Tanska: Falun Gongin vaino sai huomiota kulttuurifestivaaleilla Århusissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Vuoden teema kulttuuriviikon aikana elokuussa Århusissa oli ”Avoin kaupunki”. Auringonpaisteessa oleva banderolli ”Falun Dafa on hyvä” herätti kiinnostusta Århusin ydinkeskustassa. Banderollin edessä harjoittajat esittelivät Falun Gongin harjoitusliikkeitä, joka kiinnitti ihmisten huomion.

Kun eräs tanskalainen näki eron Falun Gongin ja Taijin välillä ja ymmärsi Kiinassa jatkuvan Falun Gongin vainon, josta hän sanoi olevansa sitä mieltä, että tällaisten julmien asioiden esiintyminen Kiinassa saa ihmiset surullisiksi. Hän sanoi: ”Tuen teitä.”

Mannerkiinalaisista monet tiesivät Falun Gongista. Eräs nuori nainen sanoi: ”Tiedän Falun Gongin harjoittajien vainon Kiinassa. Useat tuttavistani ja aikaisemmista ystävistäni ovat esimerkiksi kokeneet vainoa antioikeistolaisen liikkeen aikana, kulttuurivallankumouksen aikana ja 4. kesäkuuta 1989 aikana ja niin edelleen.” Kysymykseen, oliko hän jättänyt Kiinan kommunistipuolueen, hän vastasi iloisesti, että oli tehnyt sen Internetin kautta. Hän oli etsinyt asiasta informaatiota miehelleen, muun muassa englanninkielisestä käännöksestä ”Yhdeksän kirjoitusta kommunistipuolueesta”, jotta hän ymmärtäisi kuinka asiat todella ovat Kiinassa. Naisen mielestä Kiinan kommunistipuolueen elinryöstöt eläviltä Falun Gongin harjoittajilta olivat hirvittäviä.

Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200810/20950.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a46394-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.