Totuus 25. huhtikuuta tapahtuman takana (lyhennetty versio)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Esittely

Falun Gongin tapahtuma 25. huhtikuuta 1999 ei ollut yhtäkkinen, satunnainen tapahtuma. Se ei ollut myöskään sellainen poliittinen mielenosoitus joka käsitti hallituksen asuma-alueen piirittämisen, kuten Jiang Zemin väitti. Kirjoitetuista hyökkäyksistä, jotka alkoivat heinäkuun 1996 aikana, Guangming Daily-tapahtuma heinäkuussa 1996, poliisin mobilisointiin ja väkivallan käyttöön Tianjinissa huhtikuussa 1999, vainon kasvu ja laajeneminen tapahtui itse asiassa kolmen tai neljän vuoden aikana.

25. huhtikuuta 1999 enemmän kuin 10.000 Falun Gongin harjoittajaa Kiinassa meni Valtionneuvoston vetoomustoimistoon Fuyoun kadulla Pekingissä tekemään vetoomuksen lainmukaisesti. He halusivat pyytää viranomaisia vapauttamaan Falun Gongin harjoittajat jotka Tianjinin yleinen turvallisuuspoliisi oli pidättänyt. Sen jälkeen kun pääministeri Zhu Rongji, Valtion Neuvoston virallinen johtaja, henkilökohtaisesti oli tullut ulos ja tavannut harjoittajat, tilanne oli hoidettu ja päätös oli saavutettu, jonka sekä hallitus että harjoittajat voivat hyväksyä. "25. huhtikuuta" tapahtuman jälkeen, Kiinan presidentti Jiang Zemin käytti kuitenkin kahta salaista dokumenttia syyttämään Falun Gongia kahdesta rikoksesta, jotka hän halusi panna heidän syykseen - nimittäin salaliitossa olemista ulkomaisten voimien kanssa ja että heitä johtivat vanhemmat sisäpiirin jäsenet kommunistipuolueessa. Vahvistavien todisteiden puutteesta Jiang valitsi vainon taktiikan.

Antaaksemme lukijan saada suhteellisen monipuolisen ymmärryksen tästä tärkeästä "25. huhtikuuta tapahtumasta", tämä dokumentti antaa kronologisessa järjestyksessä yleiskatsauksen tapahtumista jotka ympäröivät välikohtausta. Ensimmäistä kertaa esitettyjen tosiasioiden joukossa on otteita haastatteluista heiltä, jotka ottivat osaa 25. huhtikuuta tapahtumaan, mukaan lukien vuoropuhelu pääministeri Zhu Rongjin ja heidän välillään, jotka menivät vetoamaan. Mukana ovat myös kahdessa salaisessa dokumentissa ratkaisevat kommentit, jotka Jiang Zemin lausui, kun hän päätti ryhtyä vainoamaan Falun Gongia, perustuen tietoon jonka tietyt korkean tason virkamiehet kommunistipuolueessa ovat viime aikoina paljastaneet. Tämä dokumentti on tehty tiedon hauksi heille, jotka ovat kiinnostuneet saamaan tietoa totuudesta "25. huhtikuuta tapahtumasta."

1. Falun Gongin esittely yleisölle
13 toukokuuta, 1992, Mr. Li Hongzhi piti ensimmäisen Falun Gongin seminaarin Changchunissa. Tämän jälkeen Kiinan Qigongin Tutkimusyhdistys (QRAC) palkitsi Mr Li Hongzhin qigong-mestarin sertifikaatilla. Vuonna 1993 ORAC antoi myös Pekingin Falun Gongin Tutkimusyhdistykselle "ORAC:ilta hyväksytyn qigong-koulun rekisteröintisertifikaatin", antaen virallisesti ymmärtää että Falun Gongin Tutkimusyhdistyksen arvo oli "akateeminen järjestö". Sen toiminnan ala oli "teoreettista opiskelua, tutkimusta, harjoituksen levittämistä, neuvoa antavaa palvelua", ja toimintojen piirit olivat kaikki Kiinassa.

