Jatko-opiskelija Wang Xin vainon kohteena Huazin vankilassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittaja Wang Xin (mies) on 30-vuotias entinen väitöskirjaansa valmistellut jatko-opiskelija Tsinghuan yliopistosta. Vuonna 2001 viranomaiset kuitenkin kaappasivat hänet. Myöhemmin, vuonna 2002, hänet lähettettiin takaisin kotikaupunkiinsa, mutta koska hän kieltäytyi luopumasta vakaumuksestaan harjoittaa Falun Gongia, hänet suljettiin Huazin vankilan kolmannelle osastolle Liaoyangiin.

Syyskuussa 2005 vankilan johto yritti pakottaa Wangin sekä muut Falun Gongin harjoittajat käyttämään tunnistelaattoja, mistä he kieltäytyivät. Tämän johdosta Wangilta riistettiin oikeus perheensä tapaamiseen, päivittäistavaroiden ostamiseen sekä peseytymiseen. Vankila alentui käyttämään keinoja, jotka rikkovat perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia.

Huhtikuun lopussa vuonna 2006 Wang esitti vankilan johdolle muutamia kohtuullisia vaatimuksia saamatta kuitenkaan vastausta. Tämän johdosta hän protestoi jälleen syömälakolla.

Tällä hetkellä Wang Xin on äärimmäisen riutunut, ja pyydämme kaikkien maailman ihmisten apua tämän lahjakkaan opiskelijan pelastamiseksi. Pyydämme, että yhdytte muiden vastalauseisiin ja tuomitsette tämän epäinhimillisen vainon Falun Gongin harjoittajia kohtaan.

Huazin vankila:

Osoite: Huajia Village, Huazi Town, Dengta City, Liaoning Province, postikoodi: 111312
vartija Wang, puhelin: 419-8540001, 419-85402001
Wang Xuefeng, Shen Zequn (apulaisvartija), Sun Bo (apulaisvartija), Chen Zhongguo (apulaisvartija), Wang Hui, Tong Hongwei
: Zhang Dianxin, Phone: 419-8540144
Vankilaosastojen varapäällikkö: Xu Changhai, puhelin: 419-8540095
Vankilan poliittisen osaston johtaja Fang, puhelin: 419-8540031
Toimiston päällikkö: Shang Xiaoguang, puhelin: 419-8540053
Tiiminjohtaja: Wang Jianjun, Zhao Haitao
Toisen osaston johtaja: Wang Boda


Kiinaksi: http://www.minghui.org/mh/articles/2006/6/24/131241.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a34251-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.