Yhdysvallat: Vuoden 2005 Kaakkois-Yhdysvaltain Falun Dafan kokemuksienjakokonferenssi pidettiin Atlantassa.

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Joulukuun 31. päivänä 2005 Kaakkois-Yhdysvaltain Falun Dafan kokemuksienjakokonferenssi pidettiin Marriott hotellissa Atlantassa. Konferenssin järjestäjät lukivat iltapäivällä onnittelutervehdyksen laupealta, suurelta Mestarilta. Osanottajat olivat iloisia Mestarin uutisista.

Harjoittajat Kaakkois-Yhdysvalloista ja muilta alueilta osallistuivat. Samalla kun järjestäjät tekivät englannin- ja kiinankielisen samanaikaisen tulkkauksen, he onnistuivat myös tekemään korealaisen käännöksen tarvittaessa. Kahdeksantoista kiinalaista ja englantilaista harjoittajaa jakoivat kokemuksiaan.

Atlantalainen harjoittaja rva Dongin artikkeli ”Laita Fa etusijalle ja anna avustusta Fa-oikaisun toimintoihin.” Hän sanoi: ”Ennen kuin aloin ottaa osaa Fa-oikaisun projekteihin, tunsin usein, että se olisi aikamoinen haaste. Mutta jos ajattelemme asiaa totuuden selventämisen kannalta, meillä on toinen tunne. Ymmärsin silloin, että tämä oli tilaisuus minulle tehdä asioita paremmin. Siitä etten tiedä mitään projektin hallitsemisesta, on kallisarvoinen prosessi missä tunnistamme ja poistamme käsityksemme ja kiintymyksemme. Toiminnoissamme yritän aina tehdä parhaani auttaakseni muita harjoittajia ymmärtäessäni projektien tärkeyden.”

Kokemuksessaan tennesseeläinen harjoittaja Karin Wells sanoi: ”Etsiessäni elämän tarkoitusta, kokeilin monia eri kultivointiharjoituksia, mutta en koskaan ollut tyytyväinen. Sain tietää Fa’sta vuonna 2001 ja menin ensimmäistä kertaa Dafan kokemuksien jakoon Saksassa. Ymmärrykseni Falun Dafasta koki silloin perusteellisen muutoksen. Ymmärsin että olin etsinyt tehtävää jonka Dafa lahjoitti minulle. Fa-opiskelun kautta ymmärsin järjestelyt nykyiseen elämääni ja esihistoriallisen toivomukseni auttaa Mestaria Fa-oikaisussa. Ryhmäopiskelun ja kokemuksienjaon kautta harjoitustovereiden kanssa, huomasin myös monia kiintymyksiäni. Valaistuin tärkeyteen tehdä Fa tunnetuksi voidaksemme selventää totuus. Siitä lähtien kun aloin harjoittaa Falun Dafaa, olen käsitellyt perheasiani paremmin kuin aikaisemmin. Olen harjoittanut Falun Dafaa neljä vuotta ja voin nyt katsoa sisäänpäin kun jotain tapahtuu minulle. Samalla en halua syyttää muita omista puutteistani.”

Missisipiläinen harjoittaja rva Chen tutustui Falun Dafan vuonna 2004. Koska hän ei voinut osallistua konferenssiin, hän antoi erään toisen harjoittajan lukea kokemuskertomuksensa. Artikkelissaan hän kirjoitti: ”Keväällä vuonna 2004 olin ollut sänkypotilas noin puoli vuotta ja sydämeni oli täyttynyt pettymyksellä ja turhautuneisuudella. Päätin sen jälkeen yrittää onneani Falun Gongissa. Menin paikalliselle harjoituspaikalle ja aloin tehdä harjoituksia ja lukea Zhuan Falunia (Falun Gongin pääkirja). Noin kahden viikon jälkeen saatoin kävellä ja ajaa autoa ja tunsin oloni oikein hyväksi.” Rva Chen sanoi, että hän ymmärsi sen jälkeen että häntä oli vainonnut myös Kiinan kommunistinen puolue (Kkp). ”Ajattelin väärin, että Falun Gong oli vaarallinen sillä Kkp:n valheet petkuttivat minua”, hän kirjoitti.


Useat harjoittajat jakoivat kokemuksiaan kuinka he käyttivät useita keinoja selventämään totuus ja murtautumaan läpi Kkp:n informaatiosulun voidakseen pelastaa tuntevia olentoja. Jotkut harjoittajat painottivat - ”Kultivoinnissa meidän täytyy koko ajan katsoa sisäänpäin voidaksemme ottaa juurineen pois perustavaa laatua olevat kiintymyksemme ja todella kohottaa Xinxingiämme (mielen luonnetta).” Useat harjoittajat painottivat myös Fa-opiskelun tärkeyttä niiden kolmen asian lisäksi joita Mestari on käskenyt opetuslapsien tehdä.

Kaakkois-Yhdysvaltain Falun Dafa -konferenssi päättyi klo 16.00.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a30743-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.