hänet jälleen. Teng painoi tuolloin vain 45 kg. Perhe allekirjoitti takuulausunnon 1) ja hänet vapautettiin, mutta hänen terveytensä huononi. Teng kuoli 10. tammikuuta 2010.

"Takuulausunto": Lausunto, jossa harjoittaja myöntää katuvansa harjoittaneensa Falun Gongia, lupaa olla harjoittamatta sitä jatkossa, lupaa olla vetoamatta Falun Gongin puolesta Pekingissä, ja lupaa olla koskaan pitämättä mitään yhteyttä Falun Gongin harjoittajiin.

Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/html/articles/2010/2/7/114483.html
Kiinaksi: http://www.minghui.org/mh/articles/2010/1/21/216459.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/201002/21580.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.