Harjoittajia kidutetaan Suiningin läänin pidätyskeskuksessa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittajia on vainottu Suiningin läänin pidätyskeskuksessa Jiangsun maakunnassa jo kahdeksan vuoden ajan. Laitoksessa on parasta aikaa vangittuna ainakin kolme Falun Gongin harjoittajaa: Wang Xingfei, Ni Peng ja Tong Dejun. Harjoittajia kohdellaan huonommin kuin muita vankeja, vaikka he eivät ole syyllistyneet mihinkään rikokseen. Muut vangit määrätään vahtimaan ja kontrolloimaan harjoittajia, harjoittajat joutuvat pakkotyöhön, ja heidän täytyy raportoida vartijoille ajatuksistaan sekä kerrata ääneen pidätyskeskuksen sääntöjä. Tämä kaikki tapahtuu kidutuksen ja ruoan menettämisen uhalla.

Vartijat Zhang Mingyu, Gao Fangliang ja Tong Defang ovat keksineet kidutuskeinon, jota kutsutaan ”kahleiden kantamiseksi”, ja sitä käytetään Falun Gongin harjoittajiin. Tässä kidutusmenetelmässä henkilön kädet laitetaan käsirautoihin, jalkoihin laitetaan kahleet, ja käsiraudat laitetaan kulkemaan jalkakahleiden välistä niin että käsirautojen ketju on alle 50 cm pitkä. Tällä tavoin kidutettu henkilö ei voi seistä eikä kävellä normaalisti, ja hän joutuu olemaan kumarassa asennossa selkä noin 90 asteen kulmassa. Kidutettu henkilö ei voi käydä wc:ssä, syödä, istua eikä nukkua; liikkuminen onnistuu vain vähän kerrallaan ja on äärimmäisen tuskallista. Joitakin harjoittajia on kidutettu tällä tavoin yli 18 päivää siten, että heidät on lisäksi kiinnitetty tuoliin. Samaan aikaan heidän käsiään ja jalkojaan hakataan kepeillä.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a40841-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.