Hubei: Zheng Yuling menehtyi vankeudessa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Nimi: Zheng Yuling (郑玉玲)
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 50 vuotta
Osoite: Tuntematon
Ammatti: Chibi City Trade Bureaun työntekijä
Kuoli: 28. syyskuuta 2009
Viimeisin pidätys: 6. elokuuta 2009
Viimeisin vankila: Hubein maakunnan naisten pakkotyöleiri
Kaupunki: Chibi
Maakunta: Hubein maakunta

Zheng Yuling pidätettiin yöllä 6. elokuuta 2009, kun hän oli ripustamassa banderollia Chibin poliisiaseman rakennukseen. Hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön Hubein maakunnan naisten pakkotyöleirille 25. elokuuta 2009. Pakkotyöleiri sijaitsee Mahun yhdyskunnassa, Hongshanin piirikunnassa, Wuhanin kaupungissa.

Zhengin puoliso kiirehti työleirille 28. syyskuuta. Zhengin ruumis oli silloin puettu ja kasvot meikattu, kuitenkin saattoi yhä nähdä, että hänen nenänsä oli epämuodostunut ja käsissä oli useita neulanpiston jälkiä. Leirin johto sanoi puolisolle, että Zheng oli aloittanut syömälakon 9. syyskuuta ja että hän oli menehtynyt iltapäivällä 28. syyskuuta. Zhengin puoliso arvosteli vartijoita sanomalla: ”Hän oli syömälakossa 19 päivää ennen kuolemaansa. Miksi minulle ei kerrottu aikaisemmin?” Vartijoilla ei ollut vastausta. Zhengin ruumis krematoitiin 30. syyskuuta 2009, vain kuukausi sen jälkeen, kun hänet oli vangittu pakkotyöleirille. Kuolinsyytä tutkitaan edelleen.

Vastuulliset:

Sheng Wenjun, Chibi City Police Department Director: 86-13986626719 (Cell), 86-715-5335838 (Home), 86-715-5351172 (Office)

Kirjoitettu 6. lokakuuta 2009


Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/html/articles/2009/10/10/111440.html
Kiinaksi: http://www.minghui.cc/mh/articles/2009/10/9/209889.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200910/21418.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.