31. elokuuta, 1993, Kiinan Jianyi Yongwei säätiö (CJYF; säätiö Valtion Turvallisuusministeriön alla, joka palkitsee ihmisiä jotka vapaaehtoisesti, omatuntonsa ja moraalinsa takia taistelevat rikollisia vastaan) kirjoitti kirjeen ORAC:ille kiittääkseen Mr Li Hongzhia tarjouksesta maksuttomasta parantamisesta ja kuntoutushoidosta delegaateille "Kolmannella kansainvälisellä Merkittävien CJYF-henkilöiden kunnianosoituskonferenssilla". Kansan Yleisen Turvallisuuden sanomalehti, jonka Valtion Turvallisuusministeriö julkaisee, kirjoitti erikoisartikkelin tapahtumasta 21. syyskuuta 1993. Joulukuun 27:nä päivänä CJYF antoi Mr Li Hongzhille kunniasertifikaatin.

Vuonna 1993, Pekingin Itämaiset Terveysmessut antoivat Mr Li Hongzhille konferenssin korkeimman kunnianosoituksen, "Palkinto rajatieteen edistämisestä”, sekä myös "Erikoinen kultapalkinto". Hänelle annettiin myös arvonimi "Suosituin Qigong-mestari".

Kirjan Zhuan Falun, jonka Mr Li Hongzhi kirjoitti, julkaisi valtion omistama kirjapaino, Kiinan Radioinnin ja Television Kustannusliike, tammikuussa 1995. Kirjasta tuli menekkikirja Pekingin Nuoriso Päivälehden mukaan tammikuussa 1996.

!999 vuoden alussa, nojaten Kiinan hallituksen tutkimukseen, oli vähintään 70 miljoonaa ihmistä kaikilta elämän poluilta jotka harjoittivat Falun Gongia ympäri Kiinaa.

2. Vaikeuksien alkaminen ja valtion tutkimusten tulokset
Guangming Daily, Valtion Neuvoston puhetorvi, julkaisi erään kolumnistin artikkelin joka tuomitsi Falun Gongin 17. kesäkuuta 1996. 24. heinäkuuta 1996 Kiinan Uutisten julkaisutoimisto julkaisi maankattavan kiertokirjeen kieltäen Falun Gongin painotuotteiden levittämisen. Vuoden 1997 alussa Valtion Turvatoimisto aloitti maata käsittävän tutkimuksen kootakseen todisteita toivossaan saada Falun Gong luokitelluksi "pahaksi kultiksi". Kaikki poliisiasemat ympäri maata antoivat kuitenkin lopuksi raportin monien tutkimusten jälkeen: "mitään todisteita ei ole löydetty tähän mennessä". Näin ollen tutkimukset loppuivat.

Toukokuun 1998 lopussa He Zuoxiu arvosteli Falun Gongia eräässä haastattelussa Pekingin Televisiossa sanoen sen olevan vahingollista ja muuta sellaista. Sen jälkeen kun näytettiin haastattelu Falun Gongin harjoituspaikalta, ohjelma sanoi että Falun Gong oli "feodaalista taikauskoa". Kun ohjelma oli lähetetty, harjoittajat, jotka itse asiassa tunsivat nuo ihmiset, jotka He Zuoxiu oli ottanut esimerkiksi ohjelmassa, huomauttivat heti He Zuoxiulle ja TV-asemalle että ohjelma oli vastoin tosiasioita koska nuo ihmiset eivät edes olleet Falun Gongin harjoittajia. Seuraavina päivinä useammat harjoittajat kävivät TV-asemalla tai kirjoittivat kirjeitä selittäen totuuden kertoen heille omia henkilökohtaisia kokemuksiaan Falun Gongin harjoituksesta. Heidän vastauksensa pohjautuivat keskushallituksen viralliseen "Kolmen Ei'n" menettelytapaan qigongia kohtaan: "ei kohuamista, ei väittelyä, ei raportointia". Myöhemmin TV-aseman johtajat sanoivat, että ohjelman lähettäminen oli ollut kaikkein vakavin virhe, joka oli tehty TV aseman perustamisesta lähtien. Joten korjauksena TV-asema hyvin nopeasti lähetti positiivisen ohjelman Falun Gongista näyttäen harjoittajia tekemässä rauhallisesti aamuharjoituksiaan muiden ihmisten kanssa puistossa.

