Zhong Qingling Chongqingin kaupungista menehtyi pitkäaikaisen vainon seurauksena

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Dafan harjoittaja Zhong Qingling (nainen) oli kotoisin Dadukoun piirikunnasta, Chongqingin kaupungista. Hän sai elämälleen toisen mahdollisuuden aloitettuaan Falun Dafan harjoittamisen ja parannuttuaan syövästä. Kun Falun Gongia alettiin vainota vuonna 1999, hän kuitenkin menehtyi pitkäaikaisen vainon vuoksi toukokuussa 2005.

Zhong sairasti rintasyöpää, ja lääkärit Chongqingin yliopiston sairaalasta sanoivat vuonna 1996, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Myöhemmin Zhong kuuli Falun Dafasta ja sen parantavista vaikutuksista. Odottaessaan kuolemaa hän aloitti Dafan harjoittamisen kotonaan. Vuoden kultivoinnin jälkeen hän meni lääkärintarkastukseen sairaalaan, ja lääkärit eivät enää löytäneet syöpäsoluja. Hänen parantumisensa oli ihme, joka säästi suuren summan sairaalakuluja hänen työnantajaltaan. Aikaisemmin muiden oli pidettävä hänestä huolta, mutta nyt hän huolehti perheestään ja meni töihin Mawangin kaupungin peruskouluun, joka sijaitsi Jiulongpon piirikunnassa.

Heinäkuun 20. päivän jälkeen 1999 kun Kiinan kommunistinen puolue käynnisti vainon Falun Dafaa vastaan, poliisit Xinshanin kyläasemalta murtautuivat hänen kotiinsa useita kertoja, uhkasivat häntä, ja yrittivät pakottaa hänet luopumaan kultivoinnista. Hänet pidätettiin 28. toukokuuta 2003. Hänen aviomiehensä erosi poliisien häirinnän vuoksi, ja hänen työpaikkansa erotti hänet poliisin painostuksesta. Siihen aikaan hänen poikansa tarvitsi paljon rahallista tukea opiskelua varten.

Pitkäaikaisen vainon seurauksesta Zhong Qinglingin sairaus ilmaantui uudelleen ja hän menehtyi toukokuussa 2005.

Kiinalainen versio: http://minghui.ca/mh/articles/2005/11/9/114145.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a29799-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.