Daqingin poliisilaitos vangitsi iäkkään rva Mu Yongxian ja eväsi hänen poikansa henkilötodistuksen (Kuvia)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Poliisi Daqingin poliisilaitoksen Ranghulun sivukonttorista yritti pakottaa rva Mu Yongxia kirjoittamaan takuulausunnon (1) uhkauksella, että hänen pojalleen ei muuten annettaisi henkilötodistusta. Ilman pätevää henkilötodistusta hänen pojallaan olisi vaikeuksia löytää työtä. Rva Mu oli hyvin huolissaan.

Ennen kuin rva Mu alkoi harjoittaa Falun Gongia hän kärsi halvauksesta (hänellä on vieläkin työkyvyttömyystodistuksensa) eikä voinut pitää huolta itsestään. Joku kertoi hänelle Falun Gongista ja hän parantui harjoitettuaan sitä vähän yli kuukauden. Hänen 88-vuotias ätinsä oli invalidi lihassurkastumisen vuoksi mutta voi kävellä taas vain yhden kuukauden harjoittamisen jälkeen.

Heinäkuussa 1999 valheet johtivat harhaan koko maailmaa kun Falun Gongin vaino alkoi. Rva Mu jatkoi Falun Gongin harjoittamista ja totuuden kertomista muille. Toukokuussa vuonna 2001 Honggangin poliisiaseman poliisit vangitsivat hänet kun hän oli matkalla tapaamaan sukulaisiaan. Hänet siirrettiin myöhemmin Ranghulun sivuosastolle. Hänet lähetettiin sen jälkeen Daqingin pidätysasemalle yhdeksi kuukaudeksi josta hänet siirrettiin laittomasti Saertun pidätysasemalle.

Yhdeksäntoista päivää myohemmin Ranghulun poliisi lähetti hänet jopa mielisairaalaan (Daqingin sairaala no 3) missä hän kärsi suunnattomasti sekä fyysisesti että henkisesti. He sitoivat hänet kiinni sänkyyn ja antoivat hänelle hermostoa vahingoittavia ruiskeita. He pakkosyöttivät häntä myös huumeilla ja antoivat hänelle ruiskeita, jotka aiheuttivat huimausta ja osittaisen näköhäiriön. Sen seurauksena hän ei voinut suoristaa selkäänsä, hänellä oli korkea kuume, hän vapisi ja menetti kehon hallinnan. Kun hän kaatui eikä voinut nousta ylös tai kävellä käytyään pesuhuoneessa, hänen oli ryömittävä takaisin sairassaliin. Kaksikymmentä päivää myöhemmin häntä oli kidutettu siihen pisteeseen, että hänen silmissään ei ollut reaktiota ja hän oli tajuton. Myöhemmin harjoittajat pelastivat hänet ja hän harjoitti Falun Gongia kuusi kuukautta parantuakseen. Kun hän oli asteittain parantunut ja meni takaisin kotiinsa, hänen miehensä oli jo mennyt uudelleen naimisiin. Hänen 80-vuotias äitinsä oli kuollut suruun ja hänen kaksi lastaan itkivät ja etsivät häntä kaikkialta, koska heidän äitinsä oli kadonnut ja koti oli hajonnut.

Rva Mu oli vihdoin ja viimein yhdessä lastensa kanssa, mutta he eivät silti voineet elää rauhallista elämää. Poliisi ei halunnut antaa hänen pojalleen henkilötodistusta jotta hän voisi etsiä työtä.

Kesäkuun 3. päivänä 2005 rva Mu meni anomaan henkilötodistusta pojalleen, mutta poliisi Ranghulun sivuosastolla kieltäytyi, koska hän ei halunnut kirjoittaa lausuntoa missä hän lupaa, että hän ei harjoita Falun Gongia. Eräänä päivänä rva Mu meni erään harjoitustoverin Shi Fuguin kotiin juuri silloin kun poliisi tutki läpikotaisin hänen taloaan. Niin pian kun hän astui ovesta sisään, hänen laukkunsa siepattiin häneltä ja useat siviilipukuiset poliisit raahasivat hänet poliisiautoon, joka oli piilotettu talon taakse. Hän huusi koko ajan niin kovalla äänellä kun vain voi: ”Falun Dafa on hyvä. Lopeta Dafa-harjoittajien vangitseminen.”

