Tsekki: Kiinalainen mielipidevanki Zhao Ming ja ihmisoikeuksien puolustaja David Kilgour Prahassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Toukokuun alussa 2007 kaksi merkittävää vierasta saapui Prahan kunnankirjastoon. Toinen heistä joutui henkilökohtaisesti käymään läpi Kiinan työleirijärjestelmän, jota käytetään muun muassa mielipidevankien rankaisemiseen. Toinen heistä esitteli tsekkiläisille uudistetun tutkimusraporttinsa elinryöstöistä kiinalaisilta Falun Gongin harjoittajilta.

Zhao Ming, Irlannin Trinity Collegen entinen opiskelija, saapui Prahaan kertomaan kokemuksistaan kiinalaisessa vankilassa, jossa hän vietti 22 kuukautta. Vuoden 2000 alussa Kiinan kommunistipuolueen agentit kidnappasivat hänet, koska hän puolusti avoimesti Falun Gong -harjoitusmenetelmää. Prahan kunnankirjastossa pitämässään puheessa Zhao kuvaili niitä hirvittäviä oloja, joissa hän joutui elämään muiden harjoittajien kanssa. Kidutusmenetelmiin lukeutuivat muun muassa pitkään jatkuva kyykyttäminen, valvottaminen sekä iskut sähköpampuilla. Yliopistotovereidensa, Irlannin Amnesty Internationalin ja irlantilaisten poliitikkojen painostuksen ansiosta Kiinan hallitus vapautti Zhao Mingin, ja nyt hän kiertää ympäri maailmaa kertomassa kokemuksistaan eri maiden ihmisille.

Kanadan entinen apulaisulkoministeri ja valtionsyyttäjä David Kilgour kertoi yhdessä ihmisoikeusjuristi David Matasin kanssa laatimastaan tutkimusraportista, jonka mukaan Kiinan hallitus ryöstää laajamittaisesti sisäelimiä eläviltä ihmisiltä, usein ilman minkäänlaisia puudutusaineita. Yleisö oli syvästi järkyttynyt, kun Kilgour lainasi nauhoitettuja puhelinkeskusteluja, joissa kiinalaiset lääkärit myönsivät suoraan pystyvänsä toimittamaan "tuoreita" munuaisia nuorilta ja terveiltä Falun Gongin harjoittajilta. Tilaisuuden jälkeen yleisöllä oli vielä mahdollisuus kysymysten esittämiseen ja keskusteluun.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a39860-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.