Ruotsi: Göteborgs Posten -lehdessä yleisönosaston kirjoitus: Surun päivä Kiinalle

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Viimeisten vuosien aikana on puhuttu paljon siitä kuinka suuria ja hyviä Kiinan markkinat ovat, mutta tämän julkisivun takana on Kiinassa suuria ja synkkiä asioita. Suuri osa maailmasta tietää aivan liian vähän niistä kärsimyksistä, joita Kiinan kansa kokee.

Lokakuun 1. päivä on surun päivä Kiinalle. Kiinan kommunistinen puolue (KKP) otti vallan maassa 56 vuotta sitten. Göteborgs Posten julkaisi yleisönosaston kirjoituksen, jonka eräs Göteborgissa asuva kiinalainen oli kirjoittanut ja artikkeli sisälsi tosiasioita, jotka meidän pitäisi tietää.

Yleisönosaston kirjoitus:

”Lokakuun 1. päivä oli Kiinan kansallispäivä. 56 vuotta sitten Mao huusi Taivaallisen Rauhan Aukiolla, että Kiinan kansantasavalta oli perustettu.

Kiinan kansa on siitä lähtien elänyt Kiinan kommunistisen puolueen terrorivallan alla veristen ja poliittisten liikkeiden kanssa, joiden tarkoitus on karsia pois toisinajattelevat ja saada kansa tottelevaiseksi. Kaikkiaan noin 80 miljoonaa ihmistä on menettänyt henkensä.

Ennen kuin tulin Ruotsiin, juhlin tätä päivää joka vuosi ymmärtämättä miksi. Olin iloinen sinä päivänä sen vuoksi, että olimme vapaita koulusta tai töistä

Tänään tunnen suurta surua sisimmässäni. Mitä meidän pitäisi juhlia Kiinan kommunistisen puolueen todellisen historian edessä? Pitääkö meidän juhlia heitä, jotka tapettiin vastavallankumouksellisten hävittämisessä (1950-1953), oikeistonvastaisessa liikkeessä (1957) kulttuurivallankumouksessa (1966-1976), Taivaallisen Rauhan Aukion verilöylyssä (1989) ja joita tapetaan nyt menneillään olevassa tiibetiläisten, Falun Gongin ja maan alla olevien katolilaisten kirkkojen vainossa?

Monituhatvuotisessa historiassa päivä, jolloin Kiinan kommunistinen puolue (KKP) otti vallan Kiinassa, ei ole Kiinan kansallispäivä. Lokakuun 1. päivä on surun päivä Kiinan kansalle pikemmin kuin päivä, jota pitää juhlia.

Kiinan kommunistinen puolue (KKP) ei ole sama kuin Kiina, kotimaani. Kiina ilman kommunistihallitusta tulee olemaan hyödyksi koko maailmalle. Uskon, että demokraattinen Kiina on jo syntymässä.”

On varmaa, että monet kiinalaiset tuntevat samalla tavalla.

Sen jälkeen kun sarja pääkirjoituksia ”Yhdeksän kirjoitusta kommunistipuolueesta” julkaistiin viime vuoden lopulla The Epoch Times -lehdessä, yksittäisessä kansainvälisessä monikielisessä lehdessä, ne ovat lähettäneet järkytyksen aaltoja läpi koko Kiinan sekä ulkomailla olevien kiinalaisten ryhmien. Tähän mennessä kirjoitukset ovat inspiroineet melkein viittä miljoonaa kiinalaista avoimesti sanoutumaan irti KKP:n jäsenyydestä tai sen nuorisojärjestöstä. Kiinalaiset saavat ensimmäistä kertaa elämässään lukea sensuroimattoman historian KKP:n luonteesta. Uusi Kiina ilman KKP:ta on syntymässä.


Käännetty: http://se.clearharmony.net/articles/200510/15826.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.