Hänet vietiin Ranghulun poliisin sivuosastolle missä poliisi kuulusteli häntä yrittäen saada seville hänen nimensä. Rva Mu oli vaiti. Noin klo 1.00 aamuyöllä yksi naispoliisi ja viisi miespoliisia tulivat ottamaan hänet pidätysasemalle, johon rva Mu päättäväisesti teki vastarintaa. Näin ollen he vetivät hänet maahan ja kunkin heistä kiskoessa hänen jalkojaan pää raahaten maata pitkin, he pakottivat iäkkään 60-vuotiaan naisen poliisiautoon.

Rva Mu onnistui avaamaan lukitun ikkunan jalallaan ja huusi kaduille matkan varrella: ”Falun Dafa on hyvä. He vangitsevat harjoittajia keskellä yötä.” Harjoittajat Wang Yuhua ja Yuan Lixue jotka vangittiin samalla kertaa huusivat myös: ”Falun Dafa on hyvä”. Kun auto saapui Daqingin pidätysasemalle he lukitsivat rva Mun eristysselliin ja kahlitsivat hänet metallituoliin. Rva Mulla näytti olevan oireita sydämen rytmihäiriöistä ja huimauksesta ja hänen oli nojattava tuolia vasten. Näin ollen he kantoivat hänet pakolla selliin numero 408 missä Falun Gongin harjoittajaa He Lihua pidettiin vankina.


Falun Gongin harjoittaja rva Mu Yongxia vainottiin Daqingin poliisilaitoksen Ranghulun sivuosastolla ja Daqingin pidätysasemalla kesäkuun 3.-8. päivien välisenä aikana vuonna 2005. Kuvat on otettu sen jälkeen kun hänet vapautettiin.

Kesäkuun 4. päivästä lähtien rva Mu kärsi koko ajana sydämen rytmihäiriöistä ja huimauksesta eikä voinut nousta ylös. Sen jälkeen kun hän oli harjoittanut Falun Gongin harjoituksia kesäkuun 5. päivänä hän tuli paremmaksi. Kuudennen päivän aamuna, vaikka hän oli yhä voimaton, hän nousi ylös sängystään ja meni istumaan sellin oven eteen. Pitäen ovesta tiukasti kiinni molemmin käsin, hän huusi kaikille selleille pidätysasemalla: ”Falun Dafa on hyvä. Vapauttakaa kaikki Falun Gongin harjoittajat heti.” Pian sen jälkeen voitiin kovaäänisessä kuulla poliisin kiroilua tarkkailuhuoneesta ja naisvartija potkaisi rva Muta voimakkaasti kolme kertaa kalterien läpi. Hänen vankitoverinsa raahasivat hänet pois ovelta, mutta hän huusi koko ajan istuessaan sellin keskellä. Kun hänen sellitoverinsa nostivat hänet sänkyyn hän silti jatkoi huutamista. Sen jälkeen tusinan verran vankeja haki hänet pois, peittivät hänet peitolla ja kantoivat hänet ulos sellistä. Selli no 408 oli käytävän sisimmällä osalla. Kun häntä kannettiin muiden sellien ohi, hän huusi kovalla äänellä:”Harjoitustoverit, meidän ei pidä kärsiä vainosta passiivisesti. Falun Dafa on hyvä! Vapauttakaa heti kaikki laittomasti pidätetyt Falun Gongin harjoittajat. He ovat juuri äsken kiduttaneet Yang Yuhuan kuoliaaksi ja nyt he käyvät käsiksi minuun. Olen Mu Yongxia. Jos en palaa takaisin, se tarkoittaa että he ovat tappaneet minut.” Silloin kaikki harjoittajat huusivat yhteen ääneen: ”Falun Dafa on hyvä! Lopettakaa Falun Dafa -harjoittajien vainoaminen!”

