Suomi: Muistotilaisuus vainossa kuolleille harjoittajille Eduskuntatalolla

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Heinäkuun 20. päivän iltana Falun Gongin harjoittajat järjestivät Eduskuntatalon edessä tapahtuman muistaakseen kuolleeksi vainottuja harjoittajia, protestoidakseen 7 vuotta jatkunutta Falun Gongin vainoa vastaan sekä vedotakseen Suomen hallitukseen ja kansalaisiin, jotta Kiinan kommunistisen puolueen hirmuteot saadaan pikaisesti loppumaan.

Maaliskuusta 2006 alkaen julkisuuteen on tullut kolme todistajaa, joiden lausuntojen mukaan elimiä ryöstetään eläviltä Falun Gongin harjoittajilta Kiinan työleireillä ja sairaaloissa. Heinäkuun 6. päivänä Kanadan entinen ulkoministeri David Kilgour ja ihmisoikeusjuristi David Matas julkaisivat riippumattoman tutkimusraportin, joka antoi voimakasta tukea näille väitteille. David Matasin mukaan jopa kymmenet tuhannet kiinalaiset ovat kohdanneet "järkyttävän, uudenlaisen pahuuden muodon".

Valokuvien esittelyä


Ihmiset tutkivat valokuvia huolellisesti Monet allekirjoittivat vetoomuksen Kiinan ihmisoikeuksien puolesta

Nuoren harjoittajan hiljainen vetoomus Kynttilät muistuttavat kidutetuista ja kuolleista

Loppuillasta kynttilöitä käsissään pitävät harjoittajat ja banderollit Eduskuntatalon edessä kiinnittivät monien ohikulkijoiden huomion. Monet ottivat luettavaksi lehtisiä; jotkut kyselivät harjoittajilta lisää Falun Gongista; toiset allekirjoittivat vetoomuksen ihmisoikeuksien puolesta; jotkut jopa tarjoutuivat auttamaan vainosta kertovan materiaalin levittämisessä.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a34458-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.