Ruotsi: Lerumin sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen piirijärjestö tuomitsee kidutuksen joka aiheutti Falun Gongin harjoittajan Gao Rongrongin kuoleman ja toivoo että Kiina tulee demokraattiseksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kiinan suurlähetystölle Tukholmassa

Yli 500 vuoden aikana Kiinan kansa on luonut loistavan kulttuurin Keltaisen joen ja Yangtzejoen vesistössä. Yksi näistä kulttuurin ilmaisuista on Falun Gong, ikivanha qigong-menetelmä. Qigongia on harjoitettu muinaisista ajoista lähtien aamun sarastaessa melkein jokaisessa Kiinan puistossa. Tämän lisäksi harjoittajat elävät ”Totuus-Laupeus-Kärsivällisyys” periaatteiden mukaan.

Ruotsin työväenpuolue ja kristillinen vasemmisto tukevat tätä. Meille tulee raportteja vainosta, vangitsemisista ja kidutuksista, jotka ovat johtaneet Falun Gongin harjoittajien kuolemantapauksiin.Tästä on esimerkkinä Gao Rongrong Shenyangista, joka kuoli kidutuksen aiheuttamaan nääntymiseen 12. kesäkuuta 2005. Tämä on ristiriidassa YK:n kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen kanssa. Tuomitsemme kidutuksen joka aiheutti Gao Rongrongin kuoleman ja vaadimme, että siihen sekaantuneet ihmiset joutuvat vastuuseen tästä ja muista samankaltaisista rikoksista. Toivomme että Kiina tulee demokraattiseksi sekä että Kiinan kansa saa kokea mitä demokratia on.

Lerumin sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen piirijärjestö
Svante Karlsson puheenjohtaja

Lerumin Veljeysryhmä
Ingvor Karlsson puheenjohtaja

Kirje Lerumin sosiaaldemokraattisen työväenpuolueen piirijärjestöltä Ulkoministeriöön

Lerum 051003

Ulkoministeri Laila Freivalds

Olemme lähettäneet oheisen kirjeen Kiinan suurlähetystöön Tukholmassa. Tiedämme että Anna Lind työskenteli YK:n kansainvälisen sopimuksen edestä jotta ihmisoikeuksia seurattaisiin jäsenmaissa. Me toivomme että hänen työtään jatketaan.


Lerumin sosiaaldemokraattisen työväenpuolueen piirijärjestö
Svante Karlsson puheenjohtaja

Lerumin Veljeysryhmä
Ingvor Karlsson puheenjohtaja

Käännetty: http://se.clearharmony.net/articles/200510/15818.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.