Kaksi harjoittajaa kärsii kidutuksesta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Neljä päivää vuoden 2005 kiinalaisen uudenvuodenpäivän jälkeen Qu ja Lu lähtivät Dingxingin maakunnassa sijaitsevaan Longhuan kylään kertoakseen kylän asukkaille Falun Gongin harjoittajien vainosta ja oikaistakseen Falun Gongia mustamaalavasta valtion propagandasta aiheutuneita väärinkäsityksiä. Matkalla kylään Zhang Shumei -niminen henkilö kuitenkin ilmoitti heistä poliisille.

Longhuan kylän puoluesihteeri Zhang Heli'n kuullessa ilmoituksesta hän keräsi välittömästi mukaansa kätyrinsä Zhang Wein sekä turvallisuuspäälliköt Tian Shuhuain ja Wang Huin. Yhteisvoimin he vangitsivat Lu’n ja Hu’n ja veivät heidät Longhuan kylätoimikunnan rakennukseen pahoinpitelyä varten. He hakkasivat Lu’ta ja Hu’ta paksulla kepillä ja jättivät lopulta heidät lukkojen taakse pimeään. Qu’n päästä vuosi verta, eikä hän pystynyt liikuttamaan jalkojaan hakkaamisen jälkeen, ja hänen olkapäänsä oli myös vammautunut. Lu oli vammautunut ympäri kehoaan niin pahasti, että hän ei pystynyt edes puhumaan. Myöhemmin heidät vietiin autolla turvallisuusyksikön toimistoon, jossa heitä pahoinpideltiin tunnustuksen saamiseksi. Wang Shuqing, Liu Hemin ja Jia Qingchuan kävivät myös penkomassa Lu’n ja Qu’n asunnot.

Pidätyksen aikana Lu’n ja Qu’n perheiden ei annettu tavata heitä, ja myöhemmin he saivat tietää, että Qu oli tuomittu kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön. Lu vapautettiin, mutta vain siksi, että hänen perheensä oli maksanut neljätuhatta yuania (1) lunnaita.

Qu vapautettiin myöhemmin, mutta kidutuksen ja pahoinpitelyn vuoksi hänen vasen kätensä ei toimi ollenkaan, hänen jalkansa ovat halvaantuneet, ja hän on henkisesti epävakaassa tilassa.


Viitteet:

1. Yuan on Kiinan rahayksikkö. 500 yuania vastaan kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräistä kuukausipalkkaa.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a40588-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.