Ruotsalaiset kansanedustajat tukevat hongkongilaisia Shen Yun -esityksen saamiseksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Ruotsalaiset kansanedustajat, Cecilia Wigström ja Andreas Norlén, antoivat haastattelun, koska he ovat nähneet Shen Yunin esityksen Ruotsissa.

Molemmat olivat pahoillaan saadessaan kuulla, että Shen Yun’in esitykset oli peruutettava, koska Hongkongin hallitus taipui Kiinan kommunistipuolueen (KKP) manipulointiin olla myöntämättä viisumia kuudelle Shen Yun Performing Arts’in avainhenkilölle. Tämä muistutti heitä skandaalista vuonna 2008, jolloin Shen Yun esiintyi Ruotsissa. Tällöin Kiinan suurlähetystö soitti uhkaavia puheluita Ruotsin kulttuuriviranomaisille yrittäen saada heitä estämään Shen Yunia esiintymästä.

He sanoivat, että tämä Hongkongin välikohtaus vaikuttaa olevan samanlainen kuin Kiinan Suurlähetystön yritys häiritä Shen Yunin esiintymisiä Ruotsissa vuonna 2008 ja että ihmisten pitäisi kamppailla oikeuksistaan Hongkongissa.

”Tämä on erittäin hyvä show. Toivon todella, että ihmiset Hongkongissa ja Kiinassa voivat nähdä sen.”

Kansanedustaja Cecilia Wigström oli hyvin pahoillaan saadessaan tietää, että Shen Yun’in esitykset pakotettiin peruuttamaan. ”Kiinan hallitus on jälleen kerran estänyt ihmisiä nauttimasta vapaasti kulttuurista.”

Kansanedustaja Cecilia Wigström

Kansanedustaja Andreas Norlén tuomitsi KKP:n häirinnän, jossa se esti Shen Yun’in esitykset Hongkongissa. ”Se sabotoi Hongkongin kauppaa. Tällä kertaa on teatterissa esiintyminen maalitauluna. Seuraavalla kerralla voivat olla vuorossa joidenkin yritysten tapahtumat, jotka ovat epäonnistuneet miellyttämään viranomaisia. Tuleeko heillä olemaan mitään turvallisuutta? Kuka tietää?”

Kansanedustaja Andreas Norlén

Ihmisten pitää jatkaa kamppailuaan oikeuksistaan Hongkongissa, kuten he kamppailivat Artikla 23:a vastaan.

Kansanedustaja Cecilia Wigström lisäsi: “Tietysti tämä aihe korostaa lehdistönvapautta Hongkongissa. Siellä ihmiset ovat kamppailleet oikeuksistaan useita kertoja. Toivon, että ihmiset Hongkongissa tietävät, että muissa maissa tuemme heitä jatkamaan rohkeaa kamppailuaan. Erityisesti nyt heidän on jatkettava kamppailuaan oikeuksiensa puolesta.”

Kansanedustajien mukaan, Hongkongin hallituksen viisumikielto oli toinen KKP:n temppu, joka vahingoittaa Hongkongin markkinoita ja lehdistönvapautta. He tukevat hongkongilaisia jatkamaan kamppailuaan oikeuksistaan, kuten he kamppailivat Artikla 23:a vastaan.

Shen Yun Performing Arts –tanssiryhmä suunnitteli vierailevansa Tukholmassa ja Linköpingissä 24.-27. maaliskuuta 2008. Kun uutinen tuli tietoon, Kiinan Ruotsin suurlähetystö alkoi soitella uhkasoittoja Ruotsin kulttuuriviranomaisille 25. tammikuuta tarkoituksenaan estää show’n jatkuminen. Tämä teko suututti Ruotsin poliitikot. Tukholman kulttuurineuvos kritisoi KKP:n diplomaatteja siitä, että he olivat ylittäneet rajan ja vaativat selvitystä ja anteeksipyyntöä. Tämä välikohtaus raportoitiin laajalti ruotsalaisessa mediassa. Vapaaehtoisjärjestöt olivat myös tyytymättömiä KKP:n yrityksiin häiritä ruotsalaisten asioita.

Tuki Shen Yun’ille kasvoi, kun seitsemän kansanedustajaa neljästä johtavasta puolueesta yhdessä ilmoittivat: “Me kaikki Itä-Göötanmaan poliitikot tulemme katsomaan tätä esitystä tukeaksemme ilmaisuvapautta ja demokratiaa.” Sen jälkeen kun välikohtaus tuli päivänvaloon, tukea ei virrannut vain kaikista puolueista, vaan myös kaikki liput myytiin loppuun.

Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/201002/21582.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.