Gansun: Pidätettynä olevia neljää harjoittajaa kuulusteltu Lanzhoun kaupungissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittajat Fang Shuguang, Cui Guilian, Zhao Yuhua ja Xue Qicui ovat olleet pidätettyinä Lanzhoun pidätyskeskuksessa no 1 elokuusta 2008 lähtien.

Noin kello 9.30 elokuun 3. päivänä 2009, Lanzhoun kaupungin, Gansun maakunnan ”610-viraston” määräyksen mukaan Kiinan kommunistipuolueen (KKP) poliittinen ja oikeudellinen komitea toi Falun Gong –harjoittajat Fang Shuguang, Cui Guilian, Zhao Yuhua ja Xue Qicui Chengguanin piirikunnan käräjäoikeuteen kuulusteluja varten.

Näitä harjoittajia oli kuulusteltu kerran aiemmin samassa tuomioistuimessa, joulukuun 29. päivä 2008. Viisi kuukautta myöhemmin heidät tuomittiin, mutta tuomiot eivät olleet julkisia. Äskettäin tuomioistuin halusi uudelleen kuulustella heitä toteamalla, että "tosiasiat eivät ole selkeitä ja todistusaineisto oli riittämätön."

Kuulustelun aikana Fang Shuguang, Cui Guilian ja Zhao Yuhua olivat käsiraudoissa ja kahleissa. Kaikki kolme olivat laihtuneet ja heidän kasvonsa olivat kalpeat. Harjoittajat hylkäsivät sekä maksut ja niin sanotut "todisteet". He selittivät myös, että Falun Gongin harjoittaminen ei ole rikos.

Päivä oli sateinen ja vaikka lämpötila oli laskemassa, monet Falun Gongin harjoittajat odottivat istuntosalin ulkopuolella. Virkamiehet olivat järjestäneet useita poliiseja vartioimaan salin sisä- ja ulkopuolella. Yllättäen sähköt katkesivat ja se aiheutti kaaosta.

Tuomioita ei julistettu oikeudenkäynnin jälkeen.

Tekijät:

Zhang Xiaolan, Kiinan kommunistipuolueen poliittisen ja oikeudellisen komitean apulaissihteeri, Gansun maakunta

Dong Jianming, Kiinan kommunistipuolueen poliittisen ja oikeudellisen komitean apulaissihteeri, Lanzhoun kaupunki, Chengguanin piirikunta

Duan Wanning, Chengguanin piirikunnansyyttäjä

Liu Baosen, tuomioistuimen päällikkö

Alaviite

1 “610-virasto” on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot.

Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2009/8/8/206097.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a50188-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.