21. heinäkuuta, 1998 Yleisen Turvallisuustoimiston ensimmäinen jaosto julkaisi 1998-No 555 kiertojulisteen "Ilmoitus koskien tutkimuksen alkamista Falun Gongista". "Ilmoitus" väitti että Mr Li Hongzhi levitti huhuja ja pahoja opetuksia ja että jotkut avainasemassa olevat harjoittajat olivat ottaneet osaa laittomiin toimintoihin Falun Gongin nimissä. Kiertojuliste mainitsi kuitenkin sitten myös että Yleisen Turvallisuussuojan osasto joka alueella pitäisi aloittaa tarkka tutkimus saadakseen sisäpiirin salaiset tiedot Falun Gongin toiminnoista ja löytää todisteita rikoksista, joita avainasemassa olevat harjoittajat olivat tehneet käyttäen Falun Gongia. Voimme nähdä että kiertojuliste seurasi menettelytapaa joka tuomitsi Falun Gongin rikoksesta ja etsi todisteita sitten myöhemmin. Tämä "Ilmoitus" aiheutti paikallisten Yleisten turvallisuusosastojen useilla alueilla ympäri maata laittomasti panemaan toimeen ratsian Falun Gongin harjoituspaikoilla, väkivalloin hajauttamaan harjoittajat, suorittamaan kotietsintä, murtautumaan ja menemään sisään siviilihenkilöiden asuntoihin, takavarikoimaan ihmisten omaisuus ja niin edelleen.

Vuoden 1998 lopulla ryhmä eläkkeellä olevaa kantahenkilökuntaa Kansallisesta Kansakokouksesta, jota johti Qiao Shi, (aikaisempi Kansallisen Kansakokouksen Pysyvän Valiokunnan johtaja) teki yksityiskohtaisen tutkimuksen Falun Gongista tietyn ajanjakson aikana, koska niin monet ihmiset olivat lähettäneet kirjeitä mainiten Yleisen Turvallisuustoimiston Falun Gongin harjoittajien laittoman kohtelun. Johtopäätös tutkimuksesta oli että "Falun Gong on ainoastaan hyödyllistä eikä tee mitään vahinkoa kansalle eikä ihmisille". Tämä raportti vietiin Politbyroon jonka johtaja oli Jiang Zemin.

Ennen tätä Kansallinen Urheilukomissio oli myös suorittanut laajakantoisen tutkimuksen Falun Gongista toukokuussa 1998. Syyskuussa, voidakseen koordinoida tämän tutkimuksen, työryhmä, joka koostui lääketieteellistä asiantuntijoista, teki kyselylomaketiedustelun 12553:lle Falun Gongin harjoittajan otokselle. Tulokset antoivat selvästi ymmärtää että tehokkuuden aste terveyden ja kunnon parantamisessa oli 97,9 %. 20. lokakuuta tutkimusryhmän päällikkö, jonka Kansallinen Urheilukomissio oli lähettänyt Changchuniin ja Harbiniin, sanoi: "Meistä tuntuu että sekä Falun Gongin harjoitukset että niiden tehokkuus ovat aika hyviä. Vaikutus yhteiskunnan tasapainoisuuteen ja henkisen kulttuurin vahvistamiseen on kaikki hyvin silminnähtävää. Tämä ansaitsee tulla täydellisesti tunnustetuksi." Tänä aikana valtion ulkopuoliset tutkimukset Falun Gongin tehokkuudesta Daliassa, Pekingissä ja muualla näyttivät myös yhdenmukaisia tuloksia


