Härkä posliinikaupassa: Kertomus jälleensyntymisestä ja kohtalonsuhteesta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Tämä on tosikertomus, joka tapahtui kylässä Shandong’in maakunnassa Kiinassa.

Eräänä yönä, aivan yhtäkkiä eräässä kylässä talon viisivuotias poika sanoi äidilleen, ”Vanhin setäni on täällä.” Koska hänen vanhempi setänsä oli kuollut, äiti ajatteli, että poika oli tuhma. Poika näytti kuitenkin hyvin totiselta ja sanoi uudestaan, ”Oikeasti. Vanhin setäni on täällä. Minä näin hänet. Hän makaa navetassa.” Äiti meni pojan kanssa navettaan ja huomasi, että lehmä oli juuri synnyttänyt vasikan. Osoittaen vasikkaa, poika sanoi, ”Tämä on vanhin setäni.” Siitä lähtien poika kutsui vasikkaa ”sedäksi.”

Noin vuoden tai kahden vuoden jälkeen vasikasta kasvoi suuri härkä. Härkä oli hyvin tottelevainen. Milloin tahansa kun ihmiset halusivat sen tekevän jotain, he pyysivät poikaa kertomaan härälle mitä tehdä. Sitten härkä meni ja sai työn tehtyä. Kaikki ihmiset kylässä tiesivät tämän, joten he mielellään lainasivat härkää auttamaan heitä. Yhden kerran tuli naapuri ja halusi lainata härkää. Hän sanoi, että tarvitsisi härkää kyntämään yhden mu’n maata (kiinalainen mittayksikkö maalle). Niinpä poika puhui härälle ja härkä meni naapurin maalle tekemään työn. Naapuri ei kuitenkaan kertonut totuutta. Hänellä oli itse asiassa useita mu’ta maata kylvettävänä. Kun yksi mu oli kynnetty, härkä pysähtyi eikä jatkanut, teki naapuri mitä tahansa. Lopulta naapurin täytyi viedä härkä takaisin selittääkseen tilanne ja pyytääkseen anteeksi. Sitten poika meni puhumaan härälle muutamaksi minuutiksi. Sen jälkeen härkä palasi naapurin maalle tekemään työn loppuun.

Eräänä päivänä poika ja hänen äitinsä taluttivat härkää torin läpi. Jostain syystä tottelevainen härkä poikkesi tavallisesta käytöksestään. Se tallasi posliinikojun yli ja rikkoi monia posliiniastioita. Omistaja oli erittäin vihainen ja vaati hyvitystä. Poika valitti härälle, ”Setä, miksi sinä tarkoituksella vahingoitit toisten ihmisten omaisuutta? Nyt meidän täytyy hyvittää hänen suuri menetyksensä.” Omistajasta oli omituista, että poika kutsui härkää ”sedäksi.” Hän kysyi pojalta miksi, niinpä poika ja äiti selittivät asian hänelle. Silloin omistaja kysyi missä hänen setänsä asui. Sen jälkeen kun poika kertoi omistajalle setänsä nimen, hän sanoi, ”Teidän ei tarvitse maksaa minulle. Olin aikaisemmin setäsi ystävä. Jäin aijemmin hänelle velkaa jonkin verran. Määrä, jonka olin velkaa, on suunnilleen vahingon määrä, jonka hän aiheutti tänään.”

Tämä tarina on laajasti tunnettu tuolla alueella. Monet ihmiset ovat tulleet käsittämään, että jälleensyntyminen ja samsara (sielunvaellus) on todella totta, ja kuin myös sanonta ”hyvä palkitaan hyvällä, paha saa palkkansa.”


Lähde: http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2003/1/8/30617.html
Kiinaksi: http://www.minghui.cc/mh/articles/2002/12/28/41814.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.