Ruotsalaiset Falun Gong –harjoittajat vaativat Ruotsin hallitusta tuomitsemaan Sujiatunin kuolemanleirin

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Maaliskuun 25. ja 28. päivänä ruotsalaiset Falun Gong –harjoittajat pitivät tapahtuman Mynttorgetilla Tukholmassa. Tarkoituksena oli informoida yleisöä, mediaa ja hallistusta Shenyangin kaupungissa sijaitsevasta Sujiatunin keskitysleiristä. Noin kolme viikkoa sitten tuli ilmi, että leirillä on pidetty vangittuna 6000 Falun Gongin harjoittajaa vuodesta 2001 ja että noin 75% heistä on menettänyt sisäelimensä viereisessä sairaalassa ja ruumiit on sen jälkeen poltettu alueen krematoriossa. Yksikään harjoittajista ei ole tullut vankileiriltä elävänä ulos. Sisäelimet myydään sitten pimeillä elinmarkkinoilla.

Harjoittajat pitivät useita ponnekkaita puheita joissa kehotettiin Ruotsin hallitusta ja pääministeriä tekemään kaikkensa, jotta tappaminen Sujiatunissa saataisiin loppumaan. Ohikulkevat ihmiset järkyttyivät kuvottavista ja julmista harjoittajien murhista Kiinassa ja he kuuntelivat hiljaisina harjoittajien puheita ja kirjoittivat mielellään nimensä vetoomukseen. Vetoomus oli Ruotsin hallitukselle, jossa kehotettiin pääministeriä tuomitsemaan kuolemanleiri ja määrätä aloitettavaksi tutkimukset jotka perustuvat esille tulleisiin tosiasioihin. Ihmiset olivat hyvin kannustavia ja kehottivat harjoittajia jatkamaan totuuden informointia hallitukselle ja poliitikoille ja toivottivat todella heille onnea.

Tapahtuman aikana oli lisäksi näyttely, joka kertoi mitä Kiinan kommunistihallitus oli aiheuttanut valtaantulonsa jälkeen vuonna 1949. Näyttelyssä oli kuvia kommunistihallituksen kaikista nk. ”puhdistuksista” joissa noin 80 miljoonaa kiinalaista on ollut sen välineenä, jotta kommunistihallitus on voinut pysyä vallassa vuoteen 2005. Kuvat esittivät vainoa Falun Gongia vastaan joka alkoi 1999, Taivaallisen rauhan aukion verilöyly kesäkuun neljäntenä 1989, Kulttuurivallankumous, Anti-oikeistoliike, joka tappoi älymystöä sallimalla heidän ensin arvostella hallitusta ja sen jälkeen syyttää heitä siitä mitä he tekivät, sen jälkeen heidät tapettiin, Kampanja vallankumouksellisia vastaan, Maareformi – joka oli maanomistajien puhdistus, uskovaisten pannaanjulistus ja Suuri loikka – joka jälleen oli KKP:n järjetön idea ja johti maassa nälänhätään, joka niitti 40 mijoonan kiinalaisen hengen. Kiinan kommunistihallituksen julmuudella ei ole mitään rajoja ja selvä todiste tästä on tänä päivänä tapahtuva vaino Falun Gongia vastaan ja näiden terveiden ja syyttömien ihmisten sisäelimien varastaminen Sujiatunin keskitysleirissä.

http://se.clearharmony.net/articles/200603/17299.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.