3. Tianjinin tapahtuma
11. huhtikuuta, 1999, He Zuoxiu julkaisi artikkelin Tianjinin yliopiston Nuorisolukija lehdessä nimellä: "En pidä siitä että nuoriso harjoittaa qigongia". Tässä artikkelissa hän veti esille samat esimerkit panettelemaan Falun Gongia kun hän oli jo tehnyt Pekingin Televisioaseman ohjelmassa 1998. Koska nämä esimerkit oli jo täysin selvitetty Pekingin Televisio-ohjelmatapauksessa, tämä He'n artikkeli oli jo ehdottomasti boikotoitu Pekingin mediassa ja propaganda systeemissä. Nyt kun tämä artikkeli ilmestyi Tianjinissa, jotkut harjoittajat Tianjinissa tunsivat, että oli tarpeellista selittää tosiasiat ja totuus Tianjinin viranomaisille. He toivoivat myös voivansa vähentää artikkelin negatiivista vaikutusta lehden päätoimittajan yhteenoton kautta. Sen vuoksi 18-24 huhtikuuta, 1999 jotkut harjoittajat menivät Tianjinin yliopistoon ja muihin yhteen kuuluviin valtion virastoihin selvittämään totuuden.

23. ja 24. huhtikuuta Tianjinin Yleinen Turvallisuustoimisto lähetti mellakkapoliisin pieksemään Falun Gongin harjoittajia, jotka olivat tulleet vetoamaan, aiheuttaen vammoja harjoittajille. Poliisi pidätti 45 ihmistä. Kun Falun Gongin harjoittajat pyysivät pidätettyjen harjoittajien vapauttamista heille sanottiin Tianjinin kaupungin talossa, että Yleinen Turvallisuustoimisto oli tullut osalliseksi tähän asiaan, joten pidätettyjä Falun Gongin harjoittajia ei päästettäisi vapaaksi ilman Pekingin lupaa. Tianjinin poliisi ehdotti harjoittajille, "menkää Pekingiin. Ainoastaan Pekingiin meneminen voi ratkaista ongelman."

Siitä, että oli käytetty hyökkäyksiä tiedotusvälineissä aikaisempina vuosina tähän tapahtumaan asti, missä poliisi itse asiassa käytti väkivaltaa Falun Gongin harjoittajia kohtaan Tianjinissa, vainon laajeneminen järkytti Falun Gongin harjoittajia. Uutiset "Tianjinin tapahtumasta" levisi nopeasti kaikkien Falun Gong harjoittajien keskuudessa yli koko maan.

4. Mennä vetoamaan Valtion Neuvoston vetoomustoimistoon 25. huhtikuuta
Kun uutiset poliisin raakuudesta ja pidätyksistä Tianjinissa ja tarve että Peking lupaa vapauttaa vangitut harjoittajat, levisi läpi maan, Falun Gongin harjoittajat, luottaen keskushallitukseen, suuntasivat kulkunsa kohti Valtion Neuvoston vetoomustoimistoa omasta halustaan, yksi toisensa jälkeen, alkaen huhtikuun 24 päivän iltana. He olivat toiveikkaita siitä, että he saisivat oikeamielisen päätöksen "Tianjinin tapahtumaan." Huhtikuun 25 pääministeri Zhu Rongji tapasi henkilökohtaisesti Falun Gongin harjoittajat, jotka olivat menneet vetoamaan.

Kuten neiti C joka asuu Haidian alueella Pekingissä muistelee: "Klo 19.00, 24. huhtikuuta, jotkut harjoittajat kertoivat minulle kuinka harjoittajia Tianjinissa oli lyöty ja vangittu. He sanoivat, että jotkut harjoittajat halusivat mennä Valtion Neuvoston vetoomustoimistoon selostamaan tilanteen ja he, jotka halusivat mennä, voivat mennä. Joten neljä tai viisi harjoittajaa ja minä otimme bussin ja saavuimme Valtion Neuvoston pohjoiselle sisäänkäynnille klo 20.00 samana päivänä. Olimme luultavasti ensimmäinen ryhmä joka meni vetoamaan "Tianjinin tapahtumasta" ja vartija sisäänkäynnissä kysyi meiltä mistä oli kysymys."