He kantoivat rva Mun käytävään missä poliklinikka oli ja pakkosyöttivät häntä (vaikka hän ei ollut syömälakossa). Saadakseen hänet pysymään hiljaa he tunkivat pyyheliinan hänen suuhunsa ja vankilan lääkäri laittoi letkun hänen nenäänsä tehden hänelle vaikeaksi hengittää tai oksentaa. He kantoivat hänet sitten takaisin selliin. Kaikki harjoittajat huusivat:”Falun Dafa on hyvä” ja sitä huudettiin koko aamun ilman taukoa (Heidän joukossaan oli naisharjoittaja joka luultavasti oli sellissä no 407 ja jonka sanottiin olevan raskaana). Iltapäivällä rva Mu kertoi vankitovereilleen Falun Gongin todellisesta tilanteesta: hän kertoi heille muutoksista joita hän oli kokenut fyysisesti ja henkisesti sen jälkeen kun hän alkoi harjoittaa, kertoi perheen hajoamisesta useiden vuosien vainon takia ja kuinka poliisi ei anna hänen pojalleen henkilötodistusta mikä vaikeuttaa hänen työn hakemistaan. Hän kertoi heille Dafan leviämisestä ympäri maailman ja kuinka ihmiset kaikkialla maailmassa tietävät Falun Dafan ihmeellisyydestä.

Kesäkuun 7. päivän aamulla hän halusi istua lattialla ja tehdä meditaatioharjoituksen. Vangit pidättelivät häntä ja kantoivat hänet takaisin sänkyyn. Pidätysaseman johtaja ja vankilan vartijat tulivat juuri sillon riviin huoneen keskelle. Kun kakkien vankien nimet oli kuulutettu poliisi kirosi rva Muta ja löi häntä jollakin kengällä. Rva Mu sanoi kuitenkin: ”Falun Dafa on hyvä. Lopettakaa Falun Dafa -harjoittajien vainoaminen!” Sen jälkeen he veivät metallituolin sellin sisään ja lukitsivat hänet sinne sisään. Rva Mu jatkoi huutamista koko aamun. Lietsoakseen vihaa poliisi kidutti silloin kolme vankia ”kehon taittamisella”saaden yhden heistä kaatumaan maahan lämpöhalvauksesta; neljä henkilöä pakotettiin seisomaan liikkumatta; 15 henkilöä pakotettiin istumaan pienellä alueella aamusta klo 21.00 illalla. Rva Mu huusi silloin: ”Lopettakaa sekaantuminen!” ja hän ei voinut muuta kuin itkeä. Osa vangeista itki myös. Kahdeksannen päivän aamuna hän pyörtyi yhtäkkiä oltuaan metallituolissa 10 tuntia. Vasta kun hän oli kuolemaisillaan, joku joka oli vastuussa hänen tapauksestaan tuli hakemaan hänet pois.

Tällä hetkellä rva Mulla on kuumetta ja hän hikoilee öisin. Hänellä on kipua joka puolella kehossaan, hänellä on huimausta ja pahoinvointia. Daqingin poliisilaitoksen Ranghulun sivuosasto ja Daqingin pidätysasema ovat vastuussa rva Mun nykyisestä fyysisestä tilasta.

Huomautus:

(1) "Takuulausunto": Lausunto jossa vakuutetaan että henkilö katuu Falun Gongin harjoittamista, takaa ettei enää harjoita Falun Gongia, ei mene Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta eikä enää koskaan ole yhteydessä kenenkään Falun Gongin harjoittajan kanssa.

Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2005/6/14/104034.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a27370-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.