Liaoning: Wang Baojin menehtyi vankeuden aikana

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Nimi: Wang Baojin (王宝金)
Sukupuoli: Mies
Ikä: 45
Osoite: Yingkou kaupunki, Liaoningin maakunta
Ammatti: Sähköinsinööri, Yingkoun Sähköyritys
Kuolinpäivä: 9. joulukuuta 2009
Viimeisin pidätys: Syyskuu 2001
Viimeisin vankila: Nanguanlingin vankila
Kaupunki: Dalian
Maakunta: Liaoning


Wang Baojin alkoi harjoittaa Falun Dafaa vuonna 1996 ja häntä vaivannut vakava keuhkosairaus hävisi kolmessa kuukaudessa. Hän myös pääsi eroon huonoista tavoistaan. Kun vaino alkoi heinäkuussa 1999, hän joutui työnantajansa taholta painostuksen kohteeksi. Hänet erotettiin 19. heinäkuuta 1999, koska hän kieltäytyi luopumasta Falun Dafan harjoittamisesta. Paikallinen poliisi ja kunnan työntekijät vainosivat Wangia jatkuvasti.

Wangin oli jätettävä asuntonsa maaliskuussa 2001 välttääkseen joutumasta pidätetyksi. Poliisi pidätti hänet syyskuussa 2001, kun hän oli ostamassa tulostinta, jonka poliisi sitten takavarikoi. Wangin maksettua tulostimen, poliisi palautti sen hänelle, mutta anasti samalla Wangilta 18 000 yuania (1). Perhe on vaatinut tuloksetta rahojen palauttamista useita kertoja. He pyysivät apua asianajajalta. Alussa asianajaja sanoi, että poliisilla ei ollut mitään oikeutta ottaa heidän rahojaan ja hän lupasi voittavansa jutun. Perheen otettua uudelleen yhteyttä asianajajaan, poliisi oli jo ehtinyt uhkailemaan häntä ja hän ei uskaltanut ottaa juttua käsiteltäväkseen. Rahoja ei ole vieläkään palautettu.

Poliisi sulki Wangin Yingkoun pidätyskeskukseen. Wang aloitti syömälakon protestina vainolle. Vartijat pakkosyöttivät häntä ja pahoinpitelivät lukemattomia kertoja. Pahoinpitelyn seurauksena hänelle kehittyi keuhkopussin tulehdus ja hänet vietiin kiireesti sairaalaan neljä kertaa kahden viikon aikana.

Kansallisen turvallisuuden virkamiehet keksivät valheita saadakseen Wang Baojin pidätettyä ja syyttivät häntä kopiointiyrityksen pyörittämisestä. Hänet vietiin oikeuteen ja häneltä kiellettiin oikeus asianajajaan. Wang sai kymmenen vuoden tuomion. Hänet vietiin Wafangdianin vankilaan ja myöhemmin hänet siirrettiin Huazin vankilaan Liaoyangissa. Hän kieltäytyi pakkotyöstä ja vaati päästä vapaaksi, koska hän oli syytön. Vartijat pakkosyöttivät häntä viisi kertaa päivässä. Joskus hänelle pakkosyötettiin korkeapitoista suolaliuosta tai hyvin voimakasta ruokaa. Tämä seurauksena hänen terveytensä heikkeni nopeasti.

Heinäkuussa 2004, Wangia ja kolmeatoista muuta harjoittajaa kidutettiin vankilassa. Sen jälkeen Wang siirrettiin Nanguanlingin vankilaan Dalianissa.

Joulukuun 7. päivänä 2009 noin kello 21, Wangia oli kidutettu niin vakavasti, että hän oli kuolemaisillaan. Hän oli tajuton ja lääkärit eivät tunteneet hänen pulssiaan eivätkä saaneet mitattua verenpainetta. Wang ei kyennyt kontrolloimaan virtsarakkoaan ja hän oli laiha kuin luuranko. Hänet vietiin nopeasti paikalliseen sairaalaan, jossa lääkärit suosittelivat hänen viemistään Dalianin kaupungin sairaalaan no 3.

Ambulanssissa kaksi lääkäriä pyysi vartijoita poistamaan Wangin käsiraudat sekä jalkakahleet, koska hänen henkensä oli vaarassa ja hänelle oli annettava ensiapua sydänpysähdyksen vuoksi. Vartijat ottivat yhteyden esimiehiinsä, mutta Wang oli yhä raudoissa sairaalaan saavuttaessa. Hänellä ei tuntunut pulssia ja hän tarvitsi happea, koska hänellä oli hengitysvaikeuksia.

Joulukuun 8. päivänä vankilasta ilmoitettiin Wangin perheelle, että hän oli hyvin huonossa kunnossa. Perhe kiiruhti sairaalaan, mutta he eivät saaneet keskustella kenenkään kanssa ja heitä vahdittiin koko ajan.

Wang Baojin kuoli 9. joulukuuta 2009. Vankila salli perheen nähdä ruumiin nopeasti ja sen jälkeen Wangin ruumis uhattiin krematoida Dalianissa. Perhe yritti tehdä useaan kertaan tapahtuneesta ilmoituksen poliisille, mutta tuomioistuin ei ottanut vastaan heidän dokumenttejaan. Wangin perhe on hyvin huolissaan, että vankila ehkä krematoi ruumiin ilman heidän suostumustaan.

(1) Yuan on Kiinan rahayksikkö. 500 yuania vastaa kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräistä kuukausipalkkaa.

Vastuulliset:

Gao Ying, Nanguanling Prison Director and CCP Secretary: 86-411-86908181
Wei Xingguo, CCP Deputy Secretary: 86-411-86908877
Yu Xibin, CCP Discipline Secretary: 86-411-86908866
Sun Zhuoyu, legal consultant: 86-411-86908885

Kirjoitettu 12. joulukuuta 2009

Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/html/articles/2009/12/15/113147.html
Kiinaksi: http://minghui.org/mh/articles/2009/12/13/214328.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200912/21503p.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.