Liaoning: Yu Shuhua kuoli vainon seurauksena

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Nimi: Yu Shuhua
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 63
Osoite: Fuchunin yhdyskunta, Dandongin kaupunki, Liaoningin maakunta
Ammatti: Tuntematon
Kuolinpäivä: 12. lokakuuta 2009
Viimeisin pidätys: Marraskuu 1999
Viimeisin vankila: Jilinin kaupungin pidätyskeskus
Kaupunki: Dandong
Maakunta: Liaoning

Yu Shuhualla oli useita sairauksia ja hän oli hyvin heikossa kunnossa niiden kolmen vuoden aikana jolloin hän oli sairaslomalla ennen kuin alkoi harjoittamaan Falun Gongia vuonna 1996 ja sen jälkeen kaikki hänen sairautensa katosivat. Myös hänen poikansa alkoi harjoittamaan. Yu Shuhua auttoi harjoittajia opiskelemaan Fa'ta, tekemään harjoituksia ja hän osallistui vapaaehtoisena assistentin tehtäviin.

Yu Shuhua

Kun vaino alkoi 20. heinäkuuta 1999, Yu oli päättäväinen Falun Dafan suojelemiseksi. Häntä estettiin kaksi kertaa matkustamasta Pekingiin vetoamaan Falun Dafan puolesta ja silloin hän meni Dalianiin auttamaan pidätettyjä harjoittajia. Poliisi pidätti hänet Fuchunin poliisiasemalle.

Marraskuussa 1999, hänet pidätettiin ja vangittiin, koska hän harjoitti Falun Dafaa ulkona. Ennen pidätystä poliisi kävi useita kertoja ja pakotti yliopiston erottamaan hänen poikansa.

Heinäkuussa 2001 Yu joutui poikansa kanssa jättämään kotinsa estääkseen joutumista pidätyskeskukseen ja heistä tuli kodittomia. Jos he palasivat kotiinsa, poliisi oli saman tien sortamassa heitä.

Seitsemän tai kahdeksan poliisia tuli heidän kotiinsa toukokuisena aamuna 2002, mutta eivät onnistuneet pidättämään heitä. Paikallinen poliisi ja kansallisen turvallisuuden agentteja etsi heitä useita kertoja ja painosti heidän sukulaisiaan Olympialaisten aikana 2008, sekä kansallispäivän aikana lokakuussa 2009.

Pitkään jatkuneen vainon aiheuttama valtava paine ja kahdeksan vuoden kodittomuus johtivat Yu'n kuolemaan 12. lokakuuta 2009. Hänen miehensä kuoli vuonna 1997 ja heidän poikansa jäi yksin.


Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200912/21486.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a51297-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.