Israel: Falun Dafa –kokemuksienjakokonferenssi pidettiin Jerusalemissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kolmas israelilainen Falun Dafa –kokemuksienjakokonferenssi pidettiin Jerusalemissa 4. päivänä joulukuuta 2005. Muutamia harjoittajia USA:sta, Ruotsista, Kreikasta ja muista maista osallistui myös konferenssiin. Esiintymislavalla kokemuksiaan jakoi 16 harjoittajaa.

Mestari Li lähetti osallistujille onnittelutiedotteen, joka luettiin hebreaksi, englanniksi, venäjäksi ja kiinaksi.

Ruotsalainen harjoittaja kertoi kuinka hän oli saanut takaisin terveytensä aloitettuaan harjoittamisen, eikä hän tarvitse enää lääkitystä aiemmin vaivanneeseen unettomuuteen.

Israelilainen harjoittaja, joka on koulutukseltaan insinööri, kertoi kuinka hän oli aikaisemmin kysynyt itseltään, miksi ihmiset olivat tulleet niin huonoiksi ja vahingoittavat toisiaan. Luettuaan Zhuan Falunin, hän ymmärsi monia universumin periaatteita.

Ennen konferenssin alkamista pidettiin Tel Avivissa 2.-3. päivä joulukuuta kansainvälinen taidenäyttely ”Totuus Laupeus Kärsivällisyys”. Illalla muutamat harjoittajat pitivät hiljaisen vetoomuksen Kiinan suurlähetystöllä.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a16301-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.