Harbinin kaupunki: Fan Shude kuolemaisillaan kidutuksen vuoksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Yli 50-vuotias Fan Shude on töissä Shuangchengin kunnallisessa ympäristönsuojeluvirastossa Heilongjiangin maakunnassa. Ennen kuin hän harjoitti Falun Gongia, Shudella oli sydänsairaus ja muita terveysongelmia. Sen jälkeen kun hän alkoi harjoittaa Falun Gongia Shuden sairaudet kuitenkin paranivat. Hän sanoikin siksi usein, että Falun Dafa antoi hänelle uuden elämän.

Kesäkuun 20. päivänä 1999, kun Jiang Zeminin (entinen Kiina presidentti ja vainon alkuunpanija) ryhmä alkoi vainota Falun Dafaa, Shude meni Pekingiin vaatimaan oikeutta Falun Gongin harjoittajille. Kahdeksan vuoden aikana tästä eteenpäin Shude vangittiin neljä kertaa, ja hän oli kaksi kertaa pakkotyöleirillä. Ensimmäisellä kerralla Shude oli vankina Wanjian pakkotyöleirillä. Leirillä vartijat antoivat hänelle kidutuskeinona tuntemattomia lääkkeitä sisältäneitä ruiskeita, jotka saivat hänet tuntemaan pahoinvointia ja huimausta.

Kesäkuussa 2007 poliisit Zhao Chengyin ja Wang Wei vangitsivat Falun Gongin harjoittajan Liu Yangin (mies). Yang asui Harbinin kaupungissa ja juuri mennyt naimisiin viikkoa ennen vangitsemista. Poliisit lähettivät Liu Yangin Harbinin kaupungin Daowain valtiolliselle turvallisuusosastolle , aikomuksenaan tuomita hänet pakkotyöleirille.

Fan Shude huolestui saatuaan tietää asiasta, ja meni iltapäivällä elokuun 1. päivänä poliisiasemalle, mukanaan kirjoittamansa kirje, jossa hän kannusti poliiseja toimimaan asiassa hyväsydämisesti. Kun Shude tuli poliisiasemalle, poliisit hyökkäsivät hänen kimppuunsa niin väkivaltaisesti, että Shude sai vakavia vammoja. Vammojen johdosta hän ei kyennyt syömään ja oksenteli jatkuvasti, minkä vuoksi poliisit veivät hänet Daowain valtiolliselle turvallisuusosastolle.

Osastonjohtaja Cai Qun ei kuitenkaan piitannut lainkaan Shuden huonosta terveydestä, vaan lähetti hänet Qianjinin pakkotyöleirille Harbiniin. Qianjinin pakkotyöleiriltä saadut tiedot kertovat, että Shude ei kyennyt syömään ja häntä pakkosyötettiin väkivaltaisesti.

Shude on ollut vangittuna lähes kuusi kuukautta ja joutunut kärsimään kidutuksesta joka on vienyt hänen kuoleman porteille. Shude on tällä hetkellä sairaalahoidossa sydänsairausosastolla Harbinin lääketiedeopiston ensimmäisessä sairaalassa. Koska hän ei kykene edelleenkään syömään, hänen painonsa on pudonnut paljon. Shuden perheenjäsenet pitävät hänestä huolta poliisin valvovan silmän alla.

Fan Shude harjoitti Falun Gongia ja sai hyvän terveyden, mutta Kiinan kommunistisen puolueen vainon vuoksi hänen henkensä on vaarassa. Hänen perheensä vetoaa hänen välittömän vapauttamisensa ja maineen palauttamisen puolesta ja pyytää, että Shudelle annetaan korvaus tulojen menetyksestä ja fyysisen ja henkisen terveyden vahingoittamisesta.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a43268-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.