Hra Wu Chunlong 30 vuotta, kidutettiin kuoliaaksi Jiamusin työleirillä (kuvia)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Dafa -harjoittaja hra Wu Chunlong Jiamusin kaupungista, Heilongjiangin maakunnasta, kidutettiin Jiamusin kaupungin työleirillä lähes kuoliaaksi. Hän oli valtavasti laihtunut, ei kyennyt ajattelemaan selvästi eikä voinut puhua kun hänet lähetettiin kotiin huhtikuun 30. päivänä 2005. Hänen tilansa parani vähitellen perheen hoidossa, mutta poliisi Songlinin asemalta piti häntä tiukassa tarkkailussa. He uhkailivat ja ahdistelivat Wu Chunlongia koko ajan ja hän kuoli elokuun 20. päivänä vuonna 2005 ja hän oli vain 30 vuoden ikäinen.

Viikkoa ennen kuin Wu Chunlong kuoli Elokuun 20. päivänä 2005, klo 2.00 aamulla Wu Chunlong kuoli
Elokuun 20. päivänä 2005, klo 2.00 aamulla Wu Chunlong kuoli Wu Chunlong oli laihtunut kärsimästään kidutuksesta

Wu Chunlongilla oli oma parturiyritys. Hänet lähetettiin ensiki kolmeksi vuodeksi pakkotyöleirille marraskuun 3. päivänä 1999 minkä aikana häntä kidutettiin julmasti Jiamusin kaupungin työleirillä. Hänet joutui kärsimään epäinhimillistä kidutusta joka tunnetaan nimellä tiikeripenkki (1) seitsemän päivän ajan marraskuun lopulla vuonna 2001. Muut Falun Dafa -harjoittajat pyysivät Wun vapauttamista, mutta kun heidän vetoomuksensa hylättiin, protestiksi he aloittivat syömälakon. Tämän syömälakon aikana harjoittajat lukittiin tiedotushuoneeseen, missä heitä pakkosyötettiin. Heidän kätensä oli laitettu käsirautoihin sängyn molemmin puolin, mikä salli vain istumisen tai makaamisen koko päivän. Sen lisäksi heidän jalkansa oli sidottu. Saadakseen tavata poikaansa Wu Chunlongin isä kulutti melkein 20 000 juania (2). Lopulta Wu Chunlong vapautettiin vuoden 2002 lopulla. Wu Chunlong ja hänen isänsä muuttivat viisi kertaa välttääkseen poliisin ahdistelua.

Elokuussa vuonna 2003 Wu Chunlongin oli lainattava rahaa voidakseen avata parturiliikkeen. Hänen liikkensä avattiin marraskuun 8. päivänä 2003. Vain kolme päivää myöhemmin hänet jälleen kerran lähetettiin kolmeksi vuodeksi pakkotyöleirille.

Vankilan vartijat kiduttivat Wu Chunlongia julmasti. Hän meni syömälakkoon vastustaakseen kidutusta ja silloin häntä pakkosyötettiin ja hänelle annettiin ruiskeita tuntemattomilla huumeilla. Hän alkoi pyörtyillä muutamia päiviä sen jälkeen, hän ei kyennyt pidättelemään virtsaansa ja hän kadotti suolistonsa hallinnan. Seitsemän tai kahdeksan päivää pakkosyöttämisen jälkeen hän menetti tunnon selän alasosasta polviin asti. Hän ei voinut liikuttaa jalkojaan, hänen rintakehänsä oli kylmä, hänen ajatuksensa sumentuneet, hän oli fyysisesti laihtunut ja lähellä kuolemaa.

Vartijat jatkoivat kuitenkin hänen kiduttamistaan vaikka hän oli kuolemaisillaan. Wu heräsi kerran yhtäkkiä kun vartijat raahasivat hänet pesuhuoneeseen ja valelivat häntä kylmällä vedellä minkä jälkeen he raahasivat hänet takaisin selliin. Toisen kerran hän heräsi shokkitilassa kauheisiin kipuihin ja näki erään vangin tökkivän kädellään hänen vasenta solisluuta.

Koska Wu usein huusi: ”Falun Dafa on hyvä” vartijat kannustivat vanki Wang Futa tukkimaan hänen suunsa pyyheliinalla joka oli saastutettu ulosteilla. Wu heräsi usein likainen pyyheliina suuhunsa tungettuna.

