Poliisi vainoaa äitiä, 11-vuotias tytär saa hermoromahduksen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Jin Mighua (nainen) on ollut leski nuoresta saakka ja kasvattanut tyttärensä Xiaomein yksin vaikeasta tilanteestaan huolimatta. Jin taisteli selvitäkseen taloudellisesti ja oli sen vuoksi hyvin masentunut ja sairasteli. Hän kuitenkin löysi Falun Gongin, parani sen avulla sairauksistaan ja pääsi myös eroon masennuksestaan.

Kiinan hallitus alkoi kuitenkin vainota Falun Gongin harjoittajia vuonna 1999, ja viimeisten kahdeksan vuoden aikana Jin on pidätetty useita kertoja ja joutunut kärsimään kidutuksesta ollessaan pidätettynä.

Siitä saakka, kun vaino alkoi, Falun Gongin harjoittajilta on evätty rauhallinen ympäristö harjoittamiseen. Eräänä päivänä ryhmä harjoittajia kuitenkin päätti kokoontua puistossa ja kertoa ihmisille totuutta Falun Gongista. Jin lähti paikalle katsomaan tapahtumaa, mutta hänet pidätettiin jo puiston portilla. Hänet lähetettiin saman tien kansallisen turvallisuusyksikön toimistoon.

Kun Jin oli tuona aamuna lähtenyt kotoaan, oli vielä pimeää, ja hänen tyttärensä Xiaomei nukkui vielä sängyssään. Jin ajatteli palaavansa pian takaisin ja lukitsi oven ulkopuolelta. Turvallisuusyksikön toimistossa hän muisti yhtäkkiä, että Xiaomei ei ollut vielä saanut aamiaista ja että hänen täytyi pian mennä kouluun. Hän pyyntönsä päästä käymään kotona huolehtiakseen tyttärestään kuitenkin evättiin. Turvallisuusyksikön virkamiehet väittivät Jinin olevan yksi puistossa tapahtuneen toiminnan järjestäjistä. He vangitsivat hänet ensin kahdeksi kuukaudeksi ja tuomitsivat hänet sen jälkeen vuodeksi pakkotyöhön.

Jin ei päässyt pidätyksensä jälkeen näkemään tytärtään kuin vasta neljätoista kuukautta myöhemmin, kun hänet vapautettiin. Nuori Xiaomei, joka oli menettänyt isänsä ollessaan vielä pieni, oli vain huomannuti eräänä päivänä myös äitinsä kadonneen. Xiaomein nuori mieli ei pystynyt käsittelemään asiaa. Vuoden 2000 lopulla, kun Jia lopulta pääsi takaisin kotiinsa, hän huomasi heti Xiaomein muuttuneen käytöksen. Kerran onnellinen 11-vuotias kärsi nyt skitsofreniasta ja akuuteista mielenterveysongelmista. Jin sai Xiaomein hoitoon, mutta siitä ei ollut apua hänen tilaansa.

Vaikka Jin oli vapautettu, viranomaiset valvoivat häntä jatkuvasti. Poliisit tulivat joka toinen päivä penkomaan hänen kotinsa. Joka kerran, kun poliisit kävivät Jinin asunnossa, Xiaomein tila huononi. Aluksi hän liikehti hermostuneesti, mutta myöhemmin hän muuttui hysteeriseksi nähdessään virka-asuisia poliiseja. Myöhemmin Xiaomei sai täydellisen hermoromahduksen. Estääkseen tytärtään näkemästä poliiseja Jin muutti toiseen asuntoon. Se ei kuitenkaan estänyt poliiseja. Eräänä päivänä Jin pidätettiin uudestaan ja vietiin Heizuizin pakkotyöleirille aivopestäväksi, kidutettavaksi ja ”uudelleenkoulutettavaksi”. Tällä välin Xiaomei vietiin mielisairaalaan.

Maaliskuussa 2005 Jin pääsi jälleen kotiin. Kun hän meni sairaalaan hakemaan tytärtään, hän sai kuulla joutuvansa maksamaan yli 20000 yuania (1) tyttärensä väitetystä hoidosta. Sairaala kieltäytyi jatkamasta tytön hoitoa, kunnes lasku oli kokonaan maksettu. Jin oli kuitenkin juuri vapautettu pakkotyöleiriltä, eikä hänellä ollut mitään tuloja, joten hänen oli vaikea huolehtia edes itsestään, saati sitten maksaa mitään laskuja. Ilman lääkkeitä ja hoitoa Xiaomein tila huononi päivä päivältä. Maaliskuun 16. päivään mennessä Xiaomein tila oli niin huono, että Jinin täytyi viedä hänet takaisin sairaalaan ja yrittää saada hänet uudestaan hoitoon, vaikka hän ei pystyisikään maksamaan. Hän oli kuullut käytännöstä, jonka mukaan psyykkisesti sairas henkilö saisi kaksi ja puoli kuukautta hoitoa vuodessa ilman kustannuksia. Sairaala ei kuitenkaan suostunut ottamaan Xiaomeita sisään havaittuaan, että 23000 yuanin lasku oli edelleen maksamatta.

Kotona Xiaomein tila vain heikkeni. Jinin niukat tulot riittivät hädin tuskin laskujen maksuun, ruokaan ja vuokraan, hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta maksaa sairaalalle, eikä kukaan voinut lainata hänelle rahaa. Jin kuitenkin sai kovien ponnistusten jälkeen ystävänsä hoitamaan Xiaomeita, kun hän oli itse töissä.

Kun Xiaomei alkoi lopulta tulla parempaan kuntoon, eräänä päivänä poliisit tulivat Jinin puheille ja vaativat häntä tulemaan mukaansa poliisiasemalle. Jin ajatteli Xiaomein yliherkkyyden poliiseja kohtaan ja kieltäytyi. Poliisit eivät suostuneet poistumaan, ja yhä useampia poliiseja tuli asuntoon sisälle. Kun Xiaomei näki heidät, hän muuttui hysteeriseksi ja ajoi heidät ulos.

Tapauksen jälkeen Xiaomein tila muuttui huomattavan paljon pahemmaksi. Hän alkoi hyökkäillä ihmisten kimppuun, myös oman äitinsä. Hänen silmissään vieraat ihmiset uhkasivat viedä hänen äitinsä pois. Jin on tilanteensa vuoksi hyvin surullinen, mutta hän ei pysty estämään viranomaisten häirintää eikä saamaan tytärtään hoitoon.


Viitteet

1. Yuan on Kiinan rahayksikkö. 500 yuania vastaan kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräistä kuukausipalkkaa.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a40236-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.