Sveitsi: ”Myös ihmisoikeuskriisi täytyy huomioida”

Mielenilmaukset YK:n ulkopuolella vaativat, että ei keskityttäisi vain talouskriisiin
 
Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kesäkuun 24. 2009, YK:ssa pidettiin kokous joka käsitteli talouskriisiä. Mielenilmauksessa YK:n ulkopuolella vaadittiin jäsenmaita huomioimaan Kiinan ihmisoikeuskriisi.

Ryhmä Falun Gongin harjoittajia kokoontui kertomaan vainosta, joka on jatkunut yhdettätoista vuotta Kiinassa. Yli 3400 ihmistä on todistetusti kidutettu kuoliaaksi viranomaisten käsittelyssä. Monet ihmisoikeusjärjestöt pelkäävät luvun olevan paljon suuremman.

Ben Larkman kertoo, että hän on harjoittanut Falun Gongia noin yhdeksän vuotta ja hän on vähemmän stressaantunut eikä hänellä ole enää selkäkipuja.

- Falun Gongia voi todellakin kuvat kolmella sanalla, totuudenmukaisuus, laupeus, kärsivällisyys. Vain sen vuoksi, että he yrittävät olla hyviä ja laupiaita ihmisiä, heitä tapetaan Kiinassa, ei vain muutamia, vaan tuhansittain. Joka päivä tulee uusia kidutuskertomuksia niiltä, joita on kidutettu, jotka ovat olleet työleireillä ja tietoa niistä, joita on tapettu, Larkman sanoo.

Kiinan Rauhan- ja demokratialiiton johtaja Tang Boqiao kertoi asioiden huononevan päivittäin Kiinassa. Yhä useampia levottomuuksia ja mellakoita tapahtuu sitä mukaa kun Kiinan kansan tyytymättömyys leviää.

- Tulemme näkemään räjähdyksen. Tämä räjähdys tulee perusteellisesti muuttamaan Kiinan historian suuntaa.

- Olisi hyvin onnetonta, jos YK unohtaa tehtävänsä ja valitsee olemalla diktatuurihallituksen puolella sen sijaan, että olisivat niiden 1,5 miljardin ihmisen puolella, jota epätoivoisesti etsivät vapautta.

Useita hallituksen vainoamia harjoittajia, jotka pakenivat USA:han, kertoivat omat kokemuksensa.

Li Ming pidätettiin seitsemän kertaa sen jälkeen kun takaa-ajo alkoi 20. heinäkuuta 1999.

- Niiden seitsemän vuoden aikana, jotka olin Kiinassa ensimmäisen pidätykseni jälkeen, koin 20 eri kidutusmenetelmää, sanoi Li. Jouduin istumaan pienessä häkissä pitkiä aikoja, minua pakkosyötettiin, raajani sidottiin sänkyyn ja minuun pistettiin tuntemattomia huumelääkkeitä.

Li kertoi, että Kiinan hallitus on laajentanut vainoa Yhdysvaltojen rajoille, kontrolloimalla kiinalaisten asuttamia alueita suurlähetystöjensä toimesta ja niitä kannustetaan vainoamaan Falun Gongin harjoittajia. Flussingissa on tullut esille useita pahoinpitelytapauksia harjoittajia vastaan viime vuosien aikana ja joitakin rikoksentekijöitä on pidätetty ja heitä on syytetty vihanrikoksesta.

Li Yan on 58-vuotias. Kun hän oli vedonnut kommunistipuolueen johtoon Pekingissä, hänet pidätettiin ja pahoinpideltiin kauttaaltaan.

- Minua hakattiin luudanvarrella ja siitä aiheutui sisäinen verenvuoto. Sisäelimeni vahingoittuivat, Liu kertoo

Vuonna 2002, vartijat määräsivät narkomaaneja hakkaamaan Liuta ja sen jälkeen hän ei kyennyt kävelemään. Hänet vietiin Sisä-Mongoliaan. Minut kiinnitettiin rautasänkyyn, eikä minulle annettu ruokaa, he estivät nukkumasta ja minua hakattiin kasvoihin sähköpampuilla.

Liun äiti kidutettiin kuoliaaksi vuonna 2007. Hän oli tuolloin yli 80-vuotias.

- Kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun Falun Gongin harjoittajat menettivät oikeutensa harjoittaa vakaumustaan. Maailman ihmisten on yhdistyttävä, jotta tämä järjettömyys saadaan loppumaan, Liu sanoi.


Lähde: The Epoch Times
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200907/21269.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.