Työleiri oli huolestunut siitä,että heitä pidettäisiin vastuullisina Wu Chunlongin kuolemasta. Huhtikuun 30. päivänä 2005 vanginvartijaYang Chunlong lähetti hänet kotiin taksilla. Ennen kuin hänen perheensä annettiin tavata hänet, he petkuttivat Wun isän allekirjoittamaan lausunnon, jossa perhe ottaisi täyden vastuun Wusta. He yrittivät myös kiristää hänen perheeltään 5000 juania mutta Wun isällä ei ollut enää rahaa. Hänen oli lopulta lainattava 300 juania voidakseen antaa ne vartijoille.

Kun Wu Chunlong palasi kotiin, hän oli pelkkää luuta ja nahkaa. Hän ei voinut istua eikä seisoa suorana, hän ei kyennyt ajattelemaan selvästi, hänellä oli ilmeetön kasvoiltaan ja hän ei tunnistanut omaa isäänsä. Hänen kasvonsa olivat hyvin kalpeat, hänen vasen sivunsa oli suurempi kuinoikea puoli, toinen silmä oli punainen ja turvonnut hakkaamisen seurauksena. Hän ei kyennyt vastaamaan perheen tai ystävien kysymyksiin. Hän näytti olevan muistamaton, ilman ajatuksia tai harkintaa.

Sen jälkeen kun harjoittajatoverit auttoivat häntä lukemaan Falun Dafa -kirjoja ja tekivät harjoituksia hänen kanssan, hänen terveytensä parani huomattavasti. Hänen turvonneet kasvonsa muuttuivat normaaliksi ja hän kykeni puhua muutamia lauseita peräkkäin.

Toukokuun 18. päivänä 2005 Jiamusin kaupungin työleiri lähetti vartijan Songlinin poliisiasemalle vaatien, että poliisi tarkkailee tiukasti Wu Chunlongia. Varhain toukokuun 19. päivän aamuna 2005 Yin Xiaodong saapui Wu Chunlongin kotiin vaatien, että Wu Chunlong tulee poliisiasemalle joka kuukausi kuulusteluun ja että Wu Chunlong palaa takaisin Jiamusin kaupungin työleirille heti kun hänen terveytensä on tullut paremmaksi. Toukokuun 20. päivänä 2005 Yin Xiaodong saapui uudelleen Wu Chunlongin kotiin ja vaati,että hra Wu Chunlong rekisteröi tilapäisen elintodistuksen valokuvalla

Wu Chunlong kärsi mielen sekavuudesta. Vain osa hänen muististaan oli palannut. Poliisi ahdisteli häntä hänen kodissaan saaden hänet elämään uudelleen työleirin terrorin. Hän menetti ruokahalunsa, sai ripulin, menetti painoa lisää, hänelle kehittyi korkea kuume, hänen oli vaikea hengittää, hän oli hyvin hermostunut eikä tunnistanut perhettään.

Klo 2.00 yöllä elokuun 20. päivänä 2005 Wu Chunlong kuoli 30 vuoden ikäisenä kärsimäänsä terroriin.

Jiamusin työleirin johtaja Jiang Zuoqi (mies), 86-454-8891958 (toimisto), 86-454-8247690 (kotiin).

Huomautus:

(1) Harjoittajat pakotetaan istumaan pienellä rautapenkillä joka on noin 20 cm korkea ja jossa heidän polvensa on sidottu yhteen. Kädet sidottuna selän taakse tai joskus laitettuna polvien päälle, heidät pakotetaan istumaan selkä suorana ja katsomaan suoraan eteenpäin. Heidän ei anneta kääntää päätään tai sulkea silmiään, heidän ei anneta puhua kenenkään kanssa tai liikkua ollenkaan. Useat vangit määrätään tarkkailemaan harjoittajia pakottamalla heidät olemaan liikkumatta istuessaan penkillä. Tavallisesti joitakin kovia esineitä laitetaan harjoittajan pohkeiden tai nilkkojen alle lisäämään kipua. Katsokaa kuvaa http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2001/11/24/16156.html

(2) " Juan on Kiinan rahayksikkö; 500 juania on kaupunkityöläisen kuukauden keskiansio Kiinassa ”

Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2005/8/22/108923.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a28475-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.