Vainoajat tarjosivat 10 000 yuania Dafa-harjoittajan pidättämisestä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Gong Yuxiu (nainen), Falun Dafan harjoittaja kotoisin Taihen kunnasta, Jiangxin maakunnasta oli lähes kuoliaaksi vainottu, kun hänet lopulta lähetettiin sairaalaan. Gong onnistui lopulta pakenemaan, mutta elää nyt kulkurina. Vainon pelossa hän ei voi palata kotiinsa. Poliisit laittoivat ilmoituksia hänestä kaikkialle, ja paikallinen televisiokanava lähetti ilmoituksen parhaaseen katseluaikaan, tarjoten 10 000 yuania (1) sille, joka tarjoaisi tietoa tästä ”paenneesta vangista.”

TV-ilmoituksesta voidaan nähdä poliisien toiminnan laittomuus ja epärehellisyys. Ilmoituksessa ei edes mainita Falun Gongia. Poliisit jättivät kertomatta asioita ja saivat valheellaan ihmiset vainoamaan syytöntä. Ihmisten kasvava tietoisuus Falun Gongin vainon luonteesta pelottaa poliiseja eniten, ja he yrittävät salata sitä kaikin keinoin.

Taihen kunnan rikoksentekijät ovat voimistaneet Falun Dafan oppilaiden vainoamista viime vuodesta lähtien. Kaikki hallituksen tasot ja osastot on otettu käyttöön, jopa julkinen turvallisuusvirasto ja kansallinen turvallisuusvirasto ovat seuranneet harjoittajia ja ahdistelleet heidän perheitään. He ovat asentaneet valvontalaitteita yhteisön asuintiloihin ja palkanneet pikkurikollisia seuraamaan harjoittajia. Nämä teot rikkovat lakia.

Vuonna 2004 Poliisit pidättivät Falun Dafan harjoittajat, Yuan Ruilingin, Chen Guifengin, Gong Yuxiun sekä Li Gongchanin käyttämällä edellä mainittuja keinoja. Pidätyksen aikana poliisit eivät antaneet harjoittajien nukkua useaan vuorokauteen. Yuan Ruilin aloitti syömälakon, ja poliisit kiduttivat häntä pakkosyöttämällä. Myös Gong Yuxiu aloitti syömälakon vainon vastustamiseksi, ja hänen tilanteensa on kriittinen. Muiden harjoittajien tilanteesta ei ole tietoa. Perheenjäsenten ei ole sallittu tavata heitä eikä lähettää heille rahaa tai tavaroita.

Kesäkuussa 2004 puoli vuotta pidätettyinä olleita Falun Gongin harjoittajia teki protestin vainoa vastaan. Kesäkuun puolivälissä neljä heistä vietiin oikeuteen. Heille yritettiin sysätä keksittyjä syytöksiä, mutta harjoittajat vastustivat päättäväisesti. Harjoittajien päättäväisyyden ja rehellisyyden vuoksi oikeudenkäynti epäonnistui.

Viitteet:

1. "Yuan on Kiinan rahayksikkö; 500 yuania on kaupunkityöläisen kuukauden keskiansio Kiinassa”

Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2005/10/28/113306.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a29712-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.