Falun Gongin harjoittaja hakattiin kuoliaaksi omalla työpaikallaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Maaliskuun 4. päivänä 2001 uutisissa kirjoitettiin, että turvallisuusviranomaiset pahoinpitelivät kuoliaaksi Falun Gongin harjoittaja Chen Guibinin (kotoisin Wuchengin läänistä, Shandongin maakunnasta) tämän omalla työpaikallaan puuvillatehtaalla. Seuraavassa lisätietoa Chen Guibinin tapauksesta.

Chen Guibin halvaantui pahoinpitelyn seurauksena, mutta oli kuitenkin henkisesti kohtuullisen hyvässä kunnossa. Sairaalahoidon aikana Chen kertoi ystävilleen ja sukulaisilleen kokemastaan vainosta. Ennen pahoinpitelyä Chen oli lukittuna politiikan- ja turvallisuusyksikön alueella sijaitsevassa pimeässä ja ahtaassa huoneessa, yhdessä kolmen muun henkilön kanssa, joista eräs oli Chenin vaimo Zhou Haitao.

Tapahtumapäivänä Chen kutsuttiin politiikan- ja turvallisuusyksikön osastolle. Saapuessaan paikalle, neljä miestä piiritti Chenin huoneeseen ja lukitsi hänet käsirautoihin. Kaikki neljä paikalla ollutta henkilöä olivat humalassa. Miehet ympäröivät Chenin ja hakkasivat hänet.

”Pahoinpitelyn aikana pääni osui vasten kovaa laatikkoa, jonka seurauksena menetin tajuntani. Miehet jatkoivat kuitenkin hakkaamistani vielä pitkän aikaa. Myöhemmin minut kannettiin ulos ja jätettiin yli tunniksi hyytävään pakkaseen. Lopulta minut päästettiin takaisin sisään ja jätettiin makaamaan puiseen sänkyyn. Miehet aukaisivat kaikki ikkunat, lukitsivat oven ja lähtivät”, kertaili Chen kokemuksiaan.

Iltakahdeksalta Chen Guibin kuuli vaimonsa äänen viereisestä huoneesta, joka huusi päästäkseen vessaan. Chen huusi vaimolleen, ”minut hakattiin halvaantuneeksi!” Chenin vaimo Haitao näki ikkunasta miehensä makaamassa liikkumattomana puisella sängyllä.

Seuraavana aamuna Chenin vaimo Zhou Haitao tapasi yrityksen varajohtajan Wang Jinzhun ja kysyi häneltä: ”Mitä nyt tapahtuu, kun Chen on halvaantunut pahoinpitelystä?” Wang Jinzhun negatiivinen asenne ilmaisi, että häntä ei liikuttanut Zhou Haitaon tilanne. Zhou Haitao tapasi myös muita työpaikan edustajia, jotka eivät välittäneet Haitaon tilanteesta. Myöhemmin viranomaiset lukitisivat Haitaon pienessä huoneessa olevan sängyn päätyyn.

Seuraavana aamuna Chenin äiti tuli tehtaalle ja huomasi, että Chen oli halvaantunut. Chenin äiti pyysi lääkäriä tutkimaan Chenin. Lääkäri pisti neulalla Chenin jalkapohjaa, mutta Chen ei reagoinut. Zhou Haitao oli yhä käsiraudoissa ja kysyi Cheniltä: ”Mihin sinua sattuu?” ”Niskaan”, vastasi Chen, joka oli myös käsiraudoissa.

Seuraavana aamuna 9. päivänä Chen lähetettiin sairaalaan. Tähän mennessä Chen oli maannut halvaantuneena puisessa sängyssä jo vuorokauden. Lääkärin mukaan Chenin niskanikamat olivat pahoin murtuneet. ”jos olisitte menneet tehtaalle muutaman tunnin myöhemmin, Chen olisi kuollut. Hänen virtsarakko olisi revennyt, koska hän ei kyennyt enää virtsaamaan.”

Kaksi viikkoa halvaantumisen jälkeen, Yinhe-yrityksen johtaja kiristi Zhou Haitaolta 3000 yuania ennen kuin päästi hänet vapaaksi. Chen oli leikattu jo kolme kertaa Shenglin sairaalassa, Jinanin maakunnassa.

Sisäpiirilähteiden mukaan, Chenin pahoinpitelyn aikana paikalla nähtiin Wuchengin läänin poliisilaitoksen- ja 610-viraston autoja. Zhang Ruijun ja Xu Bingxin politiikan- ja turvallisuuden yksiköstä olivat myös paikalla. Läänin puolueen turvayksikkö antoi ohjeet kymmenen tuhannen yuanin sakkojen perimiseksi Yinhe-yritykseltä, joiden väitettiin olevan kuluja kattamiseksi Pekingiin vetoamaan menneiden Falun Gongin harjoittajien vangitsemisesta Yinhen tiloihin.

Alaviitteet:

1. Yuan on Kiinan rahayksikkö. 500 yuania vastaa kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräisiä kuukausituloja.

2. 610-virasto on elin, joka luotiin erityisesti vainoamaan Falun Gongia ja jolla on ehdoton valta kaikkien hallinnollisten tasojen yli puolueessa ja kaikilla muilla poliittisilla ja oikeudellisilla alueilla.


Kiinaksi: http://minghui.org/mh/articles/2005/10/4/111729.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a29342-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.