Kohtalonyhteys Falun Dafaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Tutustuin Falun Dafan kultivointimenetelmään yli neljä vuotta sitten

Olin viidentoista ikäinen kun kohtasin elämäni ensimmäisen suuren koettelemuksen, jouduin vakavaan auto-onnettomuuteen. Onnettomuuspaikalla tunsin olevani erillään maassa makaavasta kehostani ja tunsin vapauden joka antoi mahdollisuuden kohota erilaiselle tietoisuuden tasolle.

Jo hyvin nuorena kiinnostuin kaikenlaisista menetelmistä ja opeista joilla hain syvällisyyttä elämääni. Vuosien kuluessa huomasin, että ne eivät johtaneet mihinkään. Unitilassa näin ja koin merkillisiä asioita, saatoin vapaasti tulla ja mennä. Joskus siihen riitti, että päätin nukkumaan mennessäni lähteä ”seikkailemaan”. Vuodet vierivät, ajelehdin ihmisten virrassa vailla otetta sisäisen maailmani todellisuudesta. Ulkoisesti elämäni oli hyvin järjestyksessä, mutta sisäisesti kaikki puuttui.

Siihen aikaan, vuonna 1999, muutimme mieheni työn vuoksi Etelä- Suomesta Pohjois-Ruotsiin vuodeksi. Minulla oli hyvin helpot oltavat, koska en ollut töissä tein asioita jotka minua silloin kiinnostivat; liikuin paljon, ja kiinnitin suurta huomiota syömääni ravintoon, aloin myöskin antamaan eräänlaista energia-hoitoa.

Kaikesta huolimatta en ollut onnellinen, luulin tietäväni asioita jotka ovat korkeampaa totuutta, mutta ihmettelin, miksi en saavuttanut rauhallista mieltä. Myöhemmin ymmärsin, että tietoni oli hyvin vajavaista eikä johtaisi mihinkään.

Monista erilaisista menetelmistä ja suurista rahasummista huolimatta en saavuttanut kehon ja mielen hyvinvointia, vaan päinvastoin, voimani alkoivat heikentyä. Ilmaantui monenlaisia vaivoja; niveliin turvotusta, astmaoireita, vatsaongelmia, munuaisvaivoja ja ihosairaus joka minulla oli ollut vuosia, paheni ja samaan aikaan sain tiedon Suomesta, että mammografia, joka tehtiin ennen Ruotsiin muuttoani, antoi epäilyn rintasyövästä. Elämäni oli muuttunut henkisesti ja fyysisesti raskaaksi, ja kaikki se johon olin turvannut, osoittautui vakavaksi uhkaksi elämälleni. Eräänä päivänä sain sydänoireita ja jouduin sairaalan teho-osastolle jossa minulla epäiltiin sydäninfarktia. Sinä yönä kamppailin hengestäni ja tunsin kuinka ympärilläni olevat hoitajat liikkuivat hyvin hiljaa ja tarkkailivat vointiani kaiken aikaa. Kun vaikein koettelemus oli ohi, minut siirrettiin toiselle osastolle toipumaan.

Vointini oli vielä heikko, kun päätimme muuttaa Pohjois-Suomeen asumaan. Elämäni oli edelleen hyvin tuskallista, usein mieheni joutui soittamaan sairasauton, sydämeni lyönnit olivat sekaisin, verenpaine laski vaarallisen alas, jälleen kamppailin elämästäni.

Keskellä suurinta kaaosta, suunta oli muuttumassa. Näin paikallisessa sanomalehdessä artikkelin nuorista, jotka harjoittivat jotain outoa menetelmää, Falun Gongia. Lehtikuvassa nuori poika istui lootusasennossa puistossa ja artikkelissa kerrottiin asioista, jotka koskettivat syvältä sisimpääni.

Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta, hukkasin sen lehden eikä minulla ollut yhteystietoja henkilöihin jotka harjoittivat Falun Gongia.

Ei mennyt montakaan päivää kun mieheni sisko soitti ja sanoi: ”Näitkö sen artikkelin lehdestä?” Tiesin heti mitä hän tarkoitti. Surullisena sanoin, että hukkasin sen. Hän vastasi: ”Mutta minä säästin sen sinua varten.”

