Arvovaltainen lakimies: "Kuka on koskaan lannistanut ihmisen luonnetta?" (Osa 2)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Selityksiä harjoitusmenetelmän vainon kuudentena vuosipäivänä henkilöltä, joka ei harjoita Falun Gongia

Osa 1: http://fi.clearharmony.net/articles/200512/3540.html

Tämä niin kutsuttu ”kansan hallitus” on päättänyt tehdä pahoja tekoja, barbaarisesti ja julmasti vainoamalla heitä, jotka haluavat pitää oman uskonsa. Nämä eivät ole erillisiä tapauksia, vaan osa julmaa Falun Gongin harjoittajien vainoa kautta koko maan, mikä alkoi kuusi vuotta sitten. He ovat tappaneet ja vanginneet laajamittaisesti suuren määrän ihmisiä ja sellaisella julmuudella, että historiassa ei ole vastaavaa. Kuusi vuotta on kulunut, eikä ole merkkiäkään siitä, että viranomaiset eri alueilla näyttäisivät pienintäkään ystävällisyyttä Falun Gongin harjoittajia kohtaan. Hra ja rva Huang Wei ovat yhä vankilassa. Samanaikaisesti kaksitoista Falun Gongin harjoittajaa Yantain kaupungissa ja kuusi Chongqingissa on siepattu lainvastaisesti ja heitä pidetään vangittuna. Tämä on viimeisimpiä todisteita siitä, että paikalliset viranomaiset eivät lopeta huonojen tekojen tekemistä ihmisyyttä vastaan.

Falun Gongin harjoittajat ovat kärsineet kuusi vuotta hallituksen epäinhimillisestä kidutuksesta, eikä ole merkkiäkään siitä, että viranomaiset eri alueilla lopettaisivat väkivaltaisuuden. Siitä huolimatta on ollut joitakin muutoksia tänä aikana. Entistä useammat tuntemani ihmiset, mukaan lukien monia asiantuntijoita, tiedemiehiä, tavallisia kiinalaisia ja virkailijoita Kiinan kommunistisen puolueen järjestelmässä, ovat alkaneet miettiä epäoikeudenmukaista hallituksen kampanjaa vainota Falun Gongia. Loistava muutos on tapahtunut. Joitakin vuosia sitten kaikki olivat hiljaa Falun Gongin asiasta pelon vuoksi, mutta nyt ihmiset kyseenalaistavat laittoman vainokampanjan maanmiehiään kohtaan, jotka harjoittavat Falun Gongia. Siitä on tullut laajalle levinnyt keskustelun aihe. Entistä useammat ihmiset ovat tunnistaneet hallituksen vainon epäoikeudenmukaisuuden, epäinhimillisyyden ja laittomuuden. Tämä nopea ja laajamittainen muutos on dramaattinen vastakohta hallituksen muuttumattomuudelle, tilanne mikä herättää aika paljon ajatuksia.

Guo Feixion, kuuluisa tiedemies Kiinassa, julkaisi hiljattain artikkelin: ”Uskonnon vapauden polkeminen maahan, on samaa kuin polkisi maahan ihmisen sivilisaation sydämen.” Kiinan yhteiskunnan ja kiinalaisten mielen ja ajatuksen tila on läpikäynyt muutoksia mitkä ovat täysin erilaiset kuin mitä oli ”Kulttuurivallankumouksen” aikana. Tämä on tosiasia joka on kohdattava. Samalla maailman tulisi myös tunnistaa toinen vakava tosiasia, mikä on, että nykyinen viranomaisten kontrollointi yhteiskunnassa pitää yhä yllä vanhoja väärinkäytöksiä, joita käytettiin ”Kulttuurivallankumouksen” aikana. Ennen kuin veren haju teurastetuista demokratiaa kannattavista maanmiehistämme on haihtunut ”6.4.” tapahtuman jälkeen (Taivaallisen Rauhan Aukion verilöyly kesäkuun 4. päivänä 1989), julmat vallantavoittelijat ovat taas nostaneet teurastajan veitsensä verisillä käsillään. Jos ”6.4.” tapahtuman verisyys ja julmuus oli kauhistuttava ja tuhoisa kokemus Kiinalle, Falun Gongin vainon verisyys ja julmuus on ollut suurelle määrälle kiinalaisia loputon tosiasia. ”Falun Gongin harjoittajien vainon vakavat seuraukset eivät ole pienempiä kuin se mitä tapahtui 6.4. ” kuuluisa tiedemies Teng Biaoru sanoi. Tämä edustaa suuressa määrin useimpien tiedemiesten mielipidettä Kiinassa.