Herra ja rouvat P Pekingin Chaoyangin alueelta muisteli: "Aamun tullessa 25. huhtikuuta, Fuyoun kadun länsipuoli oli täynnä ihmisiä; toisella puolella katua (missä Valtion Neuvosto oli) ei ollut ketään. Nuoret harjoittajat seisoivat jonossa edessä, jättäen avoimeksi jalkakäytävän ja erityisen jalkakäytävän sokeille. Harjoittajien eturivin takana koko matkan muurin kulmaan asti oli istuvia harjoittajia. Kaikki olivat hyvin hiljaa. Liikennettä ei estetty ollenkaan.

Neiti M, joka asuu Haidian alueella, muistelee: "Noin klo 8.15, 25 huhtikuuta, näin ryhmän ihmisiä mukaan lukien pääministeri Zhu Rongjin tulevan ulos Valtion Neuvoston pääovesta (lännessä olevasta ovesta) ja menevän kadun yli seisomaan harjoittajien eteen, jotka olivat tulleet vetoamaan. Harjoittajat alkoivat taputtaa käsiään. Pääministeri Zhu kysyi, 'Miksi olette täällä? Kuka käski teidän tulla tänne?' Jotkut harjoittajat sanoivat, 'Olemme tulleet selittämään Falun Gongin asiaa; kukaan ei organisoinut meitä.' Pääministeri Zhu sanoi: 'Miksi ette kirjoita kirjeitä vetoamaan? Miksi on niin paljon ihmisiä täällä?' Monet harjoittajat vastasivat hänelle. Kuulin joidenkin harjoittajien sanovan: 'Olemme kirjoittaneet kirjeitä kunnes olemme tunnottomia ja emme silti ole saaneet vastausta.' Pääministeri Zhu sanoi, 'Olen julkaissut virallisen ohjeen tapauksestanne.' Harjoittajat sanoivat, 'Emme ole saaneet sitä.' Pääministeri pyysi harjoittajia valitsemaan edustajia menemään Valtion Neuvostoon selittämään tilannetta edelleen. Useat harjoittajat kohottivat kätensä. Pääministeri Zhu osoitti joitakin ihmisiä ja he menivät sisään Valtion Neuvostoon."


5. Hallituksen pääministerit käsittelivät oikein "Tianjinin tapahtuman" ja "25.4 tapahtuman"
Iltapäivällä 25. huhtikuuta, Li Chang ja Wang Zhiwen Falun Gongin Tutkimusyhdistyksestä ja kolme muuta Pekingin harjoittajaa, toimien Falun Gongin edustajina, menivät Valtion Neuvostoon puhumaan hallituksen virkamiesten kanssa. He esittivät kolme toivomusta Falun Gongin harjoittajilta:
1. Vapauttakaa Falun Gongin harjoittajat jotka oli pidätetty Tianjinissa
2. Antakaa Falun Gongin harjoittajille vapaa ja rauhallinen harjoitusympäristö
3. Antakaa Falun Gongin kirjojen tulla julkaistuksi
Hallituksen virkamiehet jotka ottivat osaa keskusteluihin vuorotellen mukaan lukien virkamiehet Valtion Neuvoston Vetoomus toimistosta, virkamiehet Pekingin kaupungista ja virkamiehet Tianjinin kaupungista. Illan hämärtyessä Tianjin vapautti kaikki pidätetyt Falun Gongin harjoittajat Keskushallituksen määräysten mukaan.


6. Jiang Zemin käytti salaisia asiakirjoja kumoamaan pääministerin johtopäätökset ja päätti ryhtyä ankariin toimenpiteisiin
Huhtikuun 25 illalla, Jiang Zemin, kommunistipuolueen sihteerin nimissä, kirjoitti kirjeen Politbyroon pysyvän komitean jäsenille ja muille asiaankuuluville johtajille. Kirjeessä Jiang Zemin väitti että 25. huhtikuuta tapahtuman "kulissien takana" oli jonkun aivot, jotka "suunnittelivat ja. antoivat käskyjä." (Tämä kirje oli leimattu "Erittäin salainen" leimalla, levitetty keskushallituksen viraston julkaisuna [1999] No. 14 nimeltään "Kommunistipuolueen Keskusviraston ilmoitus koskien Toveri Jiang Zeminin kirjeen painatusta ja levittämistä Politbyroon Pysyvälle Komitealle ja muille asiaan liittyville johtaville tovereille.")

