Slovakia: David Kilgour kertoo hallitukselle Kiinan elinryöstöistä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

(Bratislava) Kanadan entinen apulaisulkoministeri David Kilgour vieraili Slovakiassa kertomassa maan hallituksen jäsenille yhdessä ihmisoikeusjuristi David Matasin kanssa laatimastaan tutkimusraportista, jonka mukaan Falun Gong –mielipidevangeilta ryöstetään sisäelimiä Kiinan vankiloissa, sairaaloissa ja työleireillä.

Matkallaan Kilgour tapasi ihmisoikeusneuvoston johtoa sekä vähemmistöjen edustajia. Elinryöstöistä kerrottiin myös lehdistötilaisuudessa, johon osallistui eri uutistoimistoja sekä valtiollinen televisiokanava. Eräs Kilgourin vakavimmista huomioista oli se, että vuosina 2000-2005 Kiinassa tehtiin 41500 [raportoimatonta] elinsiirtoa.

Kilgourin raportissa on useita todisteita elinryöstösyytösten todentamiseksi; niistä useat ovat peräisin eri sairaaloiden henkilökunnalta. He ovat avoimesti myöntäneet sisäelinten tulevan Falun Gongin harjoittajilta.

”Jos raportin johtopäätökset ovat totta, oikea nimi Kiinassa tapahtuvalle [tragedialle] on joukkotuhonta”, sanoi slovakialaisen ihmisoikeusneuvoston varapresidentti Frantisek Miklosko.

Neuvoston puhemies Laszlo Nagyand aikoi välittää tietoa raportista Slovakian ulkoministerille sekä kertoa hänelle, mitä Slovakian hallituksen tulisi tehdä Kiinan ihmisoikeusrikosten [selvittämiseksi].

Iltapäivällä Kilgour luennoi aiheesta ”Nykypäivän kommunismin pahimmat rikokset – elinryöstöt Kiinassa”. Tilaisuuteen osallistui noin 50 kuulijaa eri tahoilta.

Slovakia on 23. maa, jossa Kilgour on vieraillut kertomassa raportistaan. Seuraavaksi hän matkustaa Itävaltaan, josta hän jatkaa Italiaan, Irlantiin sekä muihin Euroopan maihin.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a36694-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.