Argentiinalainen tuomari antaa pidätysmääräyksen kiinalaisia virkamiehiä vastaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Argentiinalainen tuomari on historiallisessa kansanmurhan oikeudenkäynnissä antanut pidätysmääräyksen Kiinan korkeantason virkamiehiä vastaan heidän osallisuudestaan vainossa henkistä Falun Gong -menetelmää kohtaan.

Lamadrid on antanut pidätysmääräyksen seuraavista henkilöistä: Jiang Zemin, entinen Kiinan kommunistipuolueen johtaja joka käynnisti kampanjan ”tuhota Falun Gong”, Luo Gan, 610- viraston entinen johtaja. 610-virasto on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot.

Tuomari Octavio Araoz de Lamadridin päätös 17. joulukuuta on ennakkotapaus Argentiinassa. Ensimmäistä kertaa kansainvälisen oikeuden suomaa mahdollisuutta (jossa tuomioistuimen valtaa käytetään valtion rajojen ulkopuolella) on käytetty maassa ihmisoikeusrikoksien hillitsemiseksi.

Oikeusjuttu seuraa vastaavaa viime kuussa Espanjassa tehtyä päätöstä, jossa viisi Kiinan huippupoliitikkoa haastettiin Espanjan kansalliseen tuomioistuimeen osallisuudestaan Falun Gongin vainoon.

Falun Gongin lähteiden mukaan yli 3000 ihmisen on tähän mennessä vahvistettu kuolleen kidutuksissa. Vaino Falun Gongin ryhmää kohtaan arvioidaan olevan yksi vakavimmista ihmisoikeusloukkauksista Kiinassa.

Päätöksessään tuomari Lamadrid kirjoitti 610-virastosta seuraavin sanankääntein: ”Tämä on todellinen kuvaus siitä, miten kaikki tapahtui, kun Kiinan Gestapo luotiin, jonka päämääränä oli tuhota tuhansia syyttömiä ihmisiä [mukaan lukien naiset, iäkkäät ja lapset], syytetyn Luo Ganin kontrolloimana, johtamana ja organisoimana....”.

Kuten Espanjan kansallisen tuomioistuimen päätös, tässäkin päätöksessä pätee sama käytäntö, jos nämä virkamiehet matkustavat maahan, jolla on luovutussopimus Argentiinan kanssa, molemmat virkamiehet voidaan vangita ja viedä Argentiinaan ja asettaa siellä tuomioistuimen eteen.

Lähtien materiaalista, jota kerättiin neljä vuotta kestäneen tutkimuksen aikana, tuomari Araoz de Lamadrid toi päätöksessään esille; ”Kansanmurhan strategia käsitti kaikki vivahteet toimenpiteistä halventaa täydellisesti elämää ja ihmisarvoa. Päämäärä – Falun Gongin hävittäminen – oikeutti käyttämään kaikkia keinoja. Sillä tavalla kiusaaminen, kidutus, katoamiset, kuolintapaukset, aivopesu sekä psyykkinen kidutus, olivat keskeisiä asioita vainoa ylläpitäville henkilöille.”

Falun Gong, tunnetaan myös nimellä Falun Dafa, on perinteinen kiinalainen henkinen menetelmä, joka ilmestyi 90-luvun alussa Kiinassa. Seitsemän vuoden nopean kasvun ja suuren suosion jälkeen, kommunistipuolue kielsi sen ja aloitti vainon. Kommunistipuolue ei salli itsenäisiä sosiaalisia ryhmiä sen kontrollin ulkopuolella.

Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200912/21509.html
Lähde: http://www.epochtimes.se/articles/2009/12/20/18318.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.