Suomi: Falun Gongin harjoittajan vetoomus Rovaniemellä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Nuori Falun Gongin harjoittaja Jin Zhao Yu, laittoi katoksen Sampokeskuksen aukiolle Rovaniemellä kansainvälisenä ihmisoikeuspäivänä 10.12. Hän toivoo SOS-mielenilmaisunsa auttavan Kiinassa olevien harjoittajien vainon esilletuomista ja samalla ihmiset saavat mahdollisuuden allekirjoittaa nimensä vetoomukseen vainon loppumisen puolesta. Isoilla kirjaimilla tehty SOS-banderolli kiinnitti ihmisten huomion heti kun se oli laitettu valmiiksi ja ihmiset kyselivät mitä Kiinassa tapahtuu.

Kaarina Karvonen ei voinut pidätellä itkuaan kuultuaan kuinka Kiinassa on paljon Falun Gongin harjoittajia joilla on ollut hyvin vaikeaa siitä lähtien, kun kommunistinen puolue aloitti vainon v.1999. Hän halusi heti kirjoittaa nimensä vetoomukseen. Hän sanoi miehelleen, että on uskomatonta, että vieläkin tapahtuu tämänkaltaisia asioita ja paha kommunistinen puolue on yhä olemassa. Hänen miehensä Pentti Dianoffi allekirjoitti myös nimensä vetoomukseen tukeakseen harjoittajia. Kun he lähtivät pois, vaimo ei edelleenkään voinut olla itkemättä.



Ihmiset halusivat tietää mitä Kiinassa tapahtuu ja allekirjoittaa vetoomuksen

Nuori mies, Heikki Pulkkinen, näki SOS-kirjaimet ja tuli paikalle katsomaan, hän keskusteli pitkään Jinin kanssa. Hän sai kuulla, ettei Jinin äiti ollut suostunut lopettamaan Falun Gongin harjoittamista, mistä seurasi, että hän joutui vankilaan kahdeksaksi vuodeksi ja nyt hänestä ei ole saatu mitään tietoja pitkään aikaan. Missä on äitini ? Kyselee Jin joka päivä. Nuori mies ihmetteli pitkään ja keskusteli myös Jinin aviomiehen kanssa. Hän kirjoitti nimensä vetoomukseen ja toivoi, että Jinin äiti vapautuisi pian, hän toivotti myös Jinille kaikkea hyvää.

Eräs kristitty kertoi Jinin aviomiehelle, että hän tiesi ettei Kiinassa ole uskonnonvapautta, eikä ihmisillä Kiinassa ole mitään oikeuksia. Hän halusi tukea Falun Gongin harjoittajia ja allekirjoitti vetoomuksen. Hän toivotti myös heille hyvää jatkoa.

Rovaniemellä asuva kiinalainen mies sanoi, ettei Falun Gong ole mitään vaarallista. Ihmisillä tulee olla uskonvapaus.

Monet kertoivat Jinille, että he olivat lukeneet lehdestä artikkelin Jinin tilanteesta ja Falun Gongin vainosta. He sanoivat seuraavansa tätä asiaa.

Kadulla oleva kauppias kysyi miten he voisivat auttaa. Hän toivoi, että Jin löytää äitinsä ja tämä pääsee vapaaksi.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.