Suomi: Falun Gong Mätäjoki-festivaaleilla

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Sunnuntaina kesäkuun 1. päivänä 2008 Helsingissä järjestettiin 12. Mätäjoen festivaali. Falun Gongin harjoittajat toivat sinne tiedotuspöydän ja julistetauluja, joissa kerrottiin Falun Gongista ja sen vainosta. Harjoittajat jakoivat myös kauniita paperista tehtyjä lootuskukkia festivaalilahjana suomalaisille.

Päivä oli aurinkoinen ja useimmat ihmiset olivat pukeutuneet kesäisiin asuihin. Useat ihmiset kalastivat Mätäjoen rannalla nauttien luonnon antimista. Monet ihmiset joko istuivat katsoen esityksiä lavan edessä tai söivät välipalaa ja ostivat myytäviä tuotteita. Lapset leikkivät ja nauroivat huolettomasti eri tapahtumapaikoilla.

Kaksi poikaa iältään noin 15 tai 16 vuotta, osoittivat ensiksi kiinnostusta paperisten lootuskukkien tekoon ja lukivat sen jälkeen esittelytaulut. Kuultuaan totuuden Falun Gongin vainosta harjoittajilta, he allekirjoittivat vakavina vetoomuksen vainon lopettamiseksi.

Monet ihmiset kävelivät Falun Gongin esityspöydän luo. Jotkut lukivat julistetaulut, jotkut katselivat harjoituksien esittelyä ja jotkut muut halusivat oppia tekemään harjoitukset. Lootuskukat houkuttelivat useampia ihmisiä tulemaan Falun Gongin pöydän luo. Samalla kun harjoittajat jakoivat lehtisiä ja antoivat lootuskukkia ihmisille, he selittivät mitä Falun Gong on, kuinka Falun Gong on levinnyt laajalle maailmassa, ja mikä on totuus yhdeksän vuotta kestäneestä kommunistisen puolueen toteuttamasta vainosta. Harjoittajat myös pyysivät ihmisiä allekirjoittamaan vetoomuksen, ja tukemaan siten vainon lopettamista.

Linkki Mätäjokifestivaaliin http://www.kivikukkula.com/photos/panos/matajoki_festival_1.htm

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a44769-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.