Lisätietoa Zhu Xianghen kuolemasta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Herra Zhu Xianghe oli 63-vuotias Falun Gongin harjoittaja Wumutun kylästä, Suiningin läänistä, Jiangsun maakunnasta. Huhtikuussa 2005 poliisit pidättivät hänet ja veivät Sutangin aivopesukeskukseen, joka oli Suiningin läänissä. Siellä hänet pahoinpideltiin kuoliaaksi. Silminnäkijöiden mukaan Zhun sormet ja varpaat olivat täysin mustuneet pahoinpitelystä ja hänen silmät ja sisäelimet oli leikelty irti.

Zhu Xianghe työskenteli kotona huhtikuun 1. päivänä 2005 kun kylän poliisiaseman viranomaiset hakivat hänet mukaansa. Huhtikuun 20. päivänä yksi korruptoituneista poliiseista soitti Zhun pojalle ja kertoi tämän kuolleen, ja että pojan pitäisi tulla tunnistamaan isänsä ruumis. Poika meni poliisiasemalle ja sanoi poliiseille, ”isäni oli terve kun pidätitte hänet. Jos hän oli sairas, miksi ette soittaneet meille? Miksi ette antaneet hänelle hoitoa, ja miksi odotitte kunnes hän kuoli ja sitten vasta soititte meille? Luulen, että hakkasitte isäni kuoliaaksi. Aion haastaa teidät oikeuteen.”

Zhun perhe ei hakenut hänen ruumistaan, joten poliisit jättivät ruumiin krematorion lähellä sijaitsevaan paikkaan lähes kuukaudeksi. Perheen mukaan läänin 610-virasto (1) käski paikallista poliisiasemaa antamaan perheelle 7000 yuania (2), jotta perhe vaikenisi tapauksesta. Poliisiasema ei kuitenkaan halunnut maksaa. Läänin 610-virasto oli huolissaan vastuustaan heitteille jätetystä ruumiista ja lähettivät viranomaiset Zhun kotiin. Hiljentääkseen perheen, viranomaiset maksoivat 15000 yuania hautajaismaksua ja myönsivät Zhun vaimolle 150 yuanin kuukausittaisen korvauksen. Tämän jälkeen Zhun ruumis polttohaudattiin.


Suizhun 610-viraston johtaja: Zhang Shujun. Kotipuhelin: 86-516-8323943

Yang Shuguang: 86-516-8381755, 86-516-8382317

Xuzhoun poliisiasema: 86-516-3745000 Suiningin lääni toimii Xuzhoun kaupungin alaisena.
Suiningin läänin komitea: 86-516-8392347
Läänin hallitus: 86-516-8390442
Suiningin läänin oikeudellinen osasto: 86-516-8331931
Läänin poliittinen komitea-osasto: 86-516-8332989
Läänin kurinpito-, luottamus- ja valvontavirasto:86-516-8332919, 8332470
Suiningin läänin poliisiosasto: 86-516-8331804
Läänin syyttäjä: 86-516-8342555
Läänin oikeus: 86-516-8332310

Alaviite:

1. 610-virasto luotiin erikoisesti vainoamaan Falun Gongia. Sillä on ehdoton valta kaikkien hallinnollisten tasojen yli sekä puolueessa, että kaikilla muilla poliittisilla ja oikeudellisilla alueilla.

2. Yuan on Kiinan rahayksikkö. Kiinassa 500 yuania vastaa keskituloisen kaupunkilaisen kuukausipalkkaa.

Alkuperäislähteet kiinankielellä: http://minghui.ca/mh/articles/2005/10/27/113232.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a29892-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.