Kohtalonyhteys

Aloin innolla etsimään tietoa näistä nuorista, jotka harjoittivat Falun Gongia jossain puistossa. Numerotiedustelusta löysin erään artikkelissa mainitun pojan puhelinnumeron, mutta poika sanoi ettei harjoita säännöllisesti, eikä voi minua auttaa, joten hän pyysi soittamaan jollekin toiselle henkilölle. Minusta se kuulosti salamyhkäiseltä ja jatkoin soittelemista. Lopulta löysin henkilön joka kertoi missä puistossa Falun Gongia harjoitetaan ja että siellä voi tutustua harjoitusliikkeisiin. Mutta, ei ollut ollenkaan niin yksinkertaista aloittaa harjoitusliikkeiden opetteleminen, useasti en saanut tietää milloin puistossa harjoitetaan ja joskus kun menin sovittuun aikaan paikalle, sinne ei tullut ketään. Mutta päättäväisesti jatkoin kyselyjä, minulla oli useita puhelinnumeroita joihin soittelin ja joskus tuntui, että henkilöt joilta kysyin Falun Gongin harjoituksista, olivat yhtä ihmeissään kuin minäkin, missä harjoitetaan ja kuka opastaa?

Sitten tuli se päivä jolloin sain tiedon Falun Gongin harjoitusliikkeiden opastuksesta. Paikalla oli useita ihmisiä ja mieli tyynenä opettelin harjoitusliikkeitä.

Sain Zhuan Falun- ja Falun Gong -kirjat ja kaikki vapaa-aikani luin ja harjoitin liikkeitä.
Elämäni järjestettiin uudelleen, koin suuria muutoksia joiden aikana tiesin koettelemuksieni merkityksen. Alkoi kultivointi, itseni jalostaminen, joka tuli elämäni tärkeimmäksi asiaksi. Nopeassa tahdissa elämäni alkoi muuttumaan, sairaudet vähenivät ja voimani palasivat takaisin.

Mieheni ihmetteli tätä kaikkea, alussa hän ei voinut ymmärtää vaimossa tapahtuvia muutoksia. Avioliittomme oli koetuksella, mieheni ei aina nähnyt harjoittamisessani mitään järkeä. Mutta kun aikaa kului ja luin iltaisin Zhuan Falunia, niin aviopuolisoni halusi myöskin tutustua kirjan syvälliseen oppiin.
Lopulta hän halusi kokeilla harjoitusliikkeiden vaikutusta ja jo ensimmäisellä kerralla hän oli vakuuttunut, että kysymyksessä on jotain ainutlaatuista. Mieheni sisko, joka oli lehtiartikkelin säästänyt, halusi myöskin tutustua Falun Gongiin. Hän pyysi toisia siskojaan kokeilemaan ja näin useat sukulaiset tutustuivat harjoitusliikkeisiin.

Vaino

Oli raskasta nähdä kuvia Falun Gongin harjoittajien vainosta Kiinassa ja vielä raskaampaa oli lukea niistä hirvittävistä kidutuksista joita harjoittajat joutuivat kokemaan. Tunsin suurta tuskaa sydämessäni, suunnaton vääryys oli tapahtunut ja kaikkien maailmassa tulisi tietää siitä. Paikkakunnallemme oli tulossa silloinen Suomen pääministeri vihkimään uuden uimahallin, joten päätin, että vien hänelle materiaalia joka koskee Falun Gongin harjoittajien vainoa Kiinassa. Pääministeri otti kirjekuoreni, kätteli ja kiitti. Myöhemmin, vuosien kuluessa tulin tapaamaan hänet useita kertoja.

Vapaa aikana matkustimme mieheni kanssa eri puolille Pohjois-Suomea kertomaan tai viemään materiaalia, joka koski Falun Gongin vainoa ja kultivointimenetelmää, sekä opastimme harjoitusliikkeiden tekemisessä. Kaupunkien ja kuntien johtohenkilöt, sekä kirjastot saivat tutustua Falun Gongiin ja Kiinan kkp rikollisryhmän ylläpitämään harjoittajiin kohdistuvaan vainoon, jota kenenkään ei tule hyväksyä missään päin maailmaa. Samalla, jos vain oli mahdollista kävimme paikallisen lehden ja radion toimituksessa kertomassa vainosta. Toreilla teimme harjoitusliikkeitä ja kerroimme ihmisille Falun Dafasta ja vainosta.

Matkojen aikana kun istuimme useita tunteja autossa, luin ääneen Mestarin opetuksia, jotta saisimme lisää ymmärrystä Falun Dafasta.

Pohjois-Suomessa ihmisillä oli hyvin vähän tietoa Falun Gongin vainosta ja Falun Dafan kultivointimenetelmästä, mutta oli niitäkin jotka olivat käyneet Kiinassa ja tiesivät Kiinan kulttuurista ja tämänhetkisistä asioista, kuten harjoittajien vainosta. Tehkäämme parhaamme jotta tämä vaino saatetaan loppuun ja rikolliset vastuuseen teoistaan.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.