Vaino sai Wang Zhongli'n luhistumaan henkisesti

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Wang Zhongli (mies) on kotoisin Xinminin kaupungista, Liaoningin maakunnasta. Hän työskenteli aiemmin Jinzhoun rautateillä. Vuonna 2001 hän lähti Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta ja kertomaan ihmisille sen harjoittajien kokemasta vainosta. Hänet pidätettiin ja lähetettiin Pekingin Tuanhe-pakkotyöleirille. Siellä hän kärsi kahden vuoden ajan. Vankilassa Wangia valvotettiin, hänelle ei annettu tarpeeksi ruokaa, ja häntä kidutettiin kaksi kuukautta, jotta hän olisi luopunut vakaumuksestaan. Myös hänen työnantajansa uhkasi potkuilla, jos hän ei taipuisi viranomaisten tahtoon. Tämän tuskallisen paineen alaisena hän toimi omantuntonsa vastaisesti ja sanoi luopuvansa Falun Gongista.

Kun Wang vapautettiin, hän sai kaikesta huolimatta potkut sillä perusteella, että hän oli ollut pois töistä yli yksitoista päivää. Hänen vaimonsa otti jatkuvien paineiden vuoksi avioeron. Myös Wangin sukulaiset yrittivät painostaa häntä, koska he uskoivat Kiinan kommunistipuolueen vihanlietsontaan. Wang yritti pyytää työtään takaisin entiseltä työnantajaltaan, mutta työpaikan vartija hakkasi hänet. Kaiken huipuksi hän oli hyvin masentunut siitä, että oli luopunut menetelmästä, joka oli antanut hänelle uudenlaisen elämän. Lopulta Wang Zhongli sai hermoromahduksen ja luhistui henkisesti.

Tämän vainon vuoksi jälleen yksi onnellinen perhe rikottiin ja tunnustusta saanut ahkera työntekijä joutui pidätetyksi, kidutetuksi ja hyljeksityksi. Kommunistisessa Kiinassa Wangin rauhanomainen vetoomus ihmisoikeuksiensa puolesta johti hänen perikatoonsa.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a41770-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.