Kertomus: Kuinka paeta sadetta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kun olin pieni, äitini kertoi minulle monia kertomuksia. Erään niistä muistan erittäin hyvin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Koska olen itse hyötynyt tästä kertomuksesta, tahtoisin jakaa sen kanssanne.

Eräänä sunnuntaipäivänä alkoi yhtäkkiä sataa voimakkaasti ja ihmiset, jotka eivät ehtineet kotiinsa, piiloutuivat sateelta suojaan erääseen vajaan. Hiukan myöhemmin vajaan saapui läpimärkä lapsi. Samalla hetkellä kun lapsi tuli vajaan, alkoi ukkostaa voimakkaasti. Aikuiset olivat todella peloissaan. Eräs heistä epäili että lapsella oli jotain tekemistä ukkosen kanssa, joten hän sanoi lapselle, että hänen oli lähdettävä pois vajasta.

Sade yltyi yhä rankemmaksi ja ukkonen lähestyi, joten lapsi ei halunnut lähteä vajasta. Kaikki aikuiset alkoivat nyt uskoa, että lapsella oli jotain tekemistä ukkosen kanssa ja he luulivat, että jos lapsi poistuisi vajasta, heillä itsellään ei olisi mitään vaaraa. He alkoivat huutaa lapselle, että tämän oli jätettävä heidät. Yhdessä he vetivät lapsen sateeseen. Kun lapsi oli kävellyt pienen matkan salama iski yhtäkkiä vajaan ja sade ja ukkonen loppuivat siihen paikkaan ja lapsi saattoi palata vahingoittumattomana kotiinsa.

Monen ihmisen mieli on paha, kun taas Jumalilla ja Buddhilla on suuri myötätunto. Jos nämä ihmiset olisivat antaneet lapsen piiloutua yhdessä heidän kanssaan, luultavasti he kaikki olisivat selviytyneet. Kuitenkin he valitsivat lapsen ajamisen rajuilmaan pelastaakseen itsensä ja lopputuloksena he menettivät henkensä. Hyvä palkitaan ja paha rangaistaan. Ero elämän ja kuoleman välillä voi olla yhdessä ainoassa ajatuksessa.

Käännetty: http://se.clearharmony.net/articles/200511/16081.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.