Ruotsi: Nya Wermlands Tidning: Falun Gong julistaa ihmisoikeuksia

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Seuraava artikkeli julkaistiin 17. heinäkuuta 2009 Sverige-kiertueen aikana, jonka tarkoituksena on saada Falun Gongin 10 vuotta jatkunut vaino loppumaan.

Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys. Sitä Falun Gong –liike halusi kun se perustettiin. Sen sijaan he kohtasivat väkivaltaa ja vainoa.

Kleinertin perhe Arvikasta, on eräs heistä, jotka haluavat julistaa liikkeen ihmisoikeuksia.

Ruotsin Falun Gong –yhdistyksen julkilausuma Stora Torgetilla, oli tarkoitus muistuttaa vainosta, jonka kohteeksi liike on joutunut. Kiinan ihmisoikeuksia halutaan myös parantaa.

Kiinan kommunistihallitus päätti vuonna 1999 Falun Gongin lakkauttamisesta. Siitä lähtien harjoittajia on kidutettu, vangittu ja murhattu. Vaino jatkuu tänäkin päivänä.

Arvikalainen harjoittaja

Arvikasta oleva Kleinert oli torilla valvojan tehtävissä. Hän ja hänen perheensä ovat harjoittaneet Falun Gongia jo monta vuotta ja heidän mielestään vaino on käsittämätön.

- Itse olen niin kaukana politiikasta kuin vain voi olla. Falun Gongissa on kysymys tavasta elää, ei hallituksen haastaminen, sanoo Werner Kleinert.

Liike kuvailee itseään sen sijaan rauhallisena ja henkisenä. Falun Gong parantaa mielen ja sielun, muun muassa meditoimalla.

Manifestaatio vierailee kymmenellä paikkakunnalla ympäri maata. Werner Kleinertin lisäksi, tilaisuuteen osallistuu hänen vaimonsa Kristina ja heidän kolme tanssivaa lastaan.

Jokaisessa kaupungissa on myös vieraillut eri puhujia. Karlstadissa oli edustettuina Ruotsin Kirkko ja YK. Benjamin Kong, joka itse on istunut työleirillä sen vuoksi, että hän osoitti sympatiaa Falun Gongille, hän kertoo kuinka häntä pahoinpideltiin ja lopulta hän menetti perheensä.

Werner Kleinert löysi Falun Gongin suuren kiinnostuksensa kautta olemassaolon kysymyksiin. Hän harjoittaa menetelmää tarkoituksena jalostaa itsessään olevaa hyvyyttä.

- Kun Kiinan hallitus kieltää tulemasta paremmaksi ihmiseksi, ei ole ihme, että ihmiset reagoivat, hän sanoo.

Falun Gong on joskus kohdannut kritiikkiä. Vastustajat tarkoittavat, että asetutaan homoseksuaalisuutta ja seka-avioliittoa vastaan. Werner Kleinert sanoo, että sellaiset mielipiteet olisivat koko Falun Gongin ideaa vastaan – olla hyviä ihmisiä.

- Siinä ei ole mitään laupeutta, jos on jotakin vastaan.

Lähde: http://nwt.se/karlstad/article558369.ece
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200907/21291p.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.