Muistoni Opettajasta (Kuvia)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Vuonna 1992 Opettaja aloitti Falun Dafan levittämisen yleisesti. Huhtikuussa 1995 Falun Dafaa esiteltiin Taiwanissa. Olin hyvin onnekas, kun sain oppia Dafaa lokakuussa 1995.

Oli lokakuun loppu vuonna 1996. Kaksikymmentä muuta taiwanilaista harjoittajaa ja minä matkustimme Pekingiin osallistuaksemme kansainväliseen kokemuksienvaihtokonferenssiin joka pidettiin kuuden päivän aikana. En ollut koskaan aikaisemmin tavannut Mestaria henkilökohtaisesti, olin vain nähnyt Opettajan kuvan kirjoissa.

Olimme suhteellisen uusia harjoittajia matkustaessamme Pekingiin. Emme täysin ymmärtäneet mitä kultivointi oli tai oliko se oikein hyvä vai ei. Olimme täysin mukana kokeaksemme ja arvioidaksemme oliko Falun Dafa hyvä.

Pian huomasin, että yhteiskunnan käsitys siitä mikä on hyvä ja huono, on täydellinen vastakohta Fa’n tasoon verrattuna. Opettaja opettaa meille, että olemme hyviä ihmisiä, kuinka meidän pitää käyttäytyä ja kuinka palaamme todelliseen itseemme kultivoinnin kautta. Alussa teimme enimmäkseen viittä harjoitusta ja en tiennyt kuinka kultivoidaan. Sitä mukaa kun opiskelimme Fa’ta enemmän, aloimme asteittain ymmärtämään mitä kultivointi on.

Kun poistuimme koneesta Pekingissä, muutama harjoittaja jo odotti meitä. Heillä oli meitä varten ylimääräiset vaatteet siltä varalta, että emme olisi varautuneet Pekingin kylmään säähän. Samalla hetkellä kun näin heidät, tunsin välittömästi jonkin laista läheisyyttä, aivan kuin olisimme olleet samaa perhettä tai vanhoja ystäviä.

Ryhmälukua ja kokemuksien vaihtoa ulkona ravintola Fangzexuanin luona
Ryhmäharjoitukset Jietain temppelin luona

1996 Kansainvälinen Falun Dafa kokemuksienjakokonferenssi Pekingissä

Viimeisenä päivänä Pekingissä, Falun Dafa –yhdistys järjesti päivällisen Fangzexuanin ravintolassa Ditanin puistossa. Päivällisen jälkeen ajattelin, että matka oli ollut täydellinen, paitsi että emme olleet tavanneet Opettajaa, joka aikaisemman tiedon mukaan oli ulkomailla. Yhtäkkiä kuulin kuinka ihmiset alkoivat taputtamaan käsiään innostuneesti. Käännyin ja näin Opettajan. Opettajalla oli päällystakki. Hän näytti hyvin nuorelta ja pitkältä ja hänen ihonsa näytti loistavan, mikä teki minuun syvän vaikutuksen.

Kun olimme vielä syömässä päivällistä ravintola Fangzexuanissa, kuulin yhtäkkiä pauhaavat aplodit, kun käännyin, näin Opettajan

Näin kuinka muutamat harjoittajat tervehtivät häntä kädestä ja ajattelematta mitään nousin ylös ja sanoin: “Opettaja, olet työskennellyt kovasti.” Opettaja puristi kättäni ja sanoi: ”Hyvä, hyvä, hyvä.” Tunsin itseni hyvin riemukkaaksi. Toiset harjoittajat antoivat aplodeja. Opettaja sanoi sitten meille, että hän puhuisi kanssamme kunhan olisimme syöneet päivällisen. Olimme valmiita alle kymmenessä minuutissa ja siirsimme pöydät ja tuolit.


Seuraavana päivänä lentokoneessa, ollessamme matkalla takaisin Taiwaniin, moni meistä yritti muistaa mitä Opettaja oli sanonut, mutta kukaan ei muistanut kaikkea. Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulimme Opettajan luennoivan Fa’sta. Tämän Pekingin matkan jälkeen aloimme ymmärtämään kuinka arvokas Dafa oli ja aloimme kiinnittämään enemmän huomiota Fa’n opiskelemiseen ja harjoituksien tekemiseen. Taiwaniin palattuamme seurasimme tapaa, jota Pekingin harjoittajat käyttivät ja hitaasti kehitimme kultivointiympäristön Taiwaniin.

Kun katson taaksepäin, voin nähdä, että kun aloitin harjoittamisen kymmenen vuotta sitten, olin hyvin epäileväinen, mutta nyt mikään ei voi enää estää minua kultivoimasta. Dafa on muuttanut mielikuvani, parantanut perhesuhteeni ja antanut minulle terveen kehon. Viimeisten vuosien aikana olen aina pitänyt Opettajan sanat mielessäni ja tehnyt parhaani opiskellakseni Fa’ta, tehdäkseni harjoituksia ja selventääkseni totuutta hyvin.

Käännetty: http://se.clearharmony.net/articles/200604/17446.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.