Arvovaltainen lakimies: "Kuka on koskaan lannistanut ihmisen luonnetta?" (Osa 1)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Selvityksiä Falun Gongin vainon kuudentena vuosipäivänä henkilöltä, joka ei harjoita Falun Gongia

On kulunut kuusi vuotta siitä kun Kiinan hallitus alkoi julkisesti vainota Falun Gongia. Shijiazhuangin kaupungin paikallinen hallitus on pitänyt laittomasti vangittuna Falun Gongin harjoittaja rva Hao Qiuyanin yli puoli vuotta. Tämä on totta. Paikallinen hallitus on myös laittomasti pidättänyt hänen miehensä, hra Huang Wein, joka on myös Falun Gongin harjoittaja. Tämä on toinen kerta kun hallitus pidätti hänet vuodesta 1999 lähtien. Viimeisen kuuden vuoden aikana Huang Wei on ollut pidätettynä yli viisi vuotta. On myös totta, että emme näe merkkejä mistään muutoksesta.

Tällä nuorella pariskunnalla on molemmilla korkeakoulun loppututkinnot. Ihmiset, jotka tuntevat heidät, puhuvat hyvin myönteisesti heistä. Kun tapasin heidät kahdessa eri tilaisuudessa, molemmat osoittivat tyyneyttä, itsehillintää, jalomielisyyttä ja uskoa elämään, mikä teki minuun syvän vaikutuksen. Heidän keskustelustaan voi huomata, että heillä ei ole vihaa yhteiskuntaa kohtaan. Kun puhuin Huang Wein kanssa, hänen syvä rakkautensa perhettään kohtaan oli niin liikuttavaa, että purskahdin itkuun. Hän kertoi minulle, että ollessaan vangittuna ja aina kun hän kuuli lasten leikkivän toisella puolella muuria, hän sulki silmänsä ja kuvitteli, että hän oli yhdessä vaimonsa ja lapsensa kanssa. Kun hän puhui vanhemmistaan ja vaimonsa vanhemmista, hän itki. Hän sanoi, että hän oli surullinen siksi, että hän ei voinut antaa rakkauttaan vanhemmilleen koska hänen ja Hao Qiuyanin tulot olivat ainoat takuut molempien perheiden normaaliin elämään. Hänen omat vanhempansa ovat vanhoja ja voimattomia ja heillä on pienet tulot. Hän sanoi, että hän ei voi ymmärtää mitä hallitus voittaa pidättämällä heidät. Hän sanoi: ”Meidän pidättämisemme pitkäksi aikaa on suuri onnettomuus meille ja perheellemme. Mitä tulee hallitukseen, se ei voi saada mitään hyötyä tästä. Mainitsemattakaan sitä, että tämä pidätys rikkoo perustuslakia ja lain perusperiaatteita vastaan.” Hän kertoi minulle, että hänen molemmat vanhempansa olivat kärsineet suuria vaikeuksia sen jälkeen kun hän ja hänen vaimonsa oli pidätetty ilman syytä. Pahinta oli se, että hänen vanhemmillaan oli huono terveys ja heidän oli silti pidettävä huolta heidän pienestä lapsestaan!

Tähän päivään mennessä satoja tuhansia Kiinan kansalaisia, jotka harjoittavat Falun Gongia, on vangittu ja tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Tämän vuoden helmikuussa, saadakseni selville totuuden, menin joillekin Shandongin maakunnan alueille tutkimaan Falun Gongin vainoa ja näiden kansalaisten vahingoittamista. Todellisuus on tukahduttava. Kauhistuttava todellisuus on minkä tahansa inhimillisen onnettomuuden tuolla puolen, se on vastenmielinen jumalille eikä sillä ole mitään tarkoitusta.

Ennen kuin saavuimme Yanain kaupunkiin, joka oli kaunis ulkopuolelta katsoen, viranomaiset olivat vanginneet ja tuominneet kymmeniä viattomia Falun Gongin harjoittajia tältä alueelta. Ainoa syy vangitsemiseen oli se, että joku oli julkaissut nimilistan internetissä niistä paikallisista virkailijoista, jotka ovat säälimättömästi vainonneet Falun Gongin harjoittajia. Paikalliset viranomaiset olivat erittäin peloissaan ja heistä tuntui, että he olivat kasvotusten merkittävän vihollisen kanssa. He käyttivät ”valtion turvallisuuden vaarantamista” tekosyynä voidakseen jatkuvasti kidnapata suuria määriä harjoittajia. Ryhmä viattomia Falun Gongin harjoittajia, jotka viranomaisten mielipiteen mukaan olivat ”kieltäytyneet hyväksymästä aivopesua”, uudelleen vangittiin.

Kiinan kansalaiset, erityisesti ne, jotka harjoittavat Falun Gongia, ovat vaarassa menettää fyysisen vapautensa ja elämänsä, ja ovat siinä määrin suuressa vaarassa, että sitä ei voi kuvitellakaan. Milloin vain viranomaiset tunsivat olevansa ”turvattomia” tai jotkut viranomaiset antoivat mielikuvituksensa juosta valloillaan, harjoittajia kohtasi tuho. Kiinan nykyisen hallituksen historia näyttää, että milloin vain viranomaiset tai joku johtajista tunsi olonsa epävarmaksi, he kidnappasivat säännöllisesti jonkun ryhmän ”vihamielisiä voimia” voidakseen ”murskata epävakaisuuden sen ollessa nupussaan” ja täten he pääsivät eroon peloistaan. Aina kun viranomaiset pelkäävät, he vangitsevat ihmisiä. Kiinassa viranomaisilla on paljon pelkoja. Sen seurauksena ihmisiä vangitaan väkivaltaisesti melkein jatkuvasti, muutamia päiviä lukuun ottamatta.

Mikä saa ihmisen todella pahoilleen ja avuttomaksi on se, että he vangitsevat Falun Gongin harjoittajia ilman mitään syytä. Hao Qiuyan etsi apua lakimieheltä koska hänen miehensä oli epäoikeudenmukaisesti heitetty vankilaan. Silloin Shijaizhuangin kaupungin hallitus pidätti hänetkin ja syytti häntä rikoksesta koska ”hän ei hyväksynyt aivopesua samalla kun oli aktiivinen (Falun Gongissa).” Useat paikalliset Falun Gongin harjoittajat pidätettiin ja kuulusteltiin koska he olivat hyväksyneet haastatteluni. Joitakin heistä hakattiin, kidutettiin ja joidenkin kodit tutkittiin tarkoin, vain muutamia tunteja sen jälkeen kun olin haastatellut heitä. Tämä aiheutti minulle tuskaa ja pakotti minut lopettamaan totuuden tutkimisen.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a28525-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.