Yhteenveto Falun Gongin harjoittajien nostamista oikeusjutuista ihmisoikeusrikoksia vastaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Toukokuun 1. päivänä 2006 International Advocates for Justice -järjestö (IAFJ) julkaisi tilastoja, joiden mukaan Falun Gongin harjoittajat ovat nostaneet 54 siviili- ja rikoskannetta 33 maassa viidellä eri mantereella Kiinan kommunistisen puolueen entistä johtajaa Jiang Zeminiä ja/tai Luo Gania ja 30 muuta KKP:n korkeaa virkamiestä vastaan. Syytteeseen asetetut ihmiset ovat olleet Falun Gongin vainon kaikkein aktiivisimpia toteuttajia. IAFJ:n mukaan Falun Gong on nostanut 2000-luvulla enemmän ihmisoikeuskanteita kuin yksikään muu toimija, ja syytteet ovat kansainvälisten rikoslakien mukaan kaikkein vakavimmista päästä: kidutuksista, kansanmurhasta sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Huhtikuuhun 2006 mennessä Falun Gongin harjoittajat olivat nostaneet oikeusjuttuja Jiang Zeminiä vastaan 17 maassa ympäri maailmaa.

IAFJ:n raportin mukaan Jiang Zemin on haastettu oikeuteen 17 eri maassa huhtikuuhun 2006 mennessä: näihin lukeutuvat Yhdysvallat, Kanada, Chile, Bolivia, Peru, Kreikka, Saksa, Hollanti, Espanja, Belgia, Ruotsi, Australia, Uusi-Seelanti, Etelä-Korea, Taiwan ja Japani.

Jiang Zeminin lisäksi Falun Gongin harjoittajat ovat myös nostaneet syytteitä monia Kiinan kommunistisen puolueen korkeita virkamiehiä vastaan. Heihin lukeutuvat KKP:n entinen apulaisjohtaja, kulttuuriministeri, kauppa- ja teollisuusministeri, koulutusministeri, opetusministeri ja tiedotusministeri.

Falun Gongin harjoittajat ovat nostaneet eniten ihmisoikeusjuttuja 2000-luvulla juttujen kokonaismäärän, eri maiden lukumäärän ja myös oikeuteen haastettujen KKP:n virkamiesten määrän perusteella. Lakimiehiä on mukana useammasta maasta kuin yhdessäkään jutussa toisen maailmansodan jälkeen.

Tähän mennessä Falun Gongia edustaviin ihmisoikeusjuristeihin ovat lukeutuneet mm. William Bourdon, ranskalainen lakimies, joka oli osallisena myös Chilen entisen diktaattorin Augusto Pinochetin vastaisessa oikeusjutussa; Georges-Henri Beauthier, belgialainen ihmisoikeusjuristi; Geoffrey Robertson QC, maailmankuulu ihmisoikeusjuristi; kanadalainen David Matas; sekä Terri Marsh, amerikkalainen ihmisoikeusjuristi, joka nosti Yhdysvaltojen ensimmäisen oikeusjutun Jiang Zeminiä vastaan Chicagossa.

Tähän päivään mennessä Falun Gong on voittanut ainakin viisi siviilikannetta Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Niistä syytteistä, jotka on hylätty immuniteetin tai lainsäädännön puutteiden perusteella, on jätetty valituksia. Tällä hetkellä useimmat Falun Gongin globaaleista ihmisoikeusjutuista ovat tuomioistuinten käsittelyssä tai odottavat sellaisia. Kansainväliselle oikeusjärjestelmälle tehdyistä oikeudenkäynti- tai tutkintapyynnöistä odotetaan edelleen vastausta.

IAFJ toteaa, että kaikkien maiden hallitusten, kansainvälisten ihmisoikeustoimijoiden sekä YK:n ihmisoikeuskomitean olisi vakavasti kiinnitettävä huomionsa Falun Gongin harjoittajien nostamiin oikeusjuttuihin. Se kehottaa eri maita olemaan taipumatta poliittisen painostuksen edessä ja intressien ristiriidoissa sekä käsittelemään nämä syytteet kansainvälisten ihmisoikeuslakien ja kunkin maan lainsäädännön mukaisesti.

Syytteisiin sisältyvät myös ne valitukset sekä oikeudenkäynti- ja tutkintapyynnöt, jotka on esitetty YK:n ihmisoikeus- ja kidutuskomitealle, kansainväliselle rikostuomioistuimelle, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle jne.

Falun Gongin nostamat syytteet ovat suurimmalta osin rikossyytteitä. Jotkut perustuvat paikallisiin erityislakeihin, kuten Taiwanissa ja Kanadassa nostetut rikossyytteet. Jotkut perustuvat paikallisiin rikoslakeihin, kuten Espanjan, Kreikan ja Hollannin syytteet.

International Advocates for Justice on New Yorkin osavaltioon rekisteröity kansalaisjärjestö, joka on perustettu vuonna 2004. Sen jäsenet ovat ihmisoikeusjuristeja sekä muita oikeusalalla työskenteleviä ammattilaisia kaikkialta maailmasta.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a32939-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.