SFGI: Kiinan valtionsyyttäjä haastettiin oikeuteen Tanskassa

HELSINKI (SFGI) – Elokuun 28. päivä Tanskalaiset Falun Gongin harjoittajat nostivat oikeusjutun hra Jia Chunwangia vastaan, syytteenä kidutusrikokset. YK:n kidutuksen vastaisen konvention mukaan Chunwang on yksi keskeisistä hahmoista Kiinan Gestapo-tyylisessä 610-toimistossa.

Jia Chunwang on Kiinan valtionsyyttäjä ja on parhaillaan Tanskassa, jossa hän osallistuu Kööpenhaminassa järjestettävään kansainväliseen konferenssiin.

Yhtenä 610-viraston keskeisistä hahmoista Chunwang kantaa suoraan vastuuta vakavista ihmisoikeusrikoksista joita on tehty käynnissä olevan Falun Gongin vainon aikana.

Chunwang oli kansallisen turvallisuuden ministeri heinäkuusta 1999 joulukuuhun 2002, minä aikana hän organisoi, johti ja edisti Falun Gongin harjoittajien massapidätyksiä ja –kidutusta poliisivoimien ja kansallisen turvallisuuskoneiston avulla. Sen jälkeen kun Chunwangista tuli valtionsyyttäjä, hän järjesti ja edisti kidutusta vankiloissa ja pidätyskeskuksissa. Hän muutti oikeusjärjestelmän työkaluksi Falun Gongin murskaamiseen.

Vahvistettujen tietojen mukaan vuodesta 1999 alkaen yli 2781 Falun Gongin harjoittajaa on kuollut vainossa ja yli 6000 on tuomittu vankeusrangaistuksiin pisimmillään 18 vuodeksi. Miljoonia on pidätetty, vangittu, pahoinpidelty ja kidutettu laittomasti. YK ja Amnesty International ovat dokumentoineet laajasti kidutusmenetelmistä kuten ulosteiden ja virtsan pakkosyöttäminen, sähköshokit sukupuolielimiin ja niiden sisälle, joukkoraiskaukset, pakkoabortit ja myrkkyruiskeet. Nämä tiedot ovat syvästi järkyttäneet ihmisiä ympäri maailmaa. Yli 100 kidutuskeinoa Falun Gongin harjoittajia kohtaan on dokumentoitu.

Liu Xiaotian, yksi Tanskassa asuvista todistajista kesti suunnattomia henkisiä tuskia kun hänen vanhempansa pidätettiin ja kidutettiin myöhemmin kuoliaaksi. Xiaotian oli tuolloin 15 vuotias. Henkiset paineet olivat tuolloin niin suuret, että Xiaotian menetti puhekykynsä ja tuli henkisesti epätasapainoiseksi pitkiksi ajoiksi. Monet orvoksi jääneet lapset Kiinassa elävät nykyään yksinäistä ja vaarallista elämää ja kärsivät samanlaisista koettelemuksista kuin Xiaotian. Näiden lasten vanhemmat on useimmiten kidutettu kuoliaaksi Falun Gongin harjoittamisensa ja vakaamuksensa vuoksi.

Hiljattain kolme Kiinan kansalaista on astunut esiin kertomaan Kiinan kommunistipuolueen sorrosta. Hra Hao Fengjun (entinen ”610-toimiston” viranomainen Tinajinissa), hra Han Guangsheng (vanhempi virkamies oikeustoimistosta, Shenyangin kaupungista) ja hra Chen Yongling ( toimi diplomaattina Kiinan konsulaatissa, Sydneyssä. Nämä kolme puolueen jäsentä ovat itsenäisesti vahvistaneet laajamittaisen Falun Gongin harjoittajien sorron tapahtuvan Kiinassa ja paljastaneet systemaattisen vainon tapahtuvan myös Kiinan ulkopuolella. Ulkopuolista vainoa on suorittanut Kiinan lähetystöt ja konsulaatit internet-vakoojien kautta, jotka ovat toimineet akateemisissa ja tutkimuksia suorittavissa asemissa kauppa- ja teollisuusaloilla.

Yhteensä 27 maassa ympäri maailmaa on nostettu 49 oikeusjuttua Falun Gongin vainon vastuullisia vastaan. Kaksi ”610-viraston” jäsentä on jo todettu syyllisiksi Falun Gongin harjoittajien kidutukseen.

Vetoamme Tanskan oikeudellisiin ja poliittisiin viranomaisiin oikeudenmukaisuuden ylläpitämiseksi. Heidän tuki ja tunnustus tälle oikeusjutulle antaa voimakkaan viestin siitä, että maailma ei ole sokea Kiinan kommunistipuolueen rikoksille, joita se on tehnyt yli kuuden vuoden ajan, ja että vainoajien tulisi lopettaa pahat tekonsa, eikä noudattaa sokeasti kommunisti diktatuurin vihan ja väkivallan lietsontaa. Kehotamme heitä kuuntelemaan omatuntoaan ja auttamaan näiden julmuuksien lopettamisessa.

# # #

Lehdistötiedote – 30. elokuuta 2005

Suomen Falun Gongin informaatiokeskus. Lisätietoja: www.fi.clearharmony.net

FALUN GONG INFORMAATIOKESKUS – Hannu Järvinen, +358 41 4582627
Email: hjarvin@welho.com Internet: http://fi.clearharmony.net/

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.