Harjoittaja Liang Bosheng Changchunista kuoli vainon seurauksena

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Harjoittaja Liang Bosheng asui Changchunissa. Hän jatkoi Falun Gongin harjoittamista ja uskoaan ”Totuuteen, Laupeuteen, Kärsivällisyyteen. Liang tuomittiin kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön. Hän joutui Chaoyanggoun vartijoitten kiduttamaksi ja hän tuli hyvin heikoksi ja sairastui tuberkuloosiin. Liang kuoli 20. päivä maaliskuuta 2006. Vähintään viisi harjoittajaa kuoli kidutuksen jälkeen samaan sairauteen vankileirillä.

Liang Bosheng oli 48-vuotias. Hänet pidätettiin matkalla Pekingiin syyskuussa 1999. Yutanzhenin poliisi ja koplan jäsenet joihin he luottivat, löivät Liangia niin kovaa, että hän pyörtyi. Hänen koko kehonsa oli täynnä ruhjeita.

Syyskuun 20. päivänä 1999 Liang tuomittiin kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön. Hänet suljettiin erääseen pakkotyöleiriin kahdeksi vuodeksi ja vapautettiin lopulta 20. päivänä marraskuuta 2001.

Maaliskuussa 2002 Liang pidätettiin uudelleen ja lähetettiin Changchunin yleiseen turvallisuustoimistoon, jossa hän joutui erilaisten kidutusmenetelmien kohteeksi, mukaan lukien tiikeripenkki, kylmä ja unen riisto. Hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi Chaoyangguon pakkotyöleirille. Vaino oli suuri rasitus hänen terveydelleen. Viikossa Liangille kehittyi korkea kuume ja hänen yleistila oli heikko ja hän yski verta. Hänellä diagnosoitiin tuberkuloosi, mutta häntä ei päästetty leiriltä pois.

Kun Liangin tila oli kriittinen, leiriltä soitettiin hänen omaisilleen ja pyydettiin, että he noutaisivat hänet kotiin samana iltana 30. päivä lokakuuta 2003.

Liang vapautettiin lääkehoitoon takuita vastaan, joka maksoi perheelle 20 000 yuania. Hän ei koskaan parantunut, vaan kuoli lopulta 20. päivä maaliskuuta 2006.

Käännetty: http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2006/4/7/71702.html
Kiinalainen versio: http://minghui.ca/mh/articles/2006/4/1/124149.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.