Saksa: Ihmisoikeusjärjestö kritisoi Kiinan ihmisoikeustilannetta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Maaliskuun 14. päivänä – vain päivä ennen EU:n ja Kiinan kommunistipuolueen (KKP) välistä ihmisoikeusdialogia – monet ihmisoikeusjärjestöt kerääntyivät Berliiniin tuomitakseen KKP:n ihmisoikeusrikokset. Organisation supporting threatened groups –järjestön Aasian-vastaava Ulrich Delius ei päässyt kokoukseen paikan päälle ja lähetti sen sijaan tukikirjeen. Kirjeessään Delius toi ilmi, että vaikka dialogi on jatkunut vuodesta 1996, Kiinan ihmisoikeustilanne ei ole parantunut.

Delius käytti Falun Gongin vainoa esimerkkinä ja selitti, että KKP:n totalitaarinen hallinto ylläpitää täysin epäoikeudenmukaista järjestelmää, jota se ei ole halukas muuttamaan. Raaka kidutus Kiinan vankiloissa ja pakkotyöleireillä ilmentää KKP:n häijyyttä. Deliuksen mielestä KKP pitäisi lakkauttaa kokonaan.

Delius toi myös esille, kuinka kahdeksan viime vuoden aikana Falun Gongin vaino Kiinassa ei ole missään vaiheessa laantunut ja että vähintään 3000 Falun Gongin harjoittajaa on kuollut kidutukseen tai muihin vainon muotoihin. Tämä osoittaa, että KKP ei ole koskaan aikonut todella muuttaa maan ihmisoikeustilannetta. Falun Gongin vaino on tullut aina vain raaemmaksi ja vakavammaksi näiden kahdeksan vuoden kuluessa. Satojatuhansia harjoittajia on pidätetty, vangittu ja kidutettu pakkotyöleireillä. Harjoittajien perheet kärsivät syrjinnästä ja nöyryyttämisestä.

Delius totesi kirjeessään, että Organisation supporting threatened groups –järjestö tuomitsee Kiinan hallituksen toimet - uskonvapauden sivuuttamisen ja systemaattisen vainon rauhanomaista ihmisryhmää vastaan.

Delius sanoi myös, että järjestö tekee parhaansa, jotta Falun Gongin vainosta vastuulliset päärikolliset tuodaan oikeuden eteen. ”Niitä poliiseja, jotka ovat osallistuneet Falun Gongin harjoittajien kiduttamiseen, ei ole asetettu vastuuseen, vaan rangaistuksen sijaan he ovat saaneet palkintoja. KKP:n hallitus ei ainoastaan riko omia lakejaan vaan myös kansainvälistä lakia. Yritämme parhaamme tuodaksemme Falun Gongin vainosta vastuulliset päärikolliset oikeuden eteen.”

Delius vetosi myös EU:hun, jotta se lopettaisi pintapuolisen dialogin KKP:n kanssa, mikäli se ei paranna Kiinan ihmisoikeustilannetta merkittävästi.

EU:n tulisi Deliuksen mukaan tehdä paljon töitä tehdäkseen tästä ihmisoikeusdialogista hyödyllisen Kiinan kansalaisten kannalta. Dialogista ei pitäisi tulla pelkkää "viikunanlehteä" peittämään sitä tosiasiaa, että EU on taipunut KKP:n paineen alla ennen tämänkertaisen dialogin alkua. Belgia on jo polvistunut KKP:n eteen eväämällä Dalai Lamalta oikeuden saapua maahan, mikä on häpeä koko Euroopalle. Ihmisoikeusdialogi on jatkunut jo yksitoista vuotta, ja EU:n on annettava Kiinan kommunistipuolueelle selkeä viesti: jos KKP ei selvästi paranna Kiinan ihmisoikeustilannetta, EU lopettaa dialogin.

Muita tapahtumaan osallistuneita ihmisoikeusjärjestöjä olivat mm. International Society for Human Rights, Human Rights Without Borders, The Movement of the Freedom of Culture in China sekä Falun Gongin harjoittajien ryhmä. Tilaisuus järjestettiin Pariser Platzilla Brandenburgin portin edessä.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a39618-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.