Wang Qingfua kidutettiin kunnes hän ei enää pystynyt kävelemään

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Songyuanista, Jilinin maakunnasta kotoisin oleva Wang Qingfu tuomittiin kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön. Huhtikuun 20. päivänä hänet lähetettiin Jiutain pakkotyöleirille Jiliniin, missä häntä kidutettiin niin pahoin, ettei hän pystynyt enää edes kävelemään. Toukokuun 5. päivänä Wang aloitti nälkälakon protestoidakseen raakaa vainoa vastaan, minkä johdosta häntä pakkosyötettiin. Wangin perheenjäsenet olivat huolissaan hänen henkensä puolesta ja menivät Jiutain pakkotyöleirille 8. toukokuuta vierailemaan hänen luonaan, mutta leirin henkilökunta ei ottanut heitä vastaan. Myöhemmin he kuitenkin pääsivät jatkuvien vierailuvaatimusten jälkeen tapaamaan Wangia. He kohtasivat Wangin, joka ei pystynyt kävelemään kunnolla, vaan tarvitsi muiden tukea. Hänen ranteissaan oli syviä arpia, joita käsiraudat olivat jättäneet, kun hänet oli omien sanojensa mukaan kahlittu sänkyyn jalat ja kädet levitettynä.

Vain 20 päivän kuluessa aiemmin terve Wang Qingfu oli kidutettu vakavaan tilaan. Hänen kasvonsa olivat tulleet kelmeiksi, hän ei pystynyt kävelemään, ja hänen kehonsa oli täynnä arpia ja haavoja. Toukokuun 12. päivänä hänen perheenjäsenensä menivät uudelleen työleirille, mutta heitä ei enää päästetty sisään, eikä kukaan edes vastannut heille portilla. Wangin perhe vannoo yrittävänsä kaikin keinoin saada hänen hyvinvointinsa turvattua.

Asiaan liittyviä puhelinnumeroita:
Jiutain pakkotyöleiri: 86-0431-2511058
Tutkintahuone Jiutain pakkotyöleirillä: 86-0431-2511058
Hallinto-osasto: 86-431-2511834
Päällikkö Guo Junpeng: 86-431-251119786, 86-431-2511058
Toimielimen osastopäällikkö, Zhen Hailing: 86-13331651669

Kiinaksi: http://www.minghui.org/mh/articles/2006/5/15/127779.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a33350-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.