Kesäkuun 7, Jiang Zemin piti puheen Keskushallituksen Politbyroon kokouksessa ja totesi, "Falun Gongin asialla on hyvin syvä poliittinen ja yhteiskunnallinen tausta ja jopa monimutkainen kansainvälinen tausta…. Se on kaikkein vakavin tapahtuma 1989 vuoden poliittisen levottomuuden jälkeen." 13 kesäkuuta tämä dokumentti levitettiin salaa kommunistipuolueen sisällä. (Dokumentti luokiteltiin hyvin salaiseksi ja keskushallitus oli julkaissut sen [1999] No. 30 nimellä "Kommunistipuolueen Keskusviraston ilmoitus koskien painatusta ja levittämistä "toveri Jiang Zeminin puheesta Keskushallituksen politbyroon kokouksessa mitä tulee 'Falun Gongin asian' käsittelyyn ja ratkaisuun" viipymättä).

Tietyt korkea-arvoiset virkamiehet Kommunistipuolueesta ovat paljastaneet, että kahdessa ylhäällä olevassa dokumentissa Jiang otti selvästi ylös kysymyksen, oliko 25. huhtikuuta tapahtumalle ulkomaisia ja länsimaisia yhteyksiä ja joko siellä oli "aivot" kulissien takana, jotka suunnittelivat ja antoivat käskyjä. Ne ovat paljastaneet Jiangin mielentilan olla liioitellun suojaava omasta henkilökohtaisesta vallastaan ja eduistaan ja kuinka hän ilman mitään kouraantuntuvaa todistetta teki väärän poliittisen päätöksen Falun Gongin vainosta.

Myöhäisestä toukokuusta vuonna 1999 lähtien, Falun Gongin harjoittajien päivittäiset toiminnat monilla alueilla olivat kaupungin hallinnollisten elinten ja Yleisen turvallisuustoimiston pakotetun hajaannuttamisen kohteena. Yleisen turvallisuustoimiston virkailijat käyttivät joillakin alueilla korkeapaineen vesiletkuja ajamaan harjoittajat pois tai voimakasäänisiä kaiuttimia häiritsemään heidän harjoitustaan. Työpaikat tai yleiset turvallisuuspoliisit kutsuivat vastuussa olevat henkilöt Falun Gongin assistentti keskuksista keskusteluihin tai kuulusteluihin, heidät laitettiin tarkkailun alle ja heitä seurattiin, heidän puhelimiaan kuunneltiin salaa ja heidän ei sallittu lähteä pois paikalliselta alueelta.

Korkean tason kokouksen aikana heinäkuun 19, Jiang Zemin julisti virallisesti vahvistuksen Falun Gongin täydellisestä kiellosta. Heinäkuun 20. näki Falun Gongin harjoittajien pidätysten aallon alkamisen kautta koko maan.

Falun Dafan Tiedotuskeskuksen mukaan, heinäkuusta 1999 maaliskuuhun 2001, 188 ihmistä on kidutettu kuoliaaksi Kiinassa, useita satoja on tuomittu jopa 18 vuoden vankilatuomioihin ja enemmän kuin 50 000 on pidätetty nuorisovankiloissa, työleireillä ja mielisairaaloissa. Jiang Zeminin hellittämättömyys Falun Gongin kieltämisestä on saanut Kiinan kohtaamaan kasvavaa kritiikkiä kansainvälisiltä yhteisöiltä turmeltuneiden ihmisoikeuksien ja moraalisten arvojen vuoksi.


Lähde:http://se.clearharmony.net/articles/189912/10415.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.