Menneiden kuuden vuoden aikana kiinalaiset ovat todistaneet liikkeen järjestelmällisen ja systemaattisen vainon. Sortaakseen satoja miljoonia Falun Gongin harjoittajia, 610-virasto, joka on terrorijärjestö, panee täytäntöön toimintatavan ”häpäiskää heidän maineensa, saattakaa heidät taloudellisesti vararikkoon ja tuhotkaa heidät fyysisesti”. Mielivaltaisesti he vangitsevat, kiduttavat, pidättävät, sakottavat, erottavat työpaikoista ja pakottavat Falun Gongin harjoittajat ”muuntumaan.” He käyttävät hyväkseen koko Kiinan propagandakoneistoa levittämään valheita ja panettelua, kääntääkseen vainon kansanliikkeeksi ja luodakseen vihaa ja pakottaakseen kaikki Kiinan kansalaiset olemaan Falun Gongia vastaan.

610-virasto on Gestapo-tyyppinen elin jolla on samoja piirteitä kuin ”puolueen keskuskomitean kulttuurivallankumouksen johtoryhmällä ” Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana. Se ulottuu keskushallituksesta paikallisiin hallituksiin ja sillä on ehdoton valta puolueen hallinnollisten tasojen ja kaikkien muiden poliittisten ja laillisten järjestelmien, julkisen turvallisuuden, työleirien, median ym. ylitse. Sillä on korkein määräysvalta Falun Gongin systemaattiseen vainoamiseen ja panna täytäntöön valtioterroripolitiikkansa. 610-virasto antaa ohjeet paikallisille poliiseille ja antaa heille vapaat kädet kiduttaa, raiskata ja jopa murhata ihmisiä, jotka harjoittavat Falun Gongia. Se myös määrää kaikki paikalliset poliittiset ja lailliset virastot perustamaan aivopesukeskuksia, joissa aivopestään väkivalloin Falun Gongin harjoittajia jotka kieltäytyvät luopumasta vakaumuksestaan. 610-viraston ilmestyminen on täysin saattanut sekaisin Kiinan lainsäädännön jo ennestään heikon tilanteen.

Ajalla, joka on Falun Gongin maanmiestemme kuusivuotisen vainon merkkinä, meidän on puhuttava eri tavoilla suumme puhtaaksi totuudesta jonka tiedämme. Totuuden puhuminen ei syytä hallitusta. Samalla se on hallituksen vika mitä tulee tähän asiaan. Totuuden puhuminen ja pyytämällä ihmisiä olemaan kasvotusten tosiasioiden kanssa, jotka ovat tapahtuneet tai tapahtuvat, on perusta, jolla sivistynyt yhteiskunta voi järkiperäisesti ratkaista eri mielipiteet. Hallituksemme väittää, että se ponnistelee luodakseen harmonisen yhteiskunnan. Jos tämä tuhoisa ja nöyryyttävä tilanne, joka käsittää kymmeniä miljoonia kansalaisia, jotka ovat Falun Gongin harjoittajia, ei pääty kokonaan, tämä toive voi olla vain unelma.

Taistelu ihmisen ajatuksen vapautta vastaan on järjettömintä mitä voi tehdä, koska se on taistelu ihmisen luonnetta vastaan. Läpi ihmisen historian mikään voima tai pakkokeino ei ole lannistanut ihmisen luonnetta, eikä tule olemaan mitään pakkokeinoa joka voi tehdä sen tulevaisuudessakaan. Kuusi vuotta sitten Falun Gongin vainoojat päättivät, tyhmästi kyllä, taistella väkivaltaisin keinoin ihmisen luonnetta vastaan. Mikään voimakeino ei ole kuitenkaan koskaan kukistanut ihmisen luonnetta. Tosiasia on, että Falun Gongin vaino on jo epäonnistunut. Täten on parempi palata takaisin ihmisyyden polulle, kohdata totuus ja tehdä jotain joka on ihmisen luonteen mukaista sen sijaan, että pitää kiinni epäonnistuneista arvoista ja itsepintaisesti taistelee ihmisen luonnetta vastaan.

Tämän vainon aikana, joka alkoi kuusi vuotta sitten ja jota viranomaiset ovat ylläpitäneet vaivalloisesti, ei ainoastaan 100 miljoonaa Falun Gongin harjoittajaa ja heidän perheitään ole vainottu ja tuhottu fyysisesti ja henkisesti, vaan kaikki ihmiset Kiinassa ja jopa koko maailmassa ovat kärsineet näkymätöntä vahinkoa valheista ja petoksista, joita on tehty vainon oikeuttamiseksi. Lähitulevaisuudessa koko totuus tulee paljastumaan. Kun totuus paljastuu, kaikki hallitukset ja maailman ihmiset ymmärtävät vähitellen suuret menetykset, joita he ovat kärsineet moraalisesti, henkisesti ja taloudellisesti tämän vainon vuoksi. Meillä kaikilla on vastuu antaa muun maailman tietää totuus niin pian kuin mahdollista.

Kirjoitettu kesäkuun 20. päivänä 2005 Jingbianin piirikunnassa, Chaanxin maakunnassa